Laskeva lohikäärme

Trip Start Mar 27, 2012
1
49
68
Trip End Mar 13, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of Vietnam  , Quảng Ninh,
Tuesday, December 4, 2012

29.11. - 2.12.2012 - Vietnam, Ha Long Bay

by Pöpö

Koska olemme wannabe-trävelleireitä, ajattelimme skipata täysin turistoituneen Ha Long Bayn ja suunnata kohti Quan Lania. Matkalla näkisimme Bai Tu Long Bayn, joka on tietenkin äärimmäisen paljon OG:mpi mesta, kuin Ha Long Bay. Saavuttuamme torstaina 29.11. neljän tunnin helpon bussisiirtymän jälkeen Bai Chayn kaupunkiin, kävi selväksi, että viimeinen vene Quan Lanille seilasi noin vuosi sitten. Tänä päivänä mestoille mennään bussilla. Bussimatka kuitenkin tarkoittaisi sitä, että merestä sojottavat vuoret jäisivät kokonaan näkemättä.

Tunnin verran arvottuamme palasimme turrelinjalle ja varasimme kaksi yötä & kolme päivää kestävän risteilyn Ha Long Baylle. Tämä osoittautui oikein oivaksi ratkaisuksi. Starttasimme retkemme Bai Chayn satamasta perjantaina 30.11. noin klo 13:00. Internetistä tsekatut arvostelut veneestämme olivat 50-50, eli puolet olivat sitä mieltä, että homma toimii, puolet taas antoivat murskatuomion. Itse sijoitumme vahvasti "homma toimii" -osastolle. Ainakin ensimmäiseksi päiväksi.

Aluksena toimi ensimmäisenä päivänä Papaya -niminen paatti. Huoneet tai hyteistä kai pitäisi puhua, kun laivalla kerran ollaan, olivat siistit ja omalla vessalla & suihkulla varustettuja. Muutoinkin laiva oli tyylikkäästi sisustettu ja riittävän tilava 12 hengen turrepoppoolle. Ensimmäisen päivän turreaktiviteeteista vastasivat luolakäynti (kyllä, jälleen kerran) sekä iltauinti melko suomalaisissa (lue viileissä) olosuhteissa. Luolan erikoisuutena on se, että se on miljoonia vuosia sitten ollut kokonaan veden alla. Päällimäisenä ajatuksena kuitenkin luolakäynnillä oli "Pääsiskö jo takaisin veneelle?".

Ilta jatkui illallisen merkeissä ja muiden turistien kanssa jauhaessa. Meidän pöytämme suomalais-tsekkiläis-ruotsalais-kanadalaisen joukkuueen keskustelut menivät väistämättä myös jääkiekon puolelle. Saimme myös vaihdettua Laosista jääneet kipit itävaltaisen lääkäripariskunnan dongeihin.

Laivalla nukutun yön jälkeen saimme tietää, että heti aamutuimaan olisi edessä veneen vaihto. Aamiainen nopeasti naamioon, kamat kasaan ja siirryimme hieman isommalle veneelle. Tunnelma oli vähän saman suuntainen, kuin tenavana silloin, kun menet toisten hiekkalaatikolle kesken leikkien.

Aluksi tarkistimme ehkä maailman tylsimmän nähtäävyden, osterifarmin. Osterit eivät tunnetusti juuri temppuja tee ja muutoinkin ne ovat veden alla kasvamassa, joten valtavia wou-efektejä ei päässyt syntymään. Osterifarmin jälkeen vaihdoimme jälleen venettä ja suuntasimme kohti apinasaarta. Opas ei tapansa mukaan juuri informoinut, kauanko saarella ollaan ja koska vene ajoi suoraan rantaan, ajattelimme kyseessä olevan nopean visiitin. Tästä syystä jätimme ensimmäistä kertaa koko reissulla arvotavaramme (passit, rahat, jne.) hieman vähemmälle vartioinnille eli veneeseen. Virhe! Heti kun turret olivat poistuneet, vene pakitteli turvallisen sadan metrin päähän ankkuriin ja miehistöllä oli tunti hyvää aikaa tarkistaa, kuinka paljon turistien rahavarannoista voisi huomaamatta siirtää omaan taskuun. Meiltä katosi 200 kiinan rahaa ja ilmeisesti muutamia satoja thaimaan bateja. Kun informoimme opastamme kadonneesta käteisestä, kaveri hieman suuttui ja kysyi miksi meillä on kiinan rahaa mukanamme. Yritin selittää, että se ei tavallaan ole se ongelma tässä vaan se, että henkilökuntanne on pöllinyt sitä meiltä. Kaveri hiiltyi enemmän ja sanoi, että voi toki soittaa poliisit satamaan, mutta jos rahoja ei löydy, joudumme maksamaan poliiseille. Reilukerhosta terve! Kyseessä oli kokonaisuutena ehkä 50 dollarin edestä  kadonnutta rahaa, joten katsoimme parhaaksemme olla sotkematta korruptoituneita komupoliiseja kuvioon. Siinä vaiheessa tosin, kun henkilökunta yritti laskuttaa lounaalla nautista öljystä ylihintaa, totesin että etteköhän te ole jo vieneet tarpeeksi meidän rahojamme tällä retkellä.

Kierähköissä tunnelmissa ankkuroiduimme Cat Ba -saarelle noin klo 15:00. Tsekkasimme sisään hotelliin ja lähdimme pienelle kierrokselle. Vaikka kylä / kaupunki vaikuttikin miellyttävältä, aamulla kuuden pintaan tapahtunut heräily kuitenkin pakotti turret takaisin hotellille päikkäreille noin tunnin käppäilyn jälkeen. Erittäin hyvän illallisen jälkeen ei enää jaksanut munkittaa, joten iltaa vietettiin rauhallisesti hotellissa ystäviemme Inceptionin ja Ilta-Sanomien kanssa.

Sunnuntaina jälleen aikainen herätys, aaminainen naamaan ja kohti venettä. Edessä oli siirtymä takaisin Bai Chayn satamaan. Iloksemme bongasimme paalumatkaksi kaksi ihka aitoa järvenpääläistä, joiden kanssa vaihdeltiin näkemyksiä ja kokemuksia Vietnamista. Paluumatka otti kolmisen tuntia ja totta kai vaihdoimme myös venettä kertaalleen.

Satamaan päästyämme sekava oppaamme opasti kaikki kiireellä odottamaan kyytiä jonnekin. Kiire oli, koska Hiaceen rakennettu taksin tapainen aparaatti poimi meidät kyytiin 15 minuutin odottelun jälkeen. Ennen starttia toki edelsi vakiomuotoinen säätö ja selvitys, minne kukakin turre on menossa. Järveenpäläispariskunta jätettiin tylysti rannalle, kirjaimellisesti. Kukaan porukasta ei tuntunut tietävän, minne oltiin menossa.

Loppujen lopuksi kävi ilmi, että koko porukkaa oltiin kuskaamassa lounaalle. Lounaan jälkeen meidän matkamme oli jatkumassa itään, Cai Rong:iin Van Don -saarelle ja muiden Hanoihin. Oppaamme (joka oli tässä vaiheessa vaihtunut) kyselikin noin kahden ja puolen minuutin lounaasta nautiskelun jälkeen, että olemmeko jo valmiit, muut odottavat. Sanoimme, että menkää vaan, jäämme syömään ja jatkamme tästä omin nokkinemme. Ei käynyt. Meidän pitäisi kuulemma mennä matkatoimistoomme, josta olimme varanneet retkemme. Sanoin, että soita konttorille ja sano, että emme ole tulossa. Kaveri nyökkäsi, mutta muihin jatkotoimenpiteisiin "komentoni" ei johtanut. Vartin päästä kaveri alkoi selkeästi hikeentymään ja kyselemään, eikö jo mentäisi. Kyselin, että mitä toimistolta sanottiin. Tämän jälkeen juippi kalasteli kännykän taskusta ja soitti konttorille. Puhelun jälkeen hän kyseli, haulammeko tulla toimistolle. Muotoilin asian lontooksi "No, do we have to?" ja vastaus oli "Yes". Jumalauta, totesin ihan suomeksi. Kiipesimme bussiin, jossa samainen opas sanoi meille 100 metrin siirtymän jälkeen, että nyt voitte poistua. Tämä oli siis yli kilometrin päästä toimistolta. Jatkoimme pienessä vitutuksessa kohti Bai Chayn ja Ha Long Cityn välistä siltaa, ja edelleen kohti Cai Rongia, josta vene Quan Lanille lähtisi.
   

Ha Long Bay kohteena

Ha Long Bay on maisemiltaan erittäin näyttävä ja risteily karstivuorten seassa on miellyttävää puuhaa. Parasta antia risteilyillä on ihan vain löhöillä kannella ja katsella maisemia. Ruokahuolto toimii myös risteilyillä loistavasti. Mätöt ovat hyviä ja niitä on riittävästi. Kuulemamme ja Internetistä scoutattujen varoitusten suhteen, em. ei pidä paikkaansa Golden Pearl -aluksella.

Vedättäminen on puolin ja toisin lähteny lapasesta Ha Long Bayssa. Risteilyistä joutuu pulittamaan 100 ameriikan rahaa per naamio ja silti osan turrejen kuskaamiseen osallistuvasta porukasta pitää varastaa turistien rahoja. Toisaalta, valtion korkeilta komumiehiltä on myös tullut määräys, että kaikki Ha Long Bayllä seilaavat laivat pitää maalata valkoiseksi. Ai miksi? Koska komujohtaja kuulemma pitää valkoisesta. Todennäköisempi syy määräykselle on kuitenkin se, että komujohtajan broidi sattuu omistamaan Ha Long Bayn ainoan maalausliikkeen.

Turistioppaat ovat sinänsä kiva idea, mutta he ovat poikkeuksetta Hanoin kaduilta repäistyjä random-hahmoja, jotka osaavat muutaman sanan englantia. Heiltä puuttu täysin ymmärrys siitä, mitä turreoppaan tehtäviin kuuluu ja miten turisteja tulisi informoida päivän tai risteilyn ohjelmasta.

Ha Long Bay on kuitenkin sen verran hieno mesta, että sitä ei kannata skipata huonon palvelun ja epäorganisoituneen toiminnan takia. Suositeltavaa on kuitenkin ottaa vain kahden päivän & yhden yön risteily. Ko. paketilla näet vähintäänkin riittävästi Ha Long Baysta, säästät muutaman dollarin ja vältät toisen täytepäivän, joka ei tarjoa mitään mitä et voisi kokea mantereella (puoleen hintaan).
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: