Bloomington (farkkushortseja ja jalkapalloa)

Trip Start Aug 21, 2010
1
4
14
Trip End Oct 23, 2010


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed

Flag of United States  , Indiana
Wednesday, September 1, 2010

Tiistai 1.-perjantai 4.9

Tiistaiaamuna matka jatkui kohti Bloomingtonia, Indianan osavaltion yliopistokaupunkia. Kyseessä on n. 70 000 asukkaan kaupunki joista suurin osa on opiskelijoita. Tämän perusteella kuvittelin meiningin olevan kohtalaisen hyvää, tai jos ei hyvää niin ainakin mielenkiintoista. Matkaa Indianapoliksesta kertyi kuutisenkymmentä mailia, bussimatka ei siis kestänyt kuin tunnin ja vartin. Olin varannut reissun ensimmäisen motellimajoituksen Travelodge-nimisestä halpismotelliketjusta. Jotenkin olin saanut yrityksen nettisivuilta sen kuvan että motelli sijaitsisi jotakuinkin keskustassa, tämä osoittautui kuitenkin harhakäsitykseksi. Bloomingtoniin päästyäni lähdin vaeltamaan motellia kohti, loppujen lopuksi matka osoittautui n. 5 km pituiseksi. No, toisaalta eipä tähän hintaan (40€ / yö, samaan hintaan olisi huoneeseen voinut majoittua kaksi henkeä) voi paljon parempaa toivoakaan. Tie motellille meni yliopiston lukuisten eri kampusten ohi, todella arvokkaan ja hienon näköisiä vanhoja kivilinnoja. Motelli osoittautui juuri semmoiseksi elokuvista tutuksi, kaksikerroksiseksi valtatien varressa sijaitsevaksi rähjäksi. Huone oli ihan ok siisti ja hyvin varusteltu, joskin mieto kusenhaju kylläkin vaivasi ja suihku näytti jotakuinkin eräästä kuuluisasta kauhuelokuvasta tutulta. Oli kuitenkin hostelliputken jälkeen kiva päästä omaan huoneeseen retkottamaan kelteisillään.

Iltapäivällä lähdin takaisin keskustaan. Onneksi motellin vierestä kulki bussi (kaikenlisäksi edullinen, 1$ / kyyti), joskin viimeinen vuoro lähtisi yhdentoista aikaan takaisin joten kovin myöhään ei voisi viipyä jos mielisi halvalla/vaivatta takaisin. Pyörin ytimessä tovin ja pääsin vihdoin Chipotleen syömään reissun ensimmäisen South Parkista tutun burriton. Meininki oli kyllä just niin opiskelijaa kun vaan kuvitella voi, jurrisia (ja kovaäänisiä) nuoria terassit täynnä. Jotenkin kaikki näyttivät ikäänkuin samasta muotista veistetyiltä (ei sillä että mulla olisi mitään niitä lyhyitä farkkushortseja vastaan), enkä oikein tuntenut vetoa lähteä sinne melun keskelle selvinpäin. Niinpä päätin hakea viinakaupasta vähän hörppyä ja mennä takaisin motellille omaan rauhaan katsomaan FoodTV:tä. Viinakaupassa näytin ensin henkilökorttia, kassaneidin kurtistellessa kulmiaan kaivoin vielä passin esiin. Tämäkään ei oikein tuntunut riittävän, "olisko sulla jotain Yhdysvaltalaista henkilöllisyystodistusta?”. No, ei sattunut olemaan. Sain kuitenkin Smirnoff-pullon viimein lunastettua ja hyppäsin motellille vievään bussiin.

Keskiviikko ei mennyt ihan suunnittellusti. Reissubudjettini nojautui pitkälti kesätöistä tienattuihin rahoihin sekä opintolainaan, molempien olisi pitänyt olla tilillä syyskuun ensimmäisenä päivänä. Aamulla herätessäni tarkistin tilin saldon, näytti olevan rahtusen päälle 11€, visalla satanen ja lompakossa rahaa oli jotain neljäkymmentä dollaria. Ei hyvää päivää. Ajattelin kuitenkin odottaa vielä päivän josko ne ilmestyisivät tilille. Tämä kuitenkin tarkoitti että en voinut tuhlata rahaa ollenkaan, en halunnut joutua tilanteeseen jossa rahaa ei olisi ollenkaan. Päivä meni siis motellilla köllötellessä, kattoon sylkiessä ja edelliseltä päivältä jäänyttä Smirnoffia maistellessa. Olin huonetta varatessa pyytänyt savullisen huoneen, jostain syystä mut oli kuitenkin laitettu savuttomaan huoneeseen. Poltin sitten pari kylppärissä, ihan vaan kostoksi. Pyörin jonkun aikaa ulkona motellin lähiympäristössä, siellä ei kuitenkaan ollut todellakaan mitään nähtävää sillä kuten todettu motelli sijaitsi valtatien varressa kaupungin ulkopuolella, valtavan ostoskeskuksen vieressä. Sinnekään ei jaksanut mennä kun ei olisi kuitenkaan mitään voinut ostaa. Onneksi kaapelissa riittää TV-kanavia ja hampurilasen saa halvalla.

Puolenyön jälkeen tarkistin tilin saldon ja yhtä synkältä näytti edelleen. Pistin työnantajalle tekstiviestiä (olihan kello jo yli seitsemän Suomessa) että mitäs kummaa, sieltä tulikin aika pian vastaus että palkka on kyllä maksettu mutta pankista oli tullut ilmoitus että tili on lopetettu. Kyllä, olin ennen reissuun lähtöä pistänyt vanhan Turun Osuuspankin tilini katki mutta eniten ihmetystä herätti se että kesän aikaisemmat palkat oli maksettu oikealle Helsingin tililleni. Vanha tilinumero oli jäänyt edellisestä kesästä ja jostain syystä lopputili oli yritetty maksaa tuolle jo lakkautetulle tilille. Kevyt tatti otsassa laitoin nukkumaan ja todella toivoin että tilanne aamuun mennessä korjaantuisi, tuntui että seinät alkoivat jo kaatumaan päälle.

Aamulla herätessäni tarkistin tilini ja kyllä, tilanne oli onneksi saatu kiitettävän nopeasti selvitettyä ja rahat olivat saapuneet. Jäi vaan ihmetyttämään että miksi ihmeessä mulle ei oltu heti soitettu kun oltiin huomattu että rahat eivät menneet perille. Työnantajat... No ei se mitään, loppu hyvin kaikki hyvin. Suuntasin kaupungille ja kävin juhlan kunniaksi syömässä kunnon lämpimän aterian sekä juomassa muutaman huurteisen. Kävin paikallisessa divarissa hakemassa reissun kolmannen Bukowskin (edelliset kaksi lahjoitin Indy Hostellin kirjahyllyyn) ja menin puistoon lukemaan. Päivä sujui rauhallisissa merkeissä Bukon seurassa sekä kaupungin katuja sahatessa. Auringon laskiessa menin paikalliseen kulmabaariin nauttimaan Upland Breweryn (paikallinen pienpanimo) tuotteita johon olin tutustunut jo aikaisemmin Indianapoliksessa, ihan älyttömän hyviä oluita. Jenkeissä pienpanimoteollisuus on muutenkin todella voimissaan, jokaisessa pikkukaupungissa on oma panimo ja viinakaupoissa paikallisia ja ulkolaisia oluita on kymmeniä ja kymmeniä hyllymetrejä, pikkaisen eri meininki kuin Ab Alkoholi Oy:llä. Baarissa oli pienestä koosta huolimatta melko railakas meininki, paikalliset opiskelijat mölyävät oikeesti ihan helvetisti. Vielä kun TV:stä näytettiin lokaalin jalkapallojoukkueen peliä niin voi vaan kuvitella minkälainen huuto ihmisistä lähti. Lattia oli täynnä pähkinänkuoria ja paperijätettä, täällä ei nimittäin ole tapana kuoria pähkinöitä mihinkään lapselliseen roskikseen vaan heittää vaan jätteet suoraan lattialle, samoin kuin baarimikko tuntui repivän ja heittävän lattialle kaikki kuitit ja muut turhat paperit. Hyvä meininki!

Viimeisen bussin aika alkoi lähestymään, päätin siirtyä sillä motellille päin mutta en kuitenkaan ihan perille, n. kilometrin päässä majapaikasta nimittäin sijaitsi kuppila joka ainakin ulospäin näytti siltä että siellä saattaisi olla järkevissä rajoissa kulkeva tunnelma. Paikka olikin ihan ok viihtyisä, joskin kaikki juomat tarjoiltiin sellaisista typeristä styroksimukeista. Takaosassa oli karaoke, kävin hetken kuuntelemassa kunnes tajusin että täällä jengi osaa oikeasti laulaakin, eihän sellaista ole yhtään mielenkiintoista kuunnella. Ei yhtään niinkö Pataässässä! Istuin baaritiskillä turisemassa paikallisen jäbän kanssa, jossain vaiheessa se halusi tarjota mulle jotain tosi eksoottista. Sain eteeni minttuviinashotin... Kohteliaasti kuitenkin kehuin juomaa oikein mainioksi ja orginelliksi tuttavuudeksi. Useamman oluen ja Jack&Coken päästä päätin lähteä valumaan motellille, tätä voisi todella kutsua valumiseksi koska hatarien mielikuvien perusteella voisin sanoa matkan kestäneen erittäin kauan. Aamulla herätessä löysin pöydältä koskemattoman hampurilaisen.

Seuraavana päivänä koitti paluu Indianapolikseen. Koska kaupungissa oli tänä viikonloppuna tulossa kaikenlaista pientä kivaa ja muutenkin olin tykästänyt paikkaan, päätin viipyä vielä muutaman päivän enkä jatkanut matkaa alkuperäisten suunnitelmien mukaan suoraapäätä Chicagoon. Itseasiassa päätin skipata kokonaan tuon Amerikan Lahden, se tekisi kuitenkin turhaa lenkkiä. Bussin piti lähteä seitsemältä illalta, perinteiseen tapaan se oli kuitenkin puoli tuntia myöhässä. Varsinainen yllätys kohtasi bussiin astuessani, se oli nimittäin puolillaan amisheja. Muutaman tuollaisen hassunnäköisen mustiin pukeutuvan karvaturrin olin nähnyt jo aikaisemmin Indianapoliksen bussiasemalla, mutta nyt auto oli todellakin puolillaan tuota jengiä. Pakko myöntää että olin hieman huvittunut tilanteesta. Eipä siinä, rauhaa rakastavaa ja varmasti omalla tavalla ihan mukavaakin väkeähän nuo ovat, tosin tiettyjä nykyajan mukavuuksia kuten päivittäistä peseytymistä voisin heille suositella, oli meinaan aika homeinen katku bussissa.

 Illalla hostellilla oli pienimuotoiset naapurustofestivaalit, illan mittaan oli soittanut useampikin bändi. Harmikseni kerkisin kuulla vaan viimeistä, ne ainakin vetivät ihan mukiinmenevää rockabillyä. Istuin iltaa hostellin tyyppien sekä muutaman muun vieraan kanssa (VIHDOIN päästiin perimmäisten asioiden äärelle (itseasiassa osuempaankin otteeseen), eli mitä ihmettä minä SUOMALAINEN tein INDIANAPOLIKSESSA). Mitään kovin tyhjentävää vastausta en osannut antaa. Yksi mimmi – joka tuntui olevan melkoisen vauhdissa – kertoi loistosuunnitelmastaan saada levytyssopimus. Eli hän spottaisi YouTuben kymmenen soitetuinta kappaletta ja tekisi niistä omat hassunhauskat versiot erilaisissa kostyymeissä, klovnipuvussa jne. Ei muuta kuin lykkyä tykö.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: