Karsivan aani aavikolta

Trip Start Mar 02, 2005
1
22
88
Trip End Nov 03, 2005


Loading Map
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of Bolivia  ,
Friday, April 15, 2005

Tassa sita istutaan pienen bolivialaiskaupungin nettikahvilassa ja jauhetaan coca-lehtia. Ei maistu kovin hyvalle, mutta pitaisi kuulemma auttaa korkean paikan tautiin. Emme oikein taas ajatelleet asiaa kovin tarkkaan vaan siirryimme parissa paivassa merenpinnalta aina 3700 metriin. Se taisi olla liikaa, kun ottaa huomioon, etta kumpikaan meista ei oikein kovin hyvin sieda korkeuksia.

Lahdimme tosiaan Calamasta junalla kohti Boliviaa keskiviikkona illalla. Bolivian tunnelmaan paasimme heti juna-asemalla, silla siella oli muutama selvasti bolivialainen mummo kauheiden kantamusten kanssa. Jokaisella mummelilla oli noin 5-10 eri laatikkoa/pussukkaa. He olivat majoittuneet siihen oven eteen, jotta paasisivat junaan ekoina. Turistit odottelivat junan saapumista kaikessa rauhassa asemahuoneessa. Juna oli noin 45 minuuttia myohassa. Lahdimme siirtymaan laiturille pain ja huomasimme boliviaanojen rynnivan paattavaisesti junalle ja muodostavan ihmisketjun, joka siirsi kaikki heidan tavaransa junaan ennen kuin yksikaan turisti oli paassyt junan lahellekaan. Mummot rynnivat ja tuuppivat niin paattavaisesti, ett odottelimme suosiolla vuoroamme.

Meinasimme katsoa, etta missa vaunussa mahdamme olla, mutta siina vaiheessa selvisi, etta koko juna koostuu yhdesta ja ainoasta vaunusta. Vaunu oli jaettu kahteen osaan ja valissa sijaitsivat vessat. Itse penkit olivat pahimmista peloistani huolimatta pehmustettuja ja sijaitsivat vastakkain. Uhdessa penkissa istui aina kaksi tai kolme tyyppia. Onneksi juna ei ollut edes puoliksi taynna. En ymmarra mihin se kaikki tavaramaara olisi muuten mahtunut. Nyt meilla oli Mikan kanssa kaytossa vastakkain olevat kahden hengen penkki ja kolmen hengen penkki.

Lueskelimme hetken aikaa junan lahdettya, mutta sitten alkoi tulla mekoisen kylma ja vasytti sen verran, etta paatimme menna nukkumaan. Mika kasasi meidan kaksi rinkkaa paallekkain sen kahden istuttavan penkin jatkoki ja asettautui siihen makaamaan makuupussiin kaariytyneena ja tyyny paan alla. Minulla oli kaytossa se kolmen hengen penkki. Siina oli todella hyva nukkua, paljon parempi kuin esim. teltassa. Lampotila ulkona ja sita kautta myos junassa laski todella nopeasti. JKunassa ei tietenkaan ollut mitaan lammitysta, joten olimme aika onnellisia makuupusseista. Pelkat vaattet paalla ei olisi koko yota tarjennut, silla lampotila laski nollaan.

Nukuin aluksi ihan hyvin, mutta sitten jostakin alkoi tuulemaan todella jaatavasti. En ensin unenpopperossa tajunnut, etta mika nyt on hatana, kun tukka meinaa lahtea paasta tuulen mukana. Sitten huomasin, etta minun ikkunani oli auennut. Mina suljin sen ja menin takaisin nukkumaan. Hetken paasta viima alkoi taas! Ikkunaa ei saanut millaan lukituksi kiinniasentoon, vaan jokaisen toyssyn mukana se aukesi lisaa ja lisaa. Viimassa oli melko mahdotonta nukkua. Sitten muistin,e tta meilla oli ilmastointiteippia mukana. Tuleepahan sillekin kayttoa. Mina kaivoin teipin rinkasta ja teippasin ikkunan kiinni. Mika kiukutteli toiselta puolelta, etta nyt kaikkea teippia kayta, jata jotakin vastaisen varallekin. Mina vain halusin varmistaa, etta se ikkuna ei enaa talla reissulla varmasti aukea. Varmuuden vuoksi otin viela pipon paahan ja kaarin kaulaliinan kaulan ja korvien suojaksi. Nukahdin uudestaan ja herasin seuraavan kerran vasta aamulla Bolivian rajalla.

Rajamuodollisuudet hoituivat todella helposti, eika kukaan vielakaan ollut kiinnostunut meidan rinkoista tai kauheasta laakekasasta. Bolivian puolelle rajaa jaimme sitten odottelemaan. Kaytanto on ilmeisesti sellainen, etta Chilen veturi kuljettaa vaunuamme auna rajalle asti ja siita eteenpain vuorossa on sitten bolivialainen veturi. Yleensa Bolivian veturia joutuu aina odottamaan. Talla kertaa odotimme silla rajalla, keskella ei mitaan noin viisi tuntia. Meilla oli kylla han hyvin evasta mukana, nelja kakankoipea ja lepaa.

Ongelmaksi e kuitenkaan muodostunut ruoka, vaan huono oli. Olemme nousseet liian nopeasti liian korkealle ja sen takia molemmilla sarki ankarasti paata, oli paha olo, eika henki oikein kulkenut. Saavuimme Uyuniin siina kahdeksan aikaan illalla lopen uupuneina. Marssimme hotelliin ja pikaisen iltapalan jalkeen painuimme nukkumaan. Aamulla olo oli ehka hieman parempi, mutta nyt paivan edetessa, minulla ainakin sarkee aika kovasti paata. Mika on taas vahan yskinyt ja hanen nenastaan on tullut valilla vahan verta. Olemme ottaneet ihan rauhallisesti tanaan ja vain levanneet.

Kavimme aamulla pankissa hakemassa paikallista rahaa, silla taalla ei ole ATM:aa. Pankin edessa oli ehka kymmenen metrin jono, johon me sitten kiltisti asetuimme. Vartija luotiliivi yllaan ja ase kotelossa tuli siihen hetken paasta ja viittoili meidat sisalle jonon ohi. Luottokorteilla rahaa nostavilla oli eri luukku ja siina ei ollut kun muutama tyyppi meidan edella. Hoylasimme kortilta seka boliviaanoja, etta taaloja ja lahdimme tyytyvaisina ulos. Etsimme kasiimme ensimmaisen mummon, joka myi kokalehtia ja ajattelimme ostaa niita hieman. Siina vaiheessa tuli ongelmia. Meilla oli vain satasen seteleita ja kokapussi maksoi vain 2 boliviaanoa. eihan silla mummolla ollut sellaista vaihtorahaa. Eika ollut oikein kenellakaan. Hotelleissakin vaihtoraha on todella tiukassa.

Paatimme menna uudelleen pankkiin ja vaihtaa muutama satanen vahan pienemmiksi. Pankin edessa oli jonoa ja talla kertaa jouduimme ihan oikeasti jonottamaan muiden kanssa. Olimme jonottaneet varmaan jo puoli tuntia, kun mina kyselin silta vartijalta, etta mihin aikaan pankki menee kiinni ja mita kello mahtaa olla. Kun hanelle selvisi, etta haluamme vain vaihtaa satasen pienemmaksi, niin han kavi sisalla pikaisesti sen itse vaihtamassa, ja me paasimme pois jonosta.

Taalla pitaa taas tottua ihan eri ruokailurytmiin kuin Argentiinassa ja Chilessa. Siella lounas on noin 12:00-15:00 ja paivallinen noin 20:00-24:00. Taalla Boliviassa taas lounas on kylla kahdentoista iakaan, mutta silti suuri osa ravintoloista oli kiinni ja siina, mika oli auki, niin tarjottiin vain pakettilounasta, joka koostui keitosta ja paaruoasta. Otimme stten yhden lounaan ja Mika soi keiton ja mina paaruoan. Annokset on niin isoja, etta ei meista kumpikaan olisi sita koko lounasta yksin pystynyt syomaan. Hinta oli lounaalle oli 1 euro. Lisaksi taalla on kadulla naisia, jotka puristavat appelsiinimehua ja se maksaa vain 20 senttia. Meilla on taallakin nettikahvilassa kuppi mukana, mihin kaymme valilla ostamassa mehua. Samalla joudumme kylla juoksemaan myos hotellilla vessassa. Tulee hyvaa liikuntaa!

Kavimme varaamassa huomiseksi suola-aavkkoretken. Paatimme menna vain yhdeksi paivaksi ja tyytya vain suola-aavikkoon. Taalla jarjestetaan myos 3-4 pavan retkia, joissa voi kayda katsomassa flamengoja jossakin jarvella, geysiireja ja kuumia lahteita. Meita ei kuitenkaan ajatus neljan paivan tarinasta jeepissa, neljan juuri koulusta paasseen mukulan kanssa okein kiinnosta. Me kaymme katsomassa sen aavikon, silla se on ainoa laatuaan ja lahdemme sitten junalla Oruroon.

Taalla on selvasti kahdenlaisia matkaajia. On toisaalta sellaisia 20-25 vuotiaita nuoria, jotka matkustavat porukalla ja halvalla ja on sitten meidan tapaisia vahan varkkttuneempia matkaajia. Olemme huomanneet, etta meilla ei kylla ole juuri mitaan yhteista niiden parikymppisten kanssa ja Mika hermostuu niihin todella nopeasti. Oltiinkohan mekin joskus samanlaisia? Ei kai sentaan!

Juna tasta Oruroon pitaisi olla vahan parempi, kuin se, milla me tulimme. Me otmme kaikkein kalleimmat makuupaikat, joten toivomme parasta. MAtka ei kesta kuin seitseman tuntia ja Orurosta on viela 3 tuntia bussilla La Paziin. Okava kylla korkeutta on seka Orurolla, etta La Pazilla se samat 3700 kuin taallakin, joten helpotusta sen suhteen ei ole luvassa. La Pazista menemme kuitenkin viidakkoon ja se on onneksi ihan meren korkeudella.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: