Kato Elvis, mitä jätkä!

Trip Start Aug 21, 2010
1
13
14
Trip End Oct 23, 2010


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of United States  , Tennessee
Friday, October 8, 2010

Perjantai 8.10-maanantai 11.10

Puolen vuorokauden taipale Baton Rougen kautta Memphisiin sujui ilman yllätyksiä. Tästä muistui mieleeni matka Austinista New Orleansiin joka myös kulki Baton Rougen kautta, en muistanut kirjoittaa tästä New Orleansin kappaleeseen. Eli lähtiessämme BR:stä kohti New Orleansia, bussiin tuli varsinaisen ajajan lisäksi myös toinen kuski. Ajoimme puolisen tuntia kaupungista poispäin, käännyimme takaisin, palasimme Greyhoundin asemalla jossa toinen kuski jäi pois, ja lähdimme uudestaan matkaan. Öö. Myöhästyimme tämän takia tunnin verran New Orleansista. Tempun idea ei koskaan auennut minulle, jotain tekemistä sillä saattoi olla sen faktan kanssa että kaikki halukkaat eivät olleet mahtuneet bussiin. Tai jotain, tiedä näistä.

Memphisissä on vain yksi varsinainen hostelli, mutta siellä vastapainona halvalle hinnalle joutuu päivittäin tekemään pieniä askareita, tyyliin siivoamaan. Jotain rajaa, sentään lomalla ollaan. Keskustassa sijaitsevassa motellissa on myös muutama dormi, nämä olivat kuitenkin valitettavasti täynnä joten tyydyin ottamaan reissun kalleimman yksiön, 85$ / yö. Olin kuitenkin henkisesti varautunut siihen että jossain vaiheessa joutuu kalliimpaakin majoitukseen, koska olin selvinnyt näinkin pitkälle ehjällä budjetilla niin ajattelin jotta ei maailma tähän kaadu. Ja hyvä motelli se olikin, tosi siistissä kunnossa, ainoastaan pari korttelia Beale Streetiltä ja n. sata metriä Greyhoundin asemalta. Varsinkin illasaikaan vieraaseen kaupunkiin saapuessani arvostan suuresti sitä seikkaa ettei tarvitse lähteä kikkailemaan rinkan kanssa pitkin kaupunkia. Saavuin motellille kymmenen aikaan illalla, oli veto pois joten ajattelin jättää iltariennot väliin tältä perjantailta. Koska oli kuitenkin kahdeskymmeneskuudes syntymäpäiväni, päätin juhlistaa tätä edes jollain tapaa. Tilasin siis Domino'silta pizzan ja hain alakerran automaatista tölkin Dr. Pepperiä, ihan sitä korkeafruktoosi-maissisiirrappi-versiota. Aikamoista juhlaa. Tunsin elämäni melko surulliseksi.

Lauantaina suuntasin hyvissä ajoin aamupäivällä kaupungille. Memphisin sydämenä toimii Beale Street, legendaarinen blueskatu jonka varrella ovat soittaneet mm. Louis Armstrong, Muddy Waters, B. B. King. Niin kutsuttu Memphis Blues on kehittynyt juurikin tämän kadun kuppiloissa. Tätä nykyä muutaman korttelin matkalle on ängetty parisenkymmentä bluesbaaria ja –ravintolaa, ja jo puolen päivän aikaan livemusiikki tuntui raikaavan useimmista paikoista. Meininki on osittain samanlaista kuin Bourbon Streetillä, muovitörpöistä saa juoda kaduilla ja tämä tietenkin houkuttelee paikalle läjäpäin humalahakuisia turisteja. Kuten allekirjoittanut. Päätin kuitenkin selkärankailla hieman joten lähdin etsimään kaupungin toista legendaarista nähtävyyttä, Sun Studiota. Kyseessä on, ei enempää eikä vähempää, kuin musiikkistudio jossa ensimmäisen äänityksensä teki muuan Elvis Aaron Presley. Elviksen lisäksi studioilla ovat äänittäneet mm. Johnny Cash, Jerry Lee Lewis ja Howlin’ Wolf. Kolmen vartin kierroksen studiolla veti viehättävä ja asiastaan innostunut nuori nainen, koko (näkyvän) rintakehän kokoinen "Honkey Tonk Angel” kertoo aika paljon omistautumisen tasosta. Studiolla kierrettiin ensin näyttelyhuone johon oli kerätty erilaista roinaa vuosien varrelta, legendaarisia äänityslaitteita, artistien soittimia ja asusteita jne. Tämän jälkeen mentiin varsinaiseen studiohuoneeseen jossa rock-historiaa mullistaneet äänitykset on tehty, lattiaan oli merkattu paikka jossa Elvis seisoi äänittäessään en-nyt-muista-mitä-albumia. Aika jees. Koska päivän kulttuuritarjonta oli nyt kunnialla hoidettu, oli aika palata Beale Streetille nauttimaan Sitä Itseään eli bluesmusiikkia ja kylmää olutta. Kadun varrella sijaitsevassa puistossa järjestettiin illalla ilmaiskonsertti johon oli kerääntynyt  useampi tuhat katsojaa, ehkä n. 95% jengistä oli ihan aitoja Memphisin broideja. Ajattelin että nyt seuraa varmaan jotain elämää suurempaa, show’n startatessa huomasin kuitenkin erehtyneeni pahemman kerran. Semmosta ihme nyky-funkypaskaa. Todellinen syy minkä takia suurin osa katsojista nähtävästi oli saapunut paikalle selvisi pian: lavalla oli useampi neiti säihkyhousuissaan sheikkaamassa äässii. Isoa äässii. Siis nyt ei puhuta mistään ”isosta” äässistä tyyliin Beyoncé tai Shakira vaan oikeesti valtavasta afroamerikkalaisesta perseestä. Jengi meni ihan hurmioon, äijät silmät kiiluen puski lähemmäksi lavaa. Niinku mitä vittua kaverit, oikeesti. Noi naiset on lihavia. Tää on taas jotain näitä kulttuurieroja mun ja broidien välillä mitä en voi tajuta. Ja tämä auttoi ehkä myös ymmärtämään sitä, että vaikka kuinka sinne vanhoille hyville ajoille Delta Bluesin tunnelmiin halajaisi, niin ei se vaan nykyään ole sitä. Nykyään aito kulttuuri on just sitä r’n’b:tä. Nyyh.

Illan edistyessä meininki muuttui valitettavasti hieman huonompaan suuntaan, ei nyt sentään mitään diskopaskaa alkanut soimaan à la Bourbon Street mutta hieman nuorempaa populaarimusiikkia kuitenkin. Kävin B.B. King Blues Bar & Grillissä safkaas ribsejä, liian helposta nimestään huolimatta paikka oli yllättävän jees. Memphis on taas näitä lihansyöjän paratiiseja, BBQ on The juttu. Suosittelen lämpimästi kaikille karnivoreille. Illan muuttuessa yöksi katu tulvi porukkaa, meininki oli silti aika rauhallista ja tähän oli hyvä syykin. Poliiseja oli ihan vaan helvetisti, Beale Street ja poikkikadut olivat suljettu poliisiautoilla ja jokainen paikalle saapunut tarkastettiin metallinpaljastimen avulla. Aika hämmentävää. Memphisillä on ilmeisesti historiallisesti maine melko väkivaltaisena kaupunki joten ehkä tämä on ihan hyvä. Ei tarvinnut alkaa keuhkota ”et niinku ihan hirveetä millanen paska poliisivaltio tää on”.

Sunnuntaina suuntasin sinne minkä takia olin kaupunkiin oikeastaan saapunutkin, eli Gracelandiin. Vaikka en varsinainen Elvis-fani olekaan, halusin kuitenkin kovasti nähdä paikan. Valkoisen talon jälkeen vierailluin asuinrakennus Jenkeissä, n. 600 000 turistia vuosittain. Voitte kuvitella. Paikka sijaitsee n. 15 kilometriä keskustan ulkopuolelle, sinne pääsee kuitenkin helposti useiden matkatoimistojen järkkäämillä päiväreissuilla. Erilaisia lippuja on saatavilla, pelkkä Graceland Mansion maksoi jotain 40$, kympin lisäämällä pääsee lisäksi katsomaan Elviksen yksityislentokoneita sekä autokokoelmaa. Mä päätin tyytyä halvimpaan mahdolliseen, en ole kiinnostunut autoista enkä lentokoneista joten mitä turhia. Parin tunnin kiertely kartanossa olikin itselleni ihan tarpeeksi, itse kartano sekä valtavat kokoelmat levyjä, soittimia, asusteita sun muuta oli hyvin organisoitu ja säilytetty. Näillä hinnoilla ja kävijämäärillä saa kyllä luvan ollakin. Graceland tekee voittoa kuukausittain kuulemma noin miljoonan dollarin verran, ihan hyvä bisnes kieltämättä. Kierroksen jälkeen palasin keskustaan, lihanhimoissani päätin kokeilla kahden eri bbq’n kombinaatiota. Virhe. Niinkuin vierestäni kävellyt mimmi tiivisti hyvin: ”Sir, that’s helluva lot of meat!”. Jep. Ruokailun jälkeen ainut realistinen vaihtoehto oli palata motellille ja pötkähtää vatsansa viereen.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: