Lähdin Teksasiin syömään naudanlihaa

Trip Start Aug 21, 2010
1
10
14
Trip End Oct 23, 2010


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed

Flag of United States  , Texas
Sunday, September 26, 2010

Sunnuntai 26.9-keskiviikko 29.9

VAROITUS! Seuraavat kappaleet sisältävät lähinnä tietoja nautituista aterioista. Ei kannata tuhlata aikaa jos ei syöminen kiinnosta.

Vegasista matka jatkui yhä lähemmäksi Aitoja Asioita eli Teksasin osavaltiota. Teksasista olin valinnut kaksi toisistaan melko lailla poikkeavaa matkakohdetta, Amarillon ja Austinin. Austinia oli jokainen siellä käynyt suositellut sydämellisesti, kaupunki on hyvin epä-Teksasilainen, tietynlainen osavaltion indiepäämaja. Ja livemusiikin, tietenkin. Amarillo osui sopivasti matkan varrelle, kyseinen paikka alkoi kiinnostaa viimeistään Pääprofeetta Adam Richmanin julistettua sen ilosanomaa tuossa kevyeen vegetaariseen syömiseen erikoistuneessa ohjelmassaan. Päätin siis majoittua matkan varrella Amarilloon Big Texan-nimiseen motelli/ravintola/aikuisten huvipuisto-kompleksiin, ihan vaan syödäkseni helvetisti lihaa. Yöbussi Vegasista Arizonan Flaggstafin ja New Mexicon Albuquerquen kautta oli kaikinpuolin yllätyksetön, tosin valitettavan täynnä. Tällä kertaa edes parhaat psykologiset konstini ei toimineet vaan jouduin jakamaan penkit toisen matkustajan kanssa. Las Vegasista lähtö oli hieman monimutkainen: tällä asemalla ei Discovery Passia vastaan annettu lainkaan lippua, vaan se piti ainoastaan näyttää kuljettajalle bussiin noustessa. Tämä tarkoitti että asemalla piti olla viimeistään kaksi tuntia ennen lähtöä, sunnuntaista johtuen bussi tulisi olemaan todella täynnä . Maleksin päivän viereisellä Golden Nugget-kasinolla, voitin ja hävisin Vegasin viimeiset pelimerkit. Meininki Vegasin bussiasemalla ol vähintäänkin hämärää: vartija kävi useaan otteeseen huutamassa ulkopuolella että kaikki siellä ilman lippua maleksivat laitettaisiin käsirautoihin ja toimitettaisiin putkaan. Jossain vaiheessa kaikilta aseman kaikkien matkustajien liput tarkastettiinkin. Tietenkin ihan hyvä että tämmöistä tehdään, osa porukasta oli sen näköisiä etteivät todellakaan olleet matkustamassa yhtään mihinkään.

Perille Amarilloon saavuimme viiden aikaan iltapäivällä. Vihdoin alkoi näkymään kunnon kahden gallonan stetsoneita ja purutupakkaa. Kaupunki itsessään oli aika pienen ja masentavan näköinen, majapaikkani kuitenkin sijaitsi hyvän matkaa kaupungin ulkopuolella valtatien varressa eli sinänsä aivan samantekevää. Yritin etsiä taksia, huonolla menestyksellä, onneksi ystävällinen Greyhoundin työntekijä suostui soittamaan yhden paikalle. Öbaut kolmen vartin odotuksen jälkeen taksi saapuikin, lähtötaksa oli kokonaiset 50 senttiä. Moroo. Viinakaupasta pieni pullo Jack Danielsia vatsalääkkeeksi, myyjä ihmetteli Suomen passia aikalailla. Tuli mieleen että milloinkahan tässä kaupungissa on viimeksi edes käynyt suomalainen.

Big Texan oli juuri sitä mitä olin ajatellutkin: kitschiä, kitschiä ja kitschiä. Motellihuoneessa oli kaksi valtavaa lehmännahkakuosilla varustettua sänkyä sekä tietenkin puiset lankkuseinät. Ravintolan seinät oli koristeltu – yllätys yllätys – täytetyillä eläintenpäillä. Mutta mikäs siinä, juuri jotain tällaista olin netistä lukemieni arvostelujen perusteella kuvitellutkin. Kyseessä on ns. love-it-or-hate-it-paikka, mielipiteet tuntuivat olevan joko todella ylistäviä tai sitten täysin päinvastaisia. Itselle mielipide muotoutui johonkin näiden välimaastoon, ihan ok ja omalla tavalla hauska mutta ehkei nyt kuitenkaan ihan siisteintä evö. Ensimmäisenä iltana kävin ravintolassa vetämässä puolen kilon T-luupihvin lisäkkeineen, liha oli sitkeähköä mutta sopivaan kypsyteen paistettua, lisäkkeet (mac&cheese ja cole slaw, tietty) sen sijaan olivat reissun parhaimmistoa. Aika tukkoinen olo tosta setistä tuli, onneksi motellihuoneen sängylle kera Jack&Coken ja HBO:n tv-kanavien oli vain muutaman kymmenen metrin matka.

Seuraavana aamuna kävin kokeilemassa ravintolan aamupalabuffan, joka koostui melko miehekkäistä elementeistä: makkaraa, pekonia, munakokkelia, biscuit&gravya (en todellakaan tiedä suomennosta tälle, semmosta valkosta höttöpullaa jonka päälle kipataan bechamel-henkistä soossia. Kuulostaa perverssiltä mutta on yllättävän hyvää) ja muita sydäntähiveleviä tuotteita. No, Teksasissahan tässä oltiin. Yhden santsikierroksen jälkeen jo tuntui että vasen puoli kropasta alkaa puutumaan, katsoin siis taas parhaimmaksi kaatua yhteen niistä hienoista lehmännahkakuosisista sängyistäni. Mitään varsinaista tekemistä motellilla ei syömisen lisäksi ollut, toisaalta kylpyammeen ja HBO:n kanavien parissa vierähtää päivä helposti. Iltapäivällä oli pakko lähteä etsimään jostain internetyhteyttä: motellilla piti mainostekstien mukaan mokoma olla mutta se ei ollut toiminnassa. Tallustin valtatien vartta kohti lähintä kultakaarta, jos ei Makkonen tarkoita sivistystä ja yhteyttä tiedon valtatielle niin ei mikään. Jengi katsoi mua ehkä vähän kummastellen kun tarvoin tienvartta polvenkorkuisessa heinäkasvustossa, Teksasia ei todellakaan ole luotu jalankulkijoita varten. Periltä nettiyhteys löytyikin ja pääsin varaamaan seuraavan majoitukseni Austinista. Takaisin hostellille ja vielä yhdet päivälevot, sitten alkoikin jo olemaan semmonen fiilis että aamupala on jotakuinkin taltutettu ja olisin valmis uusiin koitoksiin. Tänään ajattelin syödä Big Time ja pidemmän kaavan kautta. Valinnat olivat helppoja: alkuun Mountain Oysters (ei, kyseessä ei todellakaan ole äyriäinen), päälle taas semmonen hintsun alle puoli kiloa häränlihaa ja jälkeen vielä suklaabrownie. Annokset olivat ihan tolkuttoman kokoisia, kiveksiäkin oli ties kuinka monen lehmän edestä. Sinänsä ei mikään makuelämys, maku oli mieto kuin kanassa ja suutuntuma vähän ylikypsän äyriäisen oloinen. Tämän lisäksi kivet oli pilhitty todella pieniksi palasiksi, suurin osa tuotteesta olikin mautonta frittitaikinaa. Olisin halunnut kunnon isoja paloja, enemmän semmosta oikeaa kivesfiilistä. Pihvi oli taas ihan ok jees, suklaabrownie taas ihan tolkuttoman kokoinen vaniljajäätelöineen ja kermavaahtoineen. Kermavaahtoa oli valehtelematta litra sen kaiken komeuden päällä. Vaikea varmaan arvata mitä tapahtui seuraavaksi. Sänkyyn kaatumisen ja nukahtamisen väliin jäi ehkä n. 17 sekuntia, seuraavat kaksitoista tuntia menivätkin syvässä tajuttomuuden tilassa ruuansulatuksen taistellessa viimeisistä voimavaroistaan aivotoimintojen kanssa.
Slideshow Report as Spam

Comments

Maiju on

Sä jätit meidät nyt noiden syöminkien ohella ihan pimentoon edellisen tarinan jännitysnäytelmästä: "Liian selväpäisenä jouduin kuitenkin raahaamaan yhä pahenevan jalkakipuni takaisin motellille"
Mitäs jalalle kuuluu nyt?!? :D

Add Comment

Use this image in your site

Copy and paste this html: