A Phuketload of volunteering coming up!

Trip Start Mar 27, 2012
1
53
68
Trip End Mar 13, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed
Wonglee Bungalow
Nawaporn Palace

Flag of Thailand  , Phuket,
Saturday, December 15, 2012

15.12. - 22.12.2012 - Koh Phuket, Thaimaa

by Töötti


Kahdeksan kuukauden jokahetkisen yhdessäolon jälkeen se koitti; viikko omaa aikaa ilman matkakumppania. Pöpön ja Töötin tiet erkanisivat tilapäisesti ja sekoittaisivat Travelpodin kartan lopullisesti. Nyt sitä voisi tehdä juuri mitä haluaa, miten haluaa, aimo annoksella naisen logiikkaa!

Well? "Myth busted", niin kuin baskeripäinen viiksihahmo Maikkarilla toteaisi, eikä tähän kulunut aikaa kuin puolitoista vuorokautta.

Palataan alkuun. Pojat olivat jo päättäneet mitä halusivat, joten jäin Khao Lakiin pohtimaan lähitulevaisuuttani sillä välin kun Pöpö ja Nyrkki lähtivät viettämään miestenpäiviä akselille Samui-Phangan-Tao. Tiesin, että halusin tehdä vapaaehtoistyötä koirien kanssa mutta monessa turvatalossa haave kaatui 4 kk anomusaikoihin, 2 viikon minimityöaikaan tai oman ajoneuvon välttämättömyyteen.

Syvä nyrpistysryppy nenänsiltaa pitkin käänsin katseeni kohti Phuketia. En pidä Phuketista. Se on iso, kallis ja jotenkin typerä. Phuketissa on kuitenkin Soidogin koiratalo, eivätkä he liiemmin asettaneet vapaaehtoistyötä hankaloittavia vaatimuksia. Pääsisin samalla moikkaamaan ensi kertaa Chinnawatia. Chinnawat on katukoiraa, jonka kanssa lennämme Suomeen, jossa luovutamme hänet hänen uudelle turkulaismammalle.

Lähetin Soidogille kiireistä mailia oikeaoppisesti viikonloppuna, kun ihmiset ovat vapaalla, mutta Soidogilta vastattiin; olin tervetullut taputtelemaan punkkiturkkeja maanantaista alkaen. Olin todellakin lähdössä penteleen Phuketiin jo toistamiseen tällä matkalla.

Phuket on huippusesonkina pelottavan omanarvontietoinen. Se kaivaa itselleen viimeiset kolikkosi sohvatyynyjen välistä ja työntää mummosi ojaan ihan huviksi. Totuttuamme 250-500 bahtin majoihin ahdistuin syvästi luvuista, jotka liikkuivat 1000 bahtin törkeämmällä puolella, sinkkuhuoneesta. Maksaa nyt sitten itsensä tärviölle, jotta pääsee tekemään töitä korvauksetta. I'm there, baby!

On ehkä osittain tunnettu fakta, etten käytä takseja. Kun kaksi vuotta sitten tilasin ensimmäisen ihka oman taksimatkan, istuuduin kuskin viereen enkä taakse. Täällä meinaan istuutua kuskin paikalle, mutta mitäs pitävät rattia oikealla puolella. Pääsin siirtymään Khao Lakista Phuketiin kätevästi Laceyn ja hänen tyttöystävänsä tilaamalla kyydillä. He olivat matkalla lentokentälle ja oli hyvästien aika. Perillä Phuketissa mahani nakerteli itseään nälkäisenä mutta vaikka tilasin thaiksi katuravintolasta, minulle ei haluttu tarjoilla.

Aloitin majanetsimisprosessin reippaasti jalan taksikuskien loputtomaksi harmiksi ja ihmetykseksi. Taksimafia, hiljaa! Huusin vastalauseeni myös herttaiselle, minua reippaasti nuoremmalle naiskuskille, joka osoittautuikin ihan siviilihenkilöksi joka hyvyyttään tarjosi kyytiä. Kieltäydyin ystävällisemmin kuusi kertaa, jonka olisi pitänyt riittää jopa japanilaisessa neuvotteluhuoneessa, mutta nainen ei hellittänyt. Ulkona oli kuulemma liian kuuma kaltaiselleni kävellä. Tein naisesta mututuntumatestin (Luotettavuus: OK) ja merkkasin muistiini hänen rekisterinumeron (Oma itseluottamus: Terveen puutteellinen).

Naiskuski, punamekkoinen AirAsian check-in neiti, oli aidosti ystävällinen, mutta teki silti kaiken toisin kuin pyysin. Hän ei suostunut viemään minua päätien varteen jonne olin jo kävelemässä (jossa majat ovat halvempia), hän ei suostunut päästämään minua kyydistä ennen majan löytymistä eikä hän suostunut ajaa kuin näkyvästi viitotetuille merenrantaresorteille, jotka ovat rahanrohmuamisketjun ylimpää kermaa. Arviolta 15 epäonnistunutta hotellitiedustelua myöhemmin minun poskia kuumotti ja minua hävetti akuutisti. Olin hänen yliystävällisyytensä vankina. Joutuisinko todellakin majoittumaan 1000 bahtin hotelliin jotta pääsisin vilkuttamaan hänen loittonevalle autolle?

Hihkaisin ilosta, kun sain hänet ajamaan syrjäisemmän ja huonosti mainostetun Wonglee-resortin pihaan, jossa siisti, kelpo betonihuone maksoi 600 bahtia. Kallis, mutta vapaudella ei enää ollut hintaa. "I'll take it!". AirAsia -neiti näytti hyvin vaivaantuneelta ja katsoi ympärilleen. "You want to stay here?". "Yes, absolutely". Otsa kurtussa AirAsia nainen laski silmänsä syliinsä ja sanoi heikolla, aidosti huolestuneella äänellä, ettei tämä ole turvallinen paikka yksinäiselle naiselle. Joutuisin kävelemään puoli kilometriä rannalle ihan ilman saattajaa eikä tällä tiellä liikkunut takseja. Aionko siis todellakin kävellä, hän kysyi. Hän pyysi, että harkitsisin jotain muuta. Yritin näyttää neutraalilta mutta pelkäsin, että silmämunani irtoavat kallosta. Tällaista elämänkatsomusta? Minua nuoremmalta tytöltä?

En harkinnut, ja Wonglee Bungalows oli pitkälti kaikki, mitä Phuketista ja Nai Yangin alueesta edes näin. Vapauduin Soidogilta iltapäivisin klo 17:30, jonka jälkeen vajosin sängylle sipsien lääkitsemässä uupumuskoomassa. Yhtenä iltana kävin syömässä kehnon Tom Yam keiton, toisena Nai Yangin hiekkarannalla kävelemässä, muutoin elin koiranelämää, aivan kirjaimellisesti.

Taaperrellessani Soidog-stintin päätyttyä (Soidog-tarina seuraavassa blogissa) perjantai-iltana kohti lentokenttäbussin pysäkkiä onnen hehku poskilla - olinhan pääsemässä Phuketista kohtapuolinpois! -, kohtasin jälleen tyttömäisen varjoni. "Your bags so heavy, I take you to bus". "Where you go? No good for a girl to walk alone, I give you ride".

Minusta vähän tuntuu, ettei yksin matkustaminen olekaan niin kivaa. Voisinko olla mies? Tai kyetä raahata laukkujani näyttämättä heikolta? Tai olla jossain muualla kuin Phuketissa?

Pysäkille oli viiden minuutin kävelymatka. Olin hyvissä ajoin yli 40 minuuttia etuajassa. Sinä aikana viisi ihmistä ehti ilmoittaa viimeisen bussin menneen jo ajat sitten. Söin hermostuneena kasan banaaneja, torjuin taksikuskeja ja pohdin, miksi kaikilla ihmisillä on sama käsitys, joka eroaa jyrkästi lentokenttäbussin virallisten sivujen aikataulusta. Sieltä se kuitenkin kurvasi, ihana 90 bahtin pelastajani, joka kyyditsi viimeisiä lentokentältä saapuvia Phuket Towniin.

Hyvin epätyypillisesti buukkasin itseni sisään ensimmäiseen hotelliin, joka Phuket Townissa tuli vastaan. Syynä oli australialaisnainen, joka vastasi myöntävästi ehdotukseeni. Olin yllättynyt ja vilpittömän otettu, että tästä maailmasta löytyy vielä hippunen uskoa ventovieraisiin. Aioimme jakaa huoneen (ja 500 bahtin kustannuksen) vaikka olimme tavanneet vasta pari sekuntia aikaisemmin. Päätös kannatti. Aitoa traveller-asennetta! Juttua ja naurua riitti; aamulla harmitti erota.

Kuten kuumien treffien jälkeen konsanaan jään odottamaan yhteydenottoa. Hän kirjasi sähköpostiosoitteeni matkavihkoonsa mutta minä unohdin tehdä samoin.






Phuketin Nai Yang beach kohteena


Nai Yangin yleiskaava on hassun epäkäytännöllinen. Vaikka ranta-alueen ulkopuolella on ainakin puolet resorteista, on vaikeaa löytää tietä, joka vie rannalle. Vilinä, huiske, turistiravintolat ja rättikaupat löytyvät nimenomaan rantatien varrelta. Jos Nai Yangista olisi poikkileikkaus, näkisit ensin meren, sitten leveän ja tolkuttoman pehmoisen hiekkarannan, sitten suikaleen hiekkarantaa jolla on aurinkotuoleja, tämän jälkeen ohuen raidan ravintoloita ja kauppoja, rantatie autoineen, lisää ravintoloita ja kauppoja sekä resortteja, ison no-man's-landin ja sitten taas resortteja. Kahta minikokoista resorttia lukuunottamatta, sinulla ei tule olemaan huoneestasi näköyhteyttä mereen ja joudut ylittämään asfalttitien rannalle mennessä.

Nai Yangin pohjoispäässä rakennukset harvenevat ja löydät itsesi kansallispuiston sisäänkäynniltä. Jos jaksat kävellä 15 minuuttia nimenkärjen ohi, tulet kauniille, autiolle hiekkarannalle vailla kaupallista toimintaa. Enjoy!

Jos haluat syödä edullisemmin, varaudu 20 minuutin kävelyyn rannalta "päätielle", josta löytyy jonkinverran 40-50 bahtin hökkeliruokaloita sekä pieniä ruokakauppoja. Huippusesongin aikana ei edullista asumista ole, kaukanakin rannasta maksat 1000 bahtia yöltä.

Budjettimatkaajan laihaksi iloksi Nai Yang on lentokenttäbussin varrella. Pysäkki (ilman mitään opasteita) löytyy Indigo Pearl-kyltin vierestä Nai Yangin päätieltä, ja pääset 90 bahtilla joko Phuketin lentokentälle tai Phuket Townin suuntaan. Katso pysäkit ja aikataulut.


Phuket Town kohteena


Lähde pois! Tai näin minä olen tehnyt, sillä kahdesta vierailustani huolimatta, en ole nähnyt Phuket Townista bussiasemia enempää. Kuulemma ihan kelpo paikka.

Huomaa, että lentokenttäbussin pääteasema on Phuket Townin bussiterminaali 1, joka ei enää ole pääterminaali. Lähes kaikki bussit ulos Phuketista, kuten bussit Bangkokin, Surat Thanin ja
Hat Yaihin lähtevät uudesta terminaali 2:sta. Bussiterminaali 2:seen pääset 25 minuutissa ottamalla pinkin avobussin terminaali 1:stä. Pinkin avobussin kyljessä on teippaus, jossa pysäkit on listattu englanniksi. Lähtöjä on arviolta puolen tunnin välein ja hinta 10 bahtia. Voi olla mahdollista pysäyttää pääväylillä kulkeva pitkänmatkanbussi lennosta ja
hypätä kyytiin mikäli kantamuksia on vähän, näin thait tekevät. Silti ainut täysin varma keino päästä (oikean) bussin kyytiin on raahautua ensin Phuket Townin bussiterminaaliin, siitä huolimatta että asuisit ihan Phuketin pohjoiskärjessä.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: