Peru
Trip Start
Mar 05, 2008
1
9
13
Trip End
Dec 27, 2008
Arica, Tacna, Cusco,, Peru
Saturday, July 5, 2008
Jo etukateen tiedettiin, etta paivasta tulee hirmuraskas. Lahto oli aamu neljalta, ja paluusta ei ollut tietoa. Aamuneljalta suunnattiin siis lentokentalle, josta lentokone lahti kuudelta pohjois chilea pain. Lennettiin Aricaan, Chilen ja Perun rajalle. Jos oltais matkattu bussilla, olisi matkaan mennyt 2 vrk. Aricasta matkattiin kimppataksilla rajalle, jossa kaikki meni mallikkaasti. Kukaan ei edes katsonut meijan laukkuja ja passitkin vain ohimennen. Kimppataksilla paastiin Tacnaan saakka. Heti huomasi eron. Peru ja Chile on tosi erilaisia maita. Peru on tosi koyha ja vaarallinen, ja sen tuntee. Tacnan bussiterminaalilta ostettiin bussiliput Cuscoon saakka. Maksoi noin 17e, mika tuntui aika kalliilta, mutta oltiin niin poikki, et haluttiin vaan bussiin nukkumaan. Ensimmainen bussi oli hyva, lammitykset ja kaikki. Matka meni nopeasti nukkuen. En oo aikasemmin tiennyt, etta Perussa on niin paljon autiomaata. Meilla oli bussivaihto Ariquipassa, jonne oli 7 tunnin matka. Koko matka pelkkaa hiekkaa. Ei mitaan muuta. Valilla kytat pysaytti bussin ja tarkasti passit ja matkatavarat. Vahan kuumottavia. Ariquipassa vaihdettiin tosiaan bussia. Luultiin etta bussi olisi ollut samanlainen ku aikasempi, ja niin luuli kaikki muut perulaiset kanssamatkustajatkin. No, vaarin luultiin. Bussi oli vuodelta kilpi ja miekka, ei lammitysta, ei peittoja, penkit sellaset, missa perse puutu puolessa tunnissa jne. Voi voi mika matka. Puettiin kaikki mahdolliset vaatteet paalle, ja silti oli kylma. Perulaiset aina vahavaliin hermostui kuskille ja tappeli sen kanssa. Ulkona oli pakkasta ja kylmyys meni luihin ja ytimiin. Kietouduttiin minnan kanssa mita ihmeellisimpiin asentoihin, ja mietittiin et jos valot olis menny paalle, ja perulaiset nahny meijan asennot, olis varmasti lesboiksi luulleet, ja homofobisina (taalla ei paljoa sellasta ymmarreta) meijat mahdollisesti ulos heittaneet. Nain ei kuitenkaan onneksi kaynyt. Joskus kuuden aikaan perilla oltiin, ehka yhteensa 2h patkissa nukuttu ja niin kuolleina et huhhuh. Akkia hostellille, joka osoittautui kovin kivaksi, ja ollaan otettu ihan rauhassa koko paiva. Nukuttu ja oltu vaan. Eli hyvin alkoi matka, vahan vaan huijattiin ja varastettiin. Onneks vahan vaan. Huomenna Machu Pichulle.
4. Paiva
Viela Cuscossa, mutta tana iltana suuntaamme kohti Punoa. Eilen teimme paiva retken Machu Pichulle. Olisimme halunneet tehda vaelluksen, jossa vaelletaan 4 paivaa, ja lopulta paadytaan Machu Pichulle, mutta se oli liian kallis, ja nyt meilla ei ole aikaa moiseen. Meilla on muutenkin aika tiukka aikataulu.. Mulla on ollu koulua lahes koko ajan tahan asti, ja viela viikon paasta pari lopputenttia, ja minna taas lahtee sitten kotiin suomeen. Mutta onneksi edes ehdittiin tan verran yhdessa reissata. Eilen tosiaan kaytiin machu pichulla. Lahto oli klo 6 aamulla, ja paluu klo:21 illalla. Ensin matkasimme 4 tuntia junalla viidakon lapi, sitten bussilla 25 min. Ja olihan se mahtava. Mieleton paikka. Uskomaton. Niin syrjassa kaikesta, vuorien keskelle rakennettu kaupunki aikoja sitten. Mutta niin nyt kun niin monien muidenkin historiallisten paikkojen kanssa, tulee aina myos vahan paha mieli. Miten kauheita juttuja valkoiset ovat tehneet. Machu Pichu uudestaan loydettiin vuonna 1911. Amerikkalainen biologi oli etsimassa ihan muita juttuja, ja vaelteli viidakossa perulaisen kaverin opastuksella. Tuohon aikaan Machu Pichulla asui kaksi maanviljelijaa perheineen, he olivat raivanneet pienen osan raunioista ja asuivat alueella. Perulainen kaveri tunsi maanviljelijat ja vei amerikkalaisen jampan sinne. Kolmen vuoden paasta tasta, jamppa palasi takaisin isojen ryhmien kanssa. National Geographic, ja muut vastaavat sponssasivat. Seuraavan 10 vuoden sisalla Machu Pichulta vietiin jenkkeihin lukematon maara kultaa, patsaita, hopeaa ym. Taa jamppa joka "uudestaan loysi" Pichun, korjotti kirjan johon kerto jenkkien toiminnasta. Naita arvoesineita peru ei oo saanu eika varmaan tuukaan saamaan takasin. Ja puhumattakaan asioista joita espanjalaiset tekivat taalla satoja vuosia sitten. Talla hetkella Machu Pichulla kay mieleton maara turisteja paivassa. Kallista huvia: meijan paiva reissu makso noin 100e/larvi. Eihan perulaisilla itellaan oo ikina varaa moiseen. Niin saali. Itse perulaiset ei saa tutustua omaan historialliseen paikkaansa. Mun puolesta valkosia saa velottaa niin paljon ku sielu sietaa, mut naita paikallisia ei. Joo. Mut mahtava paikka se oli. Sanoin kuvaamaton.
Muuten ollaan oltu naa pari paivaa Cuscossa. Tosi kaunis kaupunki taakin on. Ja lamminta. Noin 20 astetta tai yli paivisin. Ilma on vaan niin ohutta taalla yli 3000m korkeudessa, etta hengastyy jo parin metrin matkalla. Kunnolle ottaa ;)
LOPPULOMA
Machu Pichu päivän jälkeen vietimme siis Cuscossa viela yhden oleskelupäivän. Koko loma oli aika kiireinen, tai oli niin paljon nähtävää, ettei paljoa aikaa vaan oleskeltu. Sunnuntaina kävelimme ympäri Cuscoa, ja nautimme kauniista kaupungista. Paljon turisteja, mutta niinhän arvata saattaa. Näin varmasti parin päivän aikana Cuscossa enemmän länsimaalaisia kuin koko Chilessä olon aikana. Kaduilla oli myös paljon sotilaita. En tiedä oliko joku erityinen sotilassunnuntai, vai joka sunnuntainen rituaali. Sotilaita joka tapauksessa oli paljon, ne juoksivat tarkoissa riveissä ympäri keskustaa huutaen iskulauseita. Tämän jälkeen kaikki kokoontuivat keskusaukealle, jossa oli ylistyspuheet: "Tässä meidän kaunis, moderni ja todella mahtava armeijamme!..." . Pelottavaa.
Sunnuntai-iltana lähdimme yöbussilla kohti Punoa. Monet olivat sanoneet, ettei Punossa ole mitään, ettei sinne kannata mennä. Mutta meillä on Minnan kanssa tapana mennä reissuillamme paikkoihin "joissa ei ole mitään", ja yleensä aina, ne paikat on meidän suosikkeja. Niin myös nyt. Saavuimme kaupunkiin klo: 04 yöllä. Mikään ei ollut auki. Yksi perulainen mies tuli juttelemaan, ja tarjosi majapaikkaa. Taas oli punnitsemisen paikka, mikä on turvallisempaa. Olla bussiasemalla aamuun saakka, vai lähteä vieraan miehen matkaan. Me päädyimme mieheen, ja onneksemme hän osoittautui hyväksi jampaksi. Nukuimme pari tuntia "hostellilla", eli heidän kotona omassa huoneessa, ja lähdimme aamuvarhain retkelle Titicaca järvelle. Titicaca on maailman korkeimmalla oleva järvi. Puno ja järvi on 3800 metrin korkeudessa. Järvi on myös todella iso, ja se on Perun ja Bolivian aluetta. Perun hallitus ei ole tukenut likavesien puhdistusta, ja Punon likavesistä 70% menee suoraan puhdistamatta järveen. Parikymmentä vuotta sitten siinä pystyi uimaan, enää ei. Rannasta parinkymmenen metrin matkalla vedessä on vihreä peitto, muistuttaa sementtiä. Järvellä tutustuimme Aymarojen kylään. Historian saatossa taistelujen tuloksena Aymarat ajettiin järvelle. He rakensivat sinne kelluvan kylän. Heidän päivänsä kuluu kelluvan kylän ylläpitämiseen. Hakevat kauempaa ainesta, vähän kuin turvetta, josta tekevät tiukkoja lauttoja, päälle kasaavat paljon olkia, ja siinä onkin heidän maansa valmiina. Uskomatonta miten ihmiset pystyvät elämään. Käsittämätöntä. Saaria on useampia, ja yhdellä saarella asuu perhe, tai suku. Jos suvun kesken tulee riitaa, voidaan saari halkaista, jolloin molemmille tulee omat saaret. Saarilla on yhteensä kolme koulua, kaksi julkista ja yksi yksityinen. Aymarat elävät turismilla.
Olimme Punossa vain yhden päivän. Etukäteen olimme suunnitelleet kahta päivää, mutta tiistaina oli alkamassa koko maan laajuinen lakko, joka tarkoitti levottomuuksia, ja vaikeuksia poistua maasta. Lähdimme taas yötä vasten bussilla takaisin Tacnaa kohti. Ensimmäisen yöbussin jälkeen bussit olivat ihan ok. Perun öiset tiet olivat puolestaan jänniä ja pelottavia. Bussit saattoivat pysähtyä mihin tahansa. Monta kertaa yön aikana ne pysähtyivät keskelle "ei mitään", keskelle metsää tai aavikkoa, jossa oli yksi mies tien laidassa. Ovia availtiin, juteltiin, siinä seisottiin kymmeniä minuutteja. Kuumottavaa. Perussa huumebisnes on valtavaa. Siihen on sekoittunut niin poliisit kuin poliitikotkin. Poliisit ja huumeiden myyjät tekevät yhteistyötä. Esim. kun länsimaalainen turisti haluaa ostaa vaikka kokaiinia tms, ja menee huumemyyjän luo, voi poliisi olla suunnitellusti odottamassa. Sitten turisti pidätetään, ja sen pitää maksaa paljon päästäkseen vapaaksi. Tuntui, että toi bussien pysähtely voisi liittyä huumeisiin. Olikin aika kuumottavaa, ku oltiin menossa rajalle, ja rinkka oli alaosassa, ja rinkasta tietty paistoi kauas että suomalainen rinkka se on. Alaovia availtiin ja voi voi. Taas oli onnea matkassa, eikä huumeita piilotettu rinkkaamme.
Vielä vähän lisää tarinoita Perun öisiltä teiltä. Muutaman kerran tien vieressä, keskellä ei mitään, oli jamppa heittelemässä kiviä tielle. Paljon kiviä. Bussin oli vaikea päästä läpi, mutta meidän onneksi aina pääsi. Mikä syy moiseen, varastelu? Säännöllisin väliajoin oli myös poliisikontrolleja. Poliisit voi tehdä mitä vaan, eikä heihin ole luottamista, sama juttu kaikissa etelä-amerikan maissa, mutta Peru on pahimmasta päästä. Yhdessä kontrollissa oli henkilöauto pysäytetty, ja poliisit ja auton matkustajat tappelivat kadulla, verissä päin. Bussi ajoi vain ohi.
Tiistai aamuna saavuimme Tacnaan josta ylitimme rajan Aricaan, takaisin Chileen. Lopulta kaikki meni ihan hyvin. Meitä ei varastettu ja huijattiinkin vaan vähän.
Tässä runo mikä kirjailtiin Cuscossa:
Tässä on nyt Cusco, muta älä ikinä usko,
mitä ihmiset sulle sanoo, muuten sulta tavarat katoo.
Elämä kovin erilaista täällä, ihmiset kansallisvaatteet päällä,
kaduilla istuu ja tavaroita myy, rahan tarve heillä onpi syy.
3000 metrin korkeudessa ollaan, ilman ohuus rasittaa pollaa,
jo 5 metrin matka jaloissa painaa, ja keuhkot enemmän happea kaipaa.
Yöt ollaan jäässä, täytyy villahattu olla päässä,
päivällä jörsarit voi jättää rinkaan, muutkin villanutut samaan pinkkaan.
Machu Pichun kukkuloille kiipesimme eilen, läpi metsien, kukkuloiden ja mutkikkaiden teiden,
se yhden unelmistamme täytti, samalla meille näytti,
millaista elämä ennen oli, ihmeellistä ja upeaa toki.
Mutta surulliseksi mielemme tekee, kuinka valkoinen rahaa pesee,
muita hyväksi käyttää, oman hyvinvointinsa täyttää.
-Minna ja Tiina
Perun jälkeen vietimme päivän Aricassa ja jatkoimme taas yöbussilla matkaa. Nyt San Pedro de Atacamaan. Pohjois-Chilen autiomaahan. National Geographicin mukaan Atacama on maailman kuivin autiomaa. Se on myös yksi tähtitieteilijöiden tärkeimmistä tutkimispaikoista, koska tähtiä näkyy paljon, eikä pilviä ole juuri koskaan. Me vietettiin Atacamassa kaksi päivää. Toisena hoidettiin käytännön juttuja, ja toisena kierrettiin. Atacamassa on paljon nähtävää: geysirejä, kuumia lähteitä, Valle de Luna (kuulaakso), suola-aavikko, tulivuoria.... Me vuokrattiin pyörät, ja aamupäivä kierrettiin niillä. Raskasta touhua. Mä oon aina aatellu että autiomaa on aika lailla tasasta maata, toki on dyynejä, mutta yleisesti ottaen tasasta. Atacama ei ole. On vieläkin arvoitus miten se on syntynyt. Yksi teoria on seuraavanlainen: aikoinaan on ollut vuoristo Atacaman alueella, kauan kauan sitten. Jonain päivänä on ollut iso maanjäristys, jolloin koko vuoristo on vajonnut meren pinnan alapuolella, ja meri on huuhtonut vuoristoa ja kuluttanut sitä. On tullut toinen maanjäristys, jolloin vuoristo on noussut meren yläpuolelle. Kolmas maanjäristys, neljäs... Kunnes järistykset ovat loppuneet, ja vain aurinko on kuluttanut kiveä. Alueella ei tietenkään sada, joten eroosio näkyy eri tavoin kuin yleensä. Kivi on kuin savea, ei kovaa, vaan rapisevaa. Me käytiin pyörillä katsomassa kuulaaksoa ja toista laaksoa. Iltapäivällä lähdimme minibussilla suola-aavikolle. Uskomaton alue. Maanpinta on silkkaa suolaa. Sekin on syntynyt maanjäristyksien tuloksena. Suola-aavikon pinnalla on vähän vettä, joka ei haihdu, koska on niin suolasta. Vedessä asuu äyriäisiä, jotka ovat selvinneet lapi tuhansien vuosien, läpi järistyksien ja tulivuorten purkausten. Vuosittain suola-aavikolla vierailee tuhansia Flamengoja. Käyvät tankkaamassa energiavarastojaan. Suola-aavikkoa ympäröi tulivuoret. Osa toiminnassa olevia, osa ei. Niin kaunista.
Perjantaina oli paluu Antofagastan kautta Santiagoon. Bussilla ja lentokoneella. Vähän yli viikossakin ehtii nähdä ja kokea kaikenlaista.
