Vegas baby, Vegas!!

Trip Start Oct 15, 2010
1
12
Trip End Nov 19, 2010


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of United States  , Nevada
Thursday, November 11, 2010

Hurricane olikin sitten sellainen tuppukylä, että ei paremmasta väliä. Koska kyseessä oli sunnuntai-ilta, eli jenkkifutiksen Game Day, oltiin ajateltu mennä katsomaan peliä johonkin sporttibaariin, siinä samalla syöden ja olutta särpien. Uusiks meni tämä suunnitelma. Kyseisessä kyläpahasessa ei ollut yhtä ainoota anniskeluravintolaa, ainakaan auki olevaa sellaista. Plan B:ksi tulikin Domino'sin törkeen hyvät nouto pizzat ja huoltikselta bisseä motellille. Majapaikaksi valikoitui jälleen Super 8, kuten jo niin monesti aiemminkin. Ateria ja oluen juonti tapahtui siis mukavasti punkassa maaten ja peliä samalla katsoen. Ennen nukkumaan käymistä varattiin vielä netin kautta hotelli Las Vegasista, jonne matka aamulla jatkuisi. 3 yötä Stratosphere Hotellissa, taisi kustantaa kaiken kaikkien parinsadan taalan verran. Ei paha ollenkaan hotelliin luokitukseen nähden. Tosin olikin jo tiedossa, että Vegasissa, tuolla syntien tyyssijassa majoitus on edullista, hotelli-casinot nyhtävät asiakkailta rahat sitten uhkapeleissä... Eli Vegas biksi check, ja eikun unten maille..

Aamulla heräilyjen jälkeen jälleen "aamu-palalle" syömään pullaa ja juomaan kahvia. Sitten kamat kasaan ja baanalle. Hieman sateisen oloisessa kelissä nyt näin päiväsaikaan Hurricane näytti vielä enemmän tuppukylältä kuin ilta pimeällä. Nää on kyllä mielenkiintoisia seikkoja, paikan pääkatu n. kilometrin mittainen, jonka varrella kaikki mahdolliset fast food paikat, lukemattomia motelleja seka huoltoasemia, mutta ei ainottakaan ravintolaa. Ehkä tää oli niin toivoton paikka, ettei täällä kukaan edes epätoivon partaalla ala dokaamaan. Outoa, näin suomalaisen näkökannalta.. :D

Anycase, matkaa taisi olla edessä vähän reilu toistasataa mailia, joten päivän legistä ei tulisi mitenkään turhan pitkä. Parin tunnin ja huikeiden korkeuserojen vaihteluiden jälkeen aloimme saapumaan tuohon laaksoon, jossa  Sin Cityn ääriviivat näkyivät jo kymmenien mailien päästä kuin kangastuksena keskellä vuorten välissä olevaa autiomaata. Snadisti alkoi kylmiä väreitä taas kulkemaan kropassa, jännityksen ja vuosien odotuksen muuttuessa pikkuhiljaa todeksi. Jumalauta, me ollaan Vegasissa!!! Mä en tiedä, kumpi olis loppujen lopuksi ollut makeempaa, saapua tänne illalla pimeän jo vallitessa, vaiko juuri näin puolen päivän paikkeilla auringon paistaessa pilvettomältä taivaalta. Jokatapauksessa, helvetin hienolta tämäkin tuntui. Hotelliin sisään tsekkaukseen oli vielä aikaa pari tuntia, joten ajeltiin suoraan sen ohi ja jatkettiin The Strippiä pitkin. Vaarallista tälläisen härmäläisen ajella edes päiväsaikaan siellä, tuntui että niska vääntyi jatkuvasti sijoiltaan niitä hotelleja sekä casinoita ihmetellessä. Hetken kurvailun jälkeen huomattiin Ross Dress for Less-kauppa ja mentiin katselemaan jotain hieman siistimpää vaatetta täällä olemisen ajaksi, lähinnä ilta menoja ajatellen. En tiedä mistä helvetistä tämä ajatus päähän putkahti, että pitäs hommata kauluspaitaa ja vähän toisenlaista kenkää kuin bootsia tai tossuja. Taas löytyi siis paitaa , kenkää ja housua, näin jälkeenpäin ajatellen aivan turhaan. En tainnut itse pitää mitään niistä päällä, edes loppureissun aikana...

Kello alkoikin lähestyä jo sisäänkirjautumis aikaa, joten huoltikselta sixari jääkylmää Bud Lightia kainaloon, laukut kantoon ja sisälle hotelliin. Täällä on kyllä varmistettu oikein huolella se, että jokaikinen sisään astuva henkilö käyttäisi mahdollisimman paljon aikaa ja rahaa pelaamiseen, sillä ulko-ovilta piti kävellä hotellin toiseen päähän, yllätys yllätys, casinon läpi. Että jos sitä jokusen taalan pelais jo ennen sisäänkirjautumista.. No way Josè, me ehditään varmasti pelata myöhemminkin. Check-In, key cardit käteen ja kohti huonetta joka taisi olla 14. kerroksessa. Varauksen yhteydessä luvattu suora näkymä Stripille huoneen ikkunastakin ei jäänyt pelkäksi lupaukseksi, vaikkakin ensin joutui katsomaan parinkymmenen metrin matkan verran Casino osuuden kattoa. Huone oli tilava ja siisti, samaa tasoa kuin Blake hotelli Chicagossa. Imastiin siinä nopeat kaljat, purettiin hieman laukkuja, ja lähdettiin takas alakerroksiin tutustumaan hieman hotelliimme. Hö höö..Voi tsiisus mikä mesta. Casinosta yksi kerros ylöspäin, ja kas kas, olitkin hotellin omassa ostoskeskuksessa. Mainittakoon myös että niiden noin kymmenen muun ruokaravintolan lisäksi hotellin sisällä oli myös oma McDonalds. Ei tosin käytetty sen palveluja tällä kertaa. Kauppoja oli siihen malliin, että tästä koko kompleksista ei tarvitsisi astua jalallaankaan ulos, jollei välttämättä halua raikasta ulkoilmaa, hotellin ehkä jopa happipitoisemman ilman lisäksi. Sillä tarinathan kertoo, että täällä casinoilla ilmastointiin lisätään extra happea, jotta asiakkaat varmasti pysyisivät virkeänä ja jaksaisivat pelata ympäri vuorokauden. Sillä aika kyllä kuluu ihan siivillä, koska kelloa et tästä kaupungista löydä mistään. Mitäs sitä kelloa katsomaan, kun pelatessa aika kuluu rattoisasti.. Todella häiriintynyttä :D

Joni palasi takaisin huoneeseen, ja minä...minä päätin tehdä jotain, jonka ajattelin olevan ajankohtaista vasta hamassa tulevaisuudessa. Niin hyvin alkanut takatukan, eli mulletin kasvatus ei oikeen saanut enää kannatusta alitajunnassa, vaan päätin käydä hotellin parturissa sen leikkauttamassa pois. Kyllä siinä sydäntä riipaisi katsella kuinka nuo jo hieman kihartavat kutrit saksen terien yhteen saaton jälkeen lähtivät tippumaan kuin hidastettuna kampaamon lattialle. Nuo kaikki kuukaudet, ja niin turhaan.. Ei saatana, kyllä siellä peilin takan olikin taas pari vuotta nuoremman ja paljon paljon siistimmän näköinen herrasmies, kun neiti hiustaiteilija sai työnsä päätökseen. What was I thinkin..? Anyway, takaisin huoneeseen, suihkuun, pari biisonia kurkusta alas ja eikun ulos hotellista ja tutustumaan kaupunkiin..

Tulihan siinä taas talsittua kilometri tolkulla Strippiä pitkin, ja hieman jo ärsytys prosentti nousta, kun normaalia baaria ei tuntunut löytyvän mistään, jollet lampsinut sisään johonkin suureen Hotel&Casino kompleksiin.   Tässä vaiheessa oli kuitenkin suunnitelmissa päästä vetämään pikku tumut, ennen siirtymistä tuohon uhkapelien kiehtovaan maailmaan. (itselläni tosin enemmän oli kiinnostusta noihin muki hommiin, kun ei tuo pelaaminen niin kiinnosta). Jossain vaiheessa sitten löydettiin itsemme PBR nimisestä baarista, joka on siis PBR-teema ravintola (PBR= Professonal Bull Riders - organisaatio, joka on ammattilais härkäratsastajien kattojärjestö). Sisällä oli kuten arvata saattaa, mekaaninen härkä, jolla pääsi härkää ohjaavaa tyttöä tippaamalla ratsastamaan. Mä niiiiiin haluun tohon!! - mietin ja sanoin saman myös Jonille ääneen. Mutta ensin se tärkein, juomaa koneeseen ja äkkiä, jano oli muodostunut jo melkoiseksi. Pari tunnin hörppimisen ja maailman parantamisen jälkeen, oli rohkeutta kerätty tarpeeksi ja meidän vuoro hypätä härän selkään. Minä ensimmäisenä, ja ajaksi kertyi niinkin paljon kuin 28 sekuntia. Mainittakoon että tässä oli taas panoksena seuraavan päivän aamupala... Sitten Jonin vuoro. Se perkeleen retale pysyi sekunnin kauemmin, ajalla 29 sekuntia! Damn!! MUTTA!! Minähän en siis käyttänyt tuota nahkaista suojakäsinettä, joka laitetaa remmien alle tulevaan käteen, vaan ihan paljain käsin taistelin tuota jumalattoman kokoista mullia vastaan. JOS mullakin olis ollut hanska kädessä, niinkuin toveri Tähtisellä, olisin varmasti pysynyt tuplasti kauemmin kyydissä. Ei sillä, että olisin mitenkään katkera tai huono häviäjä... :D Tässä vaiheessa alettiinkin sitten siirtymään takaisin hotellille päin, mutta ei ihan suoraan, vaan muutaman casinon kautta. Jonin peli polte oli kasvanut liian suureksi, joten scrabs, ruletti, black jack ja pokeri tuli tutuksi vielä aamun pikkutunneilla, ennenkuin päästiin unten maille omaan hotelliin.

Koska yöllä meni suht myöhään, ei seuraavana aamunakaan päästy ajoissa ylös, vaan meni pitklle yli puolen päivän ennen kuin saimme homeiset hanurimme ylös sängystä, ja potkittua itsemme liikkeelle. Toisaalta, mitä väliä sillä täällä on, mihin aikaan heräilee kun kellonajallakaan ei ole mitään merkitystä. Pientä krapulan tynkää ja ihmiskammoa oli myös havaittavissa matkaajissa, joten mikäs sen parempi idea kuin hotellin viereiseen tupaten täynnä olevaan iHop ravintolaan aampalalle. New Orleansissa oli jo kyllä päätetty välttää visusti loppureissu tätä ketjua, mutta nyt ei vaan jaksanut kävellä yhtään pidemmälle. Siihen vaan taas kaikki mahdollinen pöytään naaman eteen, kahvia, mehua, munakasta, pekonia ja paahtoleipää. Taidettiin vielä tuoreita hedelmiä ottaa jälkkäriksi. Olotilakin alkoi hieman halpottaa, joten ehkäpä pieni kävelylenkki raikkaassa ulkoilmassa veisi lopunkin krapulan tiehensä. Tai no, jos ei kävely niin ainakin oluet mieheen tasuriksi. Sillä käveltiin pari kilometriä pohjoiseen Strippiä pitkin, Fremont Streetille, jossa olikin taas vaan casino casinon perään (siellä täällä casinoiden välissä vielä Gentlemans clubejakin). Ehkä tuo kellonaika ja olotila oli vielä esteenä strippiluolaan siirtymiselle, mutta täällä se oli päätetty joka tapauksessa tehdä. Oltiinhan me nyt hei Las Vegasissa! Pienen edestakaisen Fremontin kävelyn jälkeen palattiin kadun alku päähän, siinä oli bongattu jonkin sortin irkkupubi. Ah, miltei tyhjä ravintola, sinne siis parkkiin baaritiskille. Parin vaahtopään ja jääkylmän hirvilimpparin jälkeen se olo tosiaankin alkoi tasoittumaan. Paikan ainoa työvuorossa ollut baarimikko, James nimeltään, oli sangen mukava heppu. Kovasti oli kiinnostunut meidän reissusta ja suomesta muutenkin. Oli itsekin käynyt euroopassa, ja muistaakseni jossain skandinaviassakin, muttei itse härmässä. James tiesi myös vinkata meille illaksi erittäin edullisin aloittelu paikan, sillä alempana Stripillä, jonkin uuden kauppakeskuksen kyljessä olisi paikka nimeltä Tod's English Pub, jossa oli tänään tiistaina Nickel Tuesday. Tämä taasen tarkoitti sitä, että illalla klo 21-23 muutama perus olut merkki maksoi 5c per muki. Siis mitä helvettiä, viisi senttiä? No hitto hemmetti, sinnehän me suuntaisimme illalla, ja niiden halpojen pohjien jälkeen kenties jonnekin gentleman's clubille.. James kirjoitti meille vielä lapulle paikan nimen ja osoitteen, ja siinä hyvästejä heittäessämme sanoi vielä ehkä itsekin tulevansa illalla halvoille kaljoille, kun vapaa ilta oli tiedossa. Selvä, näkemisiin. Koska tässä vaiheessa ei enää oltu köyhiä eikä kipeita, hypättiin heti taksiin, ei todellaakaan enää kiinnostanut kävellä takaisin. Tosin päiväkin oli kääntynyt jo alkuillan puolelle, ja t-paita varustuksena olisin ollut hieman liian galsa kilometrien kävelymatkaan. Joka tapauksessa hotellille suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. 

Lähdettiin Todin pubiin jo hyvissä ajoin, puoli kahdeksan aikaan oltiin perillä. Sillä ajatuksena oli aterioida paikan päällä ennen järjetöntä kaljan kittausta. Hemmetin iso paikka olikin aivan täysi jo tähän aikaan, onneksi saatiin kuitenkin heti pöytä. Näin neljä kuukautta myöhemmin on päässyt kyllä aivan täysin unohtumaan mitä tuona kosteana iltana söimme, mutta sen muistan että päälle vedettiin vielä jälkkärit, ja kaikki oli jälleen aivan helvetin hyvää. Siinä ulkona sauhulla käydessä, kellon lähestyessä yhdeksää, ovelle ilmestyi pari portsaria, ja ulos viritettiin jonotuslinjaa sellaisista siirrettävistä nauhapylväistä. Jaa jaa, no nyt ymmärrän. Ihan parissa minuutissa oven ulkopuolella ilmestyi aivan tolkuton jono, siinä oli valehtelematta kolmea rinnan ja pituutta oli montakymmentä metriä. Ei saatana, nyt oli siirryttävä äkkiä itse sisällä pöydästä baaritiskille istumaan, muuten saa jonottaa juomaa helvetin kauan. Saatiinkin heti paikat tiskiltä, suoraan siitä halvan kaljan hanojen kohdalta. Voi harmi sentään, höhö. Saatiin siinä heti oma baarimikkokin, tai siis baarimirja, sillä kyseessä oli todella mukava nainen joka piti huolen meistä. Nimittäin ei tainnut kertaakaan ensimmäisten mukien tilauksen jälkeen olla tarvetta pyytää itse lisää, tämä mukava baarimirja piti huolen että mulla ja Jonilla oli koko ajan muutama mukillinen kaljaa edessä. Se jopa sivuutti kaikki muut asiakkaat vuoroineen, jos meillä oli tarvetta muunlaiselle alkoholille, sillä jossain vaiheessa piti jo ottaa kyytipojaksi hieman vaffempaa kaffea. Kyllä siinä oli mukava istua, hyvässä hoivassa ja parantaa maailmaa Jonin kanssa. Jossain vaiheessa James myös ilmestyi paikalle, ja kävi siinä meitä moikkaamassa. Oli sekin vaan mahtava  jannu. Life was good. Jossain vaiheessa kello taisi hiipiä jo lähemmäksi puolta yötä, ja ajatus strippibaarista hiipi Jonin mieleen. Itsehän aloinkin olla jo aivan tasaraha kunnossa, ja pienen keskustelu tuokion jälkeen hyvästeltiin mukava baarimirja, itse hyppäsin taksiin ja painoin hotellille, Jonin lähtiessä etsimään tissibaaria. Miten helvetissä mä näin humalaan jouduinkin...?

Toinen aamu Sin Cityssä valkeni aurinkoisena, herätessä siinä joutui hieman raapimaan päätä ja miettimään että mitäs sitä eilen ja missä ja mihin asti? Hetken muisteltuani iskikin armoton vitutus, sillä nähdessäni Jonin nukkumassa siinä omassa punkassaan, tuli auttamatta mieleen että toi saakelin lucky bastard on ollu jossain strippari mestassa katselemassa kauniita alastomia naisia, sylitansseja ostellen kun taas minä, minä niin. Minä täällä nukkunut ruususen unta jo puolen yön jälkeen. Alkaako tässä jo oikeesti ikä hieman painamaan päälle, tuli mieleeni..noh, mitä sitte. Ei se vaan aina mee niinku leffoissa. Aloin siinä kirjoittelemaan blogia, ja reilu parin tunnin päästä Jonikin sai silmänsä auki, joka aamuisen todella äänekkään pierun säestyksellä. Joo-o, kyllä. 35 yötä ton kanssa, ja joka helvetin aamu ensimmäisenä se pieras. Toki saattaa olla, että itsekin jokusena yöna tuli vähän kuorsattua, mikäli Jonin puheita oli uskominen. Noh, mun kanssa samassa tilassa nukkuneet kyllä tietää, minkälainen purkutyömaan ääni musta välillä lähtee.. :D Siinä kun aloin sitten Jonilta kateellisena kysellä, että missä se oli ollut, ja oliko makeita mimmejä, se vaan sanoi, että oli ollut menossa johonkin strippibaariin, joka olikin sitten ollut kiinni. Siitä lähtenyt etsimään jotain baaria, ja miltei eksynyt johonkin jo suljettuun ostariin. Sieltä sitten jonkun pubin kautta saapunut jossain vaiheessa hotellille. Vittu mikä repeeminen tapahtui siinä  kohtaa Samilla, mä niin näin silmissäni Jonin pyörivän ihan pallo hukassa hirveessä pierussa ympäri Las Vegasia. Hahaa, en siis jäänytkään mistään paitsi! Siinä hetken itseämme kerättyämme hipsimme alakerroksiin, hotellin omaan diner tyyliseen ravintolaan syömään aamupalaa. Siis hampurilaisia. Muuten ihan kiva mesta, mutta sitten huomattiin, että täällä tarjoilijat vuorollaan esiintyvät ja laulavat samalla töitä tehdessään, joten taas mielentilan ollessa hieman ihmispelkoinen, lievää ahdistuneisuutta oli molemmissa havaittavissa. Sapuskoinnin jälkeen lähdettiin taas kävelemään Stripille, josko ajatukset hieman virkoisi taas raittiissa ulkoilmassa. Tänään oli siis viimeinen päivä/ilta Las Vegasissa, huomenna matka jatkuisi kohti Californiaa. Parin tunnin pyörimisen jälkeen saavuttiin takaisin hotellille, ja lähdettiin käymään hissillä ylhäällä tornissa. Niin, siis jos joku ei tiennyt, niin tämä Stratosphere hotellimme on tunnettu 350 metriä korkeasta tornistaan, jonka huipulla on ravintoloita ja huvipuistolaitteita. Mainittakoon niistä nyt vaikka n. 300 metrissä oleva lintsin Space Shottia vastaava laite, ja semmoinen mustekalaa muistuttava laite, joka pyörittää lonkeroitaan siinä tyhjän päällä, tämäkin siis siellä 300 metrin korkeudessa. Ehkä kaikkein kovimpana "huvituksena" pitäisin kuitenkin 280 metrin korkeudesta tapahtuvaa SkyJumppia, jossa siis hypätään kyseisestä korkeudesta alas pelkän vaijerin varassa. Vapaa pudotusta n. 250 metriä, jonka jälkeen vaijeri alkaa kiristymään ja jarruttamaan pysähtyen sitten n. metri ennen maata. Tämä oli jo saatu tietoon suomessa paljon ennen reissua, ja olin itse päättänyt tuon hypyn suorittaa. Torniin päästyämme tuo ajatus tuntui kuitenkin hieman kaukaiselta, saattaa olla että parin päivän rallattelu vaikutti vielä alla. No siinä varmaan toista tuntia tornissa palloiltuamme maisemia katsellen, ja pari rohkaisevaa nauttien, pelkokerroin ilmeisesti laski sen verran, että molemmat päätimme hypyn toteuttaa, mutta vasta pimeän tultua. Ajateltiin vaan, että se olis makeempaa sillon, kun The Strip casinoineen ja valoineen avautuisi siinä hyppytasanteen edessä.

Parin tunnin jälkeen olimmekin jo takaisin tornin juurella, SkyJumpin shopissa ilmoittautumassa hyppäämään. Siinä allekirjoitettiin jonkin sortin sopimukset, joissa luultavasti vapautettiin hypyn järjestäjä kaikesta vastuusta, jos jokin menisi vikaan. Vaijeri poikki tai jarru rikki. Ihan sama ainakin mulle, tosta korkeudesta freefall'ina suoraan betonin päälle, ja susta jää niin pieni märkä läiskä jäljelle, että tuskin tarvii alkaa ketään enää oikeuteen haastamaan. Toisaalta, jos sattuis jäämään henkiin, loppuelämä vois olla aika ankeeta... Noh, anyway, vedimme nimmarin paperiin ja suoritimme maksun. Muutama jannu ja mimmi siinä oli ennen meitä jo valmiina jump suitit päällä, kun meitä alettiin pukea ja punnita. Ensin haalarit ja valjaat päälle, sen jälkeen vaa'an päälle. Kamojen kanssa tais näyttää aika tarkkaan satkun verran. Siitä lähdettiin sitten Jonin ja oppaan kanssa priva hissillä ylös, jossa opas jätti meidät sitten hyppymestareiden hoivaan. Edellinen porukka olikin jo kerennyt päästä vaijerin kanssa alas, meidän päästessä ylös. Hyppäyttäjä kundit sanoi hetken päästä, että jouduttaisiin hetken aikaa odottaa, sillä tuuli oli yltynyt niin, että ohjauskaapelit kuulemma miltei hakkasivat toisiinsa. Just. Kiva. No mikäs tässä odotellessa, jalkojen täristessä ja hien valuessa selkää pitkin. Eipä se odottelu montaa minuuttia pidempi sitten kuitenkaan ollut, ja minä päätin mennä meistä ekana. Ensin sisään lasiseinäiseen koppiin, jossa oli vaijerikela ja jarrukoneet, sekä pääsy hyppytasanteelle. Valjaat tuplatarkastettiin vielä, sekä suoritettiin uusi punnitus. Outoa, en ollu edes laihtunut yhtään vartin aikana... Vielä valokuva muutamasta kuvakulmasta, ja olin valmis tasanteelle. Wuuuuhuuuu!! Ulkona tosiaan oli aivan helvetillinen tuuli, ja kun astelin tasanteen reunalle, hiipi vielä mieleen, että niinköhän tämä nyt kuitenkaan oli hyvä ratkaisu...? Paskanmarjat, ei mitään arpomisia, ajattelin samalla kun hyppäyttäjä neuvoi astumaan lavan reunalle. Hän laskisi kolmeen, jolloin minä astuisin reunan yli. Ok, tää oli selvää pässin lihaa. One....Two.....Three!! Samalla askel eteenpäin, ja heti reunan yli päästyäni tunsin kuinka kivekset nousivat miltei kurkkuun asti, katsoessani jalkojen alla olevaa tyhjyyttä. Idea oli se, että ensin astutaan reunan yli, jolloin vaijeri ensin kiristyy ja lopettaa kropan heijaamisen, jonka jälkeen kelan jarru aukeaa, ja aloitat vapaan putoamisen. Tämä siis "vakautus" siis tapahtuu parissa sekunnissa, ja putoaminen alkaa. Jumalauta että sitä ollaan korkealla ja pudotaan kovaa!! Benji-hypyn perinnettäni noudattaen karjuin suoraa huutoa; ÄÄÄÄÄITIIIIIII!!!!!!!!! :D Voi saatana kuinka hienoa!! Näissä jutuissa on parasta juuri se hetki, jolloin otat sen viimeisen askeleen kiinteältä alustalta ilman varaan, se on vaan niin epätodellinen fiilis jonka jokainen esim. benjin hypännyt kyllä tietää. Siinä sitä sitten pudottiin n.260 metriä vapaana, kunnes selässä oleva vaijeri alkoi pikkuhiljaa jarruttamaan ja pysähtyen täysin vain vajaa pari metriä ennen maapintaa. AAAAaaaaaaaa!!! MAHTAVAA!! Jalat tärisi vielä aivan saatanasti maanpinta-vastaavan irroittaessa vaijeria ja riisuessa valjaita pois päältäni. Ai perkele mikä fiilis! Vieressä oli muita turisteja pällistelemässä hyppyjä, ja eräs kysyikin, että säilyikö kalsarit puhtaana? Vastasin että ehkä ja sitten sainkin hyvät naurut kun kerroin huutaneeni äitiä koko matkan alas. Eipä siinä kauaan mennyt, kunnes Jonikin sieltä alas putosi, herra tosin saapui ilman minkäänlaista huutoa. Ehkä liian kylmäverinen, tai sit vaan pelkäs niin saatanasti ettei pystynyt edes huutamaan. Luultavasti jälkimmäinen vaihtoehto. Sitten riisuttiinkin haalarit pois päältä ja saatiin todistukset käteemme. Siinä seisoo suurin kirjaimin, että koko loppuelämämme aikana kenelläkään ei ole enää lupaa eikä oikeutta kutsua meitä pelkureiksi, ts. chickeneiksi. Olisi ollut mahdollisuus ostaa parinkymmenen taalan hintaan video omasta hypystä, mutta jostai käsittämättömästä syystä ajateltiin että mitäs ihmettä sillä nyt tekis. Näin reilu puoli vuotta jälkeen päin ei voi muuta kun ihmetellä mitä päässä sillon liikkui, sillä aika kiva olis niitä fiiliksiä sillon tällöin dvd-ltä tsekkailla..

Omituinen oluen himo hypystä kuitenkin aiheutui, ja suuntasimmekin erääseen alakerran casinon juottopisteistä, jossa oluet ja tietenkin Jaskat kyytipojaksi. Joni ilmoitti jalkojensa vieläkin tärisevän ajoittain. Uskoin epäilemättä, muistellessani omaa ensimmäistä benjiä, jolloin adrenaliini ryöppyjä tuli vielä tuntien päästä hypyn jälkeen. Nälkäkin alkoi taas nostamaan tuttua päätään, ja huratettiinkin sitten taksilla Harley-Davidson Cafe'seen syömään. Törkeen makee paikka, katon rajassa roikkuvine prätkineen. Hyvät ribsit ja burgerit naamaan, Flat Tire oluella huuhdottuna, ja sit palattiinkin taksilla takaisin hotellille. Hitto hemmetti, se alkoi Vegas time olemaan aika loppusuoralla, joten siirryttiin vielä tuhlaamaan jokunen kymppi peliautomaatteihin, miljoonien kuvat silmissämme... Vaan eipä tuolta muutamaa taalaa suurempia voittoja pikkupanoksilla tullut, joten muutaman ilmaisen drinkin jälkeen lähdettiin huoneeseen , nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan aamun ajomatkaan kohti Californiaa, tosin ensin jonkin matkaa takaisin päin, sillä kerran näin lähellä oltiin, niin olihan se Hooverin patokin vielä nähtävä. Anycase, suht hyvin nukutun yön jälkeen kamat kasaan, huoneen luovutus, kamat autoon, seiska-eiskalle (seven-eleven) hakemaan aamupalaa, ja sitten karistettiinkin Sin Cityn pölyt kannoiltamme, keulan osoittaessa kohti Hooverin patoa. Kaupungista ulos päästyämme Hooverilla olisi oltu suht nopeasti, mutta tottahan me tapojemme mukaan ajettiin risteyksen ohi, ja käytiin sitten n. 30km:n päässä tekemässä u-käännös. Aika yllättävä käänne, sanoisinko..Snadisti tarinaa Hooverista sitten seuraavassa päivityksessä. Tämän loppuun kuitenkin jokunen sana Las Vegasista.

Upea. Kaunis. Uskomaton. Absurdi. Hektinen. Ajaton... Kaiken kaikkiaan upea paikka, ja upea kokemus. Mulle riitti muutama päivä, koska ei toi pelaaminen oikeen muutenkaan kiinnosta, mutta mikäli olisi rajattomasti rahaa taskussa, nin kyllähän täällä viihtyisi pari viikkoakin, tekemistä kyllä riittäisi konserteista helikopterilentoihin ja toisin päin. Joskus palaan vielä takaisin, mutta en vielä seuraavalla reissulla. Ehkä seuraavalla road tripillä...?

What happens in Vegas, happens in Vegas. Where else, moran?
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: