Tiellä pilvikaupunkiin

Trip Start Oct 31, 2012
1
47
55
Trip End Apr 11, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed
Angie's Hostal

Flag of Peru  , Sacred Valley,
Saturday, March 9, 2013

No niin, se jokaisen Perun kävijän pakollinen visiitti Machu Picchun "kadonneeseen kaupunkiin" on suoritettu, eikä ihan täysin ilman vastoinkäymisiä ja ärsyttävyyksiä, mutta pääosin hyvissä fiiliksissä silti.

Ikään kuin esilämmittelynä "vanhalle huipulle" aloitin reissuni Ollantaytambon kaupungista, joka on myöskin tunnettu inka-linnoituksesta/temppelistä (inkat vaikuttaa tehneen aikas monista monumenteistaan monikäyttöisiä - temppeli, observatorio, linnoitus, ja reunoille pengerrykset viljelyä varten), sekä siitä, että kaupungin kadut noudattelevat yhä aika pitkälti inkojen aikaisia linjoja. Toinen syy pysähtyä Ollantaytambossa oli huomattava säästö matkan hinnassa Machu Picchuun. Junat Cuscosta Aguas Calientesiin (eli Machu Picchu Puebloon, kuten se nykyisin tunnetaan) ovat nimittäin ylihinnoiteltu siihen malliin, että VR:kin kalpenee. Nappaamalla lähes ilmaisen collectivon (paikallisia reitti-takseja/minibusseja, jotka lähtevät aina, kun auto on täynnä) puoliväliin Ollantaytamboon säästi yli puolet junamatkan poskettomasta hinnasta. Jos oikein sniiduilemaan olisi lähtenyt, olisi voinut jatkaa collectivoilla vielä Aguas Calientesin naapurikylään, ja napata sieltä taksin perille asti, mutta teiden kunnosta sadekaudella johtuen se on kuulemma aika ankara, eikä välttämättä turvallinen matka.

Ollantaytambo kuhisi turisteja siihen malliin, että elättelin jo melkoisia kauhukuvia Machu Picchun tilanteesta, mutta kyllä sinne kuitenkin sekaan mahtui, paikka ja rauniot olivat ihan hienoja, ja itse kaupungissakin viihtyi ihan hyvin yhden illan. Väkimäärä kuitenkin vahvisti suunnitelman singahtaa Machu Picchulle ennen auringon sarastusta ja pahimpia turrelaumoja.

Ollantaytambon valmistavan iskunkin jälkeen Aguas Calientes oli aika shokki. Sen uusi nimi Machu Picchu Pueblo on todellakin täydellisen kuvaava - kaupunki on täydellisen omistautunut Machu Picchulle virtaavien turistien varikoksi, enkä nähnyt yhtään muuhun suuntautunutta liikettä. Myös hinnat olivat täysin järkyttävät. 30 solea keitosta? Muualta Perusta saa kolmen ruokalajin menun alle sen! Hintoja tosin tasoitti hiljainen kausi, joten majoituksen sai ihan sopuhintaan, ja kun ruokalistaa pälyili pahalla silmällä, tarjoilija kiirehti äkkiä ilmoittamaan, että kaiken listalla saa 25 solella. Selkeästi vuode- ja ravintolapaikkoja oli huomattavasti enemmän kuin matkaajia tähän aikaan vuodesta.

Eipä kuitenkaan olisi kannattanut tarttua siihen 25 solen tarjoukseen, sillä MPP tarjosi reissun ensimmäisen ruokamyrkytyksen, jonka oireet tietenkin ilmaantuivat sopivasti sen jälkeen, kun olin lunastanut lipun Machu Picchulle ja Huayna Picchulle seuraavalle aamulle (Huayna Picchulle pääsee vain 400 päivässä, ja nousut sinne lunastetaan tietylle kellonajalle). No, eipä sitä voinut muuta kuin koukata apteekin kautta ja toivoa saavansa itsensä jonkinlaiseen kuntoon aamuun mennessä. Harmia lisäsi vielä sekin, että olin sopinut illaksi tapaamisen Cassidyn kanssa, ja tarkoituksena oli kavuta Picchulle yhdessä. No, eipä siinä voinut kuin ilmoittaa tilanteen, toivoa, että kunto olisi aamulla parempi, ja painua takaisin pehkuihin.

Olo aamulla oli kuin olikin siedettävä, koko yön jatkunut sadekin tauonnut, ja ilma lupaavan kirkas, joten viiden aikaan lievästi kalvakka matkaaja suuntasi bussipysäkille joukon jatkoksi, valmiina iskemään raunioille heti ensimmäisten joukossa. Ja kun portit sitten aukesivat, ja kipusimme katselemaan auringonnousua tasanteelle, josta näki lähes koko kaupungin, fiilikset olivat korkealla, vaikka kipuaminen heti muistuttikin, ettei matkaaja ollut ihan 90 minuutin kunnossa. Piru vie, kirkas sininen taivas, auringo vuorenrinteillä, upea maisema.

Tästä sai energiaa siinä määrin, että päätin lähteä yrittämään kapuamista Huayna Picchulle, ajaltellen, että kyllä se hitaaseen tahtiin siitä taittuu. Ja kyllähän se taittuikin, mutta en olisi uskonut, miten koville ottaa. Loput askelmat mentiin kyllä niin hämärän rajamailla, että harvoin olen ollut niin puhki. Näin jälkikäteen ajateltuna oli aika hemmetin tyhmä idea panna kroppa sellaiseen rääkkiin, kun oikeasti olisi pitänyt loikoilla sängyssä. Mutta kun tunto raajoihin oli palaillut, niin maisema huipulta kohti rauniokaupunkia oli kyllä näkemisen arvoinen.

Sen verran reissu huipulle kuitenkin imi mehuja, että jätin Cassidyn tutustumaan raunioihin erään portilla tapaamamme tytön kanssa, ja jäin itse nokosille inkojen pengerryksille. Nokosten, banaanin ja Gatoraden jälkeen matkaajakin oli taas sen verran freesi, että jaksoi vielä tutustua vähän lähemmin osaan rauniokaupungista, ennen kuin palaili hyvin mielin punkkaan.

Ehkä Nina oli oikeassa tuossa pari päivitystä sitten kommentoidessaan, että kroppa alkaa jo kaivata kotiin, mutta toisaalta, jos tällaisesta reissusta selviää yhdellä nuhalla ja mahataudilla, niin ei voi kyllä valittaa (vaikka vähän valitinkin). Reissu siis jatkuu (vielä kuukauden melko tarkkaan), ja seuraava pysähdyspaikka on Lima.
Slideshow Report as Spam

Comments

Nina on

Mut mainittiin nimeltä... *silmät liikutuksen kyynelissä*

Add Comment

Use this image in your site

Copy and paste this html: