Terveisia paratiisista
Trip Start
Sep 13, 2008
1
4
10
Trip End
Dec 02, 2008
Where I stayed
Nok's Garden Resort
Bangkokin savu ja halina jai vihdoin taakse. Matkustin siis junalla Chumphonin pikkukaupunkiin Siiaminlahden rannalle. Junassa istuskelin paikallisen iloisen hemmon vieressa, joka opetti minulle thaita ja antoi Chumphonin poliisin numeron ja varoitti neuloista ja tyynyista. Vahan kumma, mutta harvinaisen ystavallinen. Kuten kaikki taalla. Junassa oli muutama muu lansimaalainen, jotka myos kayttivat Chumphonia valietappina Koh Taon saarelle. Oltiin sitten kaikki yota samassa guest housessa ja jatkettiin aamulla veneilla saarelle. Mukavia tyyppeja - italialainen, japsi ja englantilainen. Varsinkin italialainen oli liekeissa ihan kaikesta.
Taolle sitten saavuin kymmenen maissa aamulla ja istuin syomaan spaghettia. Ostin jotain juttuja ja katsoin kartasta kivan nakoisen rannan, jossa oli bungalowikyla ja menin paikalle taksilla (joskin taksi vei vain puolimatkaan, koska tie muuttui lahes ajokelvottomaksi). Rannalla sitten luki isolla "PRIVATE BEACH" ja "NO ENTRY". Kysyin kuitenkin majoituksen mahdollisuutta, mutta jouduin kaantymaan takaisin liian suuren hinnan vuoksi. Samalla ilmeisesti paikan omistaja, isomahainen kultaketjuja kantava huumekuninkaan nakoinen gorilla alkoi huutamaan ja huitomaan ympaarinsa joten lahdin kavelemaan.
Puolisentuntia kaveltyani loysin tienhaaran toiseen rantaan. Ja sinne jain.
Eli paikka on todella hiljainen, noin kuusi mokkia kasittava resortti. Mokeissa on jonkin verran ottiaisia ja ikavia hyttysia, mutta olen tehnyt paikallisen gekkopaallikon kanssa diilin. Mina tarjoan katon paan paalle ja ne listivat verenimijat ja muut viholliset. Paatin aluksi jaada viikoksi ja maksoin 2400 bahtia eli 48 euroa. Perheyritys tarjoaa herkkuruokia ja vuokraa snorklausvekottimia. Mutta turhaan sita hopottamaan, katsokaa kuvat (laitan myohemmin, taalla liian hidas netti).
Paikalla oli myos toinen suomalainen jannu Rafael. Meikalaisen ikainen ja matkalla noin 10 kuukautta. Rento riippumatossa viihtyva heppu.
Taalla viivyn nyt sitten ainakin viikon, ehka toisenkin. Kiiretta ei ole pois. Vesi suunnilleen yhta lamminta kuin kotona kayttamani suihkuvesi ja ranta taynna hienoja koralleja ja kaloja. Lampoa 30 astetta. Suurin osa paivasta kuluu riippumatossa kirjaa lukien, musiikkia kuunnellen (ipod toimii taas!) tai ihan vain fiilistellen. Eilen tuijottelin kolme tuntia illalla merella raivoavaa ukkosmyrskya.
Ajalla ei taalla ole merkitysta - heratys on silloin kun kuumuus herattaa (jolloin kaydaan meressa ja siirrytaan riippumatolle nukkumaan) ja nukkumaanmenoaika silloin kun sattuu vasyttamaan. Ruokailukin hoituu aina kun on nalka (perusateriasta selviaa yleensa alle kahdella eurolla). Paivassa taalla menee reilut kymmenen euroa rahnaa.
Paivittelen sikali kun jaksan laiskalinnastani nousta. Nettiin kuitenkin paasee vain kaupungissa jonne on 40 minuutin kavelymatka.

Comments
Kuulostaa ihanalta
Lepäilehän siellä riippumatossa ja nauti näkymistä ja makuelämyksistä meidän kaikkien puolesta. Nytpä sitä on aikaa pohtia kaikenlaista ja pistää elämänarvojaan uusiksi. Terveisiä gekoille. Ei ole sattunut näkymään mielenkiintoisia Drosophiloja? T. Atte
Terveiset Rollosta!
Paikka kuulostaa kyllä aika hyvältä. Omaan arkeen en taida viitsiä tuota vertailla(päivät yo:lla ja illat sateessa kattoraksalla).
Sulla on varmaan isokamera mukana, joten joskus saadaan ihailla myös kuvia sieltä? Koitahan oppia jotain paikallisesta ruuanlaitosta, niin voit sitte opettaa mullekkin.
Yarr!
Sukeltele paljon, kalat ja korallit roksor! Vedenkestävä kamera olisi kova sana noilla paikoilla. Hebosagil näyttää tulevan Lutakkoon lokakuussa, mutta muuten ei erikoisempaa tällä suunnalla.
P.S. Syö rambutaneja!
Vau
Kuulostaa mahtavalta! Riippumatto, sukellusta, koralleja... Kirjaston madventures on vielä lainassa, mutta kohta sitä itsellään jemmaavan tyypin on pakko palauttaa kirja ja minä pääsen sen kimppuun. Täytyy varmaan ostaa se itselle jossain välissä. Muutkin täällä ovat innoissaan ja käskevät kovasti nauttimaan! Rommiltakin terveisiä
Oulusta terkkuja
Kuulostaapa mukavan leppoisalta.
Käytiin Annan kanssa reissaamassa muutama päivä Pohjois-Norjassa. Komiat oli maisemat, mutta aikaa oli liian vähän.
Piti sitten mennä autokaupatkin tekemään. Saan kärryn ensviikolla, ku saan laina-asiat kuntoon.
Eli siis tämä: http://tinyurl.com/4qg4k3
Mutta piäppä lippu korkeella!
Re: Oulusta terkkuja
Norjassa pitais itekin kayda. Suunnittelin jo eilen pitkaa liftausmatkaa sinne pain. Siis Suomesta kasin kuitenkin, ei taalta.
Aivan hillittoman hieno ambulanssi. Tuonnehan mahtuu vaikka mita. Joko sait sen?
Re: Vau
Osta se samantien itsellesi (tai unohda palauttaa). Kerran se kirpaisee, mutta on tamankin matkan aikana ollut suureksi avuksi. Silla valin suosittelen katsomaan Madventures TV-sarjaakin, tuota mullistavaa matkailuohjelmaa.
Re: Yarr!
Kamerakotelo ois kylla ollut kiva, mutta sairaan kalliita meinaavat olla. Kertakayttoiset puolestaan eivat ole vakuuttaneet.
Ois kylla ollut niin kiva nahda Hebo Lutakossa. Mene sina kuitenkin ja vaadi Torrrrmentoria.
P.S: en muista nahneeni rambutraneja missaan, mita lie.
P.P.S/PS2: Kaytin sun kuminauhapaketin heti ekana paivana, en enaa muista mihin, mutta lausuin hiljaisen kiitoksen luoteeseen.
Re: Terveiset Rollosta!
Siina ei muu auta kuin valmistua, paiskia hieman hommia ja tulla tanne.
Ajattelin kayda kokkikurssin jossain vaiheessa.
Re: Kuulostaa ihanalta
Gekot nyokkasivat. Taalla on aika isoja karpasia, ne on kai tylsia. Voin yrittaa lahettaa jonkun pienemman postikortilla. Hyttysia taalla sen sijaan on runsaasti.