Kohti Guangzhouta

Trip Start Jul 30, 2010
1
7
22
Trip End Aug 29, 2010


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of China  , Guangdong,
Wednesday, August 4, 2010

Keskiviikkona herättyämme suuntasimme heti Hong Kong Islandin puolelle. Olimme jo kahteen kertaan yrittäneet mennä korkeassa pilvepiirtäjässä sijaitsevaan rahamuseoon, mutta molemmilla kerroilla se oli jo kiinni. Museo on 55. kerroksessa ja se on ilmainen. Onneki tällä kertaa pääsimme käymään museossa, sillä tämä oli viimeinen aamumme Hong Kongissa. Näkymät alas olivat hienot! Ympärillä ei ollut muita niin korkeita rakennuksia, joten sieltä oli hyvät näkymät kaikkialle. Rahoihin emme ehtineet pahemmin perehtyä, ainoastaan maisemaan pikaisesti, sillä meillä oli hieman kiire, koska meidän oli tarkoitus ehtiä aamupäivän junaan joka vie meidät Guangzhouhun. 

Alas tovin pällisteltyämme matkasimme kauhealla kiireellä takaisin majapaikkaamme, pakkasimme tavaramme rinkkoihin, chek-outtasimme ja lähdimme juna-asemalle. Liput saatiin klo 1 junaan. Matka Guangzhouhun kesti 2 tuntia, ja matka sujui oikein leppoisasti. Anna katseli maisemia ja Miksu tapansa mukaan nukahti heti ekoilla minuuteilla

Meijän hostellin piti sijaita ihan rautatieaseman lähellä, joten oletettiin osaavamme sinne ilman ohjeita. Oli tyhmää olettaa niin, koska eihän se nyt ihan siinä kiinni ollu. Oli pikkasen kiree tunnelma ku seisottiin keskellä ihmismassaa painavat rinkat selässä, molemmilla hartiat ihan kipeinä edellisen päivän palamisesta, eikä tietoakaan siitä minne tulis suunnata. Kyseltiin ihmisiltä, mutta kukaan ei osannut auttaa vaikka osote meillä sentään oli. Olis pitäny olla osote kiinalaisilla kirjaimilla ni ehkä oltais saatu apua. Ostettiin karttaki mutta se oliki eri kaupunkiin. Rautatieasemalla oli erilaisia matkanjärjestäjien kojuja, joista kysyttiin minne tulisi mennä. Sieltäkään ei eka saatu vastausta. Hetken seilailtuamme sinne tänne huusi yhden kojun nainen meidät takaisin ja kertoi ystävänsä ohjaavansa meidät perille jos maksemme hänelle hieman palkkiota (2€). Maksettiin ja hyvä niin, koska ystävä ohjasi meidät perille.

Hostellimme oli hieno, vaikutti enemmänkin hotellilta kuin hostellilta. Siellä oli kunnon vastaanottotiski, jossa hääri samaan aikaan monta ihmistä töissä. Huoneemmekin oli hieno verrattuna aikasempiin. Vessassa oli jopa oma suihkutila, eli ei tarttenu enää peseytyä niin että suihku oli vessanpöntön yllä!

Lepuutimme hetken ja elämä alkoi näyttää taas iloisemmalta. Lähdimme kiertelemään ulos, ja löysimmekin läheltä ison kauppakeskuksen, jonne menimme syömään. Päädyimme johonkin vietnamilaiseen pikaruokalaketjuun syömään, koska paikka näytti suositulta. Ruoka oli hyvää ja halpaa. 

Syömisen jälkeen suuntasimme ruokakaupaan. Siellä pyöriminen oli aika erikoinen kokemus. Siellä oli vaikka minkälaisia kuivattuja asioita: sieniä, kaloja, kääpiä, jne.. Pakastealtaissa oli pakastettuina mitä kummallisimpia asioita ja kaupassa oli isot vesialtaat joissa uiskenteli kaiken maailman kaloja. Ostimme kaupasta hedelmiä, olutta ja breezereitä ja palasimme hostelliin lepuuttamaan, sillä kello alkoi jo olla niin paljon (ehkä 8) ettei oltais kunnolla keretty edes tehdä mitään. 

Illalla huomattiin että meidän ikkunasta näkyy koira, joka on sidottu kiinni kaiteeseen. Siellä se makaili kupit vieressään ja välillä ku joku käveli koiran ohi se nous ja yritti liikkuu muualle, muttei päässy ku se oli kiinni. Viereisen talon (kai hotelli) vartijat tuijotteli sitä koko ajan. Se koira oli aika säälittävä näky ku se yksin kyhjötti pimeessä tyhjällä kujalla ku vieressä on iso valonen hotelli, eikä ihmisiä näy missään. Kattokaa kuvista..
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: