Henkeäsalpaavia maisemia - Kirjaimellisesti

Trip Start Oct 31, 2012
1
39
55
Trip End Apr 11, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of Bolivia  ,
Wednesday, January 30, 2013

Matka on jatkunut Boliviaan upeaa reittiä pitkin. Maisemat ovat olleet ehdottomasti reissun kärkipäätä - vähän aikaa sitten alkoi jo tuntua, ettei enää jaksa häkeltyä maisemista, mutta kolmen päivän reissu San Pedrosta Uyuniin osoitti luulon kyllä vääräksi. Ihan muista syistä matkalle mahtui myös vähän huonompia fiiliksiä, mutta siitä tuonnempana.

Reissu alkoi rajan ylityksellä Chilestä Boliviaan. Toiminta rajalla oli kyllä suhteellisen ripeää, mutta koska virkailijoita oli tasan yksi, jonoa muodostui pienemmästäkin porukasta. Bolivian rajalla pientä lisäviivytystä aiheutti eteläafrikkalais-kanadalaisen naisen passin vaihto - oli Chilessä kanadalaisena, mutta yritti Boliviaan eteläafrikkalaisena (koska kanadalaisia muistetaan 135 dollarin viisumimaksulla - vastaavasti eteläafrikkalaiset joutuvat maksamaan Chileen). Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja aiheutti pienoisen hässäkän rajamökissä. Eteenpäin kuitenkin päästiin, kuskit vaihtuivat bolivialaisiksi ja autot maastureiksi, sillä rajalta eteenpäin tiet olivat joko surkeita tai niitä ei ollut. Konfliktista paikallisten ja hallituksen välillä en huomannut mitään merkkejä.

Jo raja-asemista huomasi huomattavan eron maiden elintasosa, ja myös vessapaperi-indeksi kertoi, että oltiin saavuttu kehitysmaahan (eli seudulle, jossa pitää muistaa tuoda omat vessapaperit mukana). Matkalla rajalle oltiin jo noustu melkoisesti, ja nousu jatkui kohti ensimmäisiä laguuneja ja kuumia lähteitä, jotka sijaitsivat yli viidessä kilometrissä. Päänsärkyä oli seurueesta varmaan kaikilla, mutta vielä päivällä kukaan ei ollut pahemmin kipeä, ja kylpeminen kuumissa lähteissä viiden kilsan korkeudessa oli hieno kokemus. Yksi iranilainen (tosin Sveitsissä asuva) mies onnistui polttamaan nahkansa aika huolella, sillä aurinko polttaa melkoisesti (kuulemma jopa 40-kertaisesti merenpinnan tasoon verrattuna) viidessä kilsassassa, eikä sitä huomaa niin helposti, kun lämpötila on kuitenkin suhteellisen vilpoinen (auringossa saattoi olla parikymmentä, mutta yöllä oli pakkasta). Ihme kyllä en itse palanut (ehkä Afrikassa ja Australiassa on oppinut riittävän varovaiseksi auringon suhteen).

Matka jatkui lumihuippujen katveessa värikkäältä laguunilta toiselle (jokainen oli vähän erivärinen), ja välissä tiirailtiin karuja aavikkomaisemia. Lyöttäydyin jo kyytejä odotellessa englanninkieliseen seurueeseen, jotta juttu luistaisi matkalla vähän paremmin, ja ihan mukava jeepin porukka olikin (kaikki hieman vanhempaa porukkaa, eikä yhtään brittiä... ovat kyllä tämän reissun aikana nousseet uhkaamaan venäläisten asemaa ärsyttävimpinä turisteina). Yö sujui makuupussissa läjän huopia alla kiipelijöiden refugiossa, joka oli itse asiassa ihan mukava majapaikka, jossa oli jopa juokseva vesi (säiliöstä) ja sähkö aurinkopaneleilla. Lämmitystä siellä ei ollut, joten makuupussi oli taas aiheellista kaivaa esiin pitkästä aikaa. Lämmityksen puuttuminen ei tosin ole mikään ihme, sillä aika harvassa halvemman hintaluokan hotellissakaan moista luksusta on.

Toinen päivä tarjosi yhä päräyttäviä maisemia, vaikkakin melko samanlaisia kuin ensimmäinen. Eka yö oltiin vietetty yli neljässä kilsassa, ja illalla muutamat olivat varsin kipeitä, mutta aamulla jo onneksi tolpillaan. Itse selvisin hedarilla, joka talttui parilla tabulla. Kyllä korkealla olemisen silti huomasi, sillä pienenkin nyppylän päälle kiipeäminen sai puuskuttamaan aikas rankasti, ja koko porukka liikkuihin kuin hidastetussa filmissä. Ihan uskomatonta, miten muutaman sadan metrin matkalla joutuu pysähtymään vetämään henkeä.

Toiseen päivään mahtui myös yllättävä ja varsin ikävä tapahtuma. Kuljettajamme Obidio - ihan mukava nuorehko jannu - sai lähellä toisen yön majapaikkaa puhelun veljeltään, ja pysäytti auton ilmeisesti veljensä kehottamana tien varteen. Keskustelu siitä eteenpäin oli sen verran kiivasta (ja osin ilmeisesti ketsuaksi, joka on alueen isoimpia intiaanikieliä), etteivät edes porukan espanjantaitoiset oikein saaneet selvää, mutta ilmeistä oli, että jotain vakavaa oli tapahtunut. Kun puhelun päätyttyä kyselimme varovaisesti, mikä oli vialla, kävi ilmi, että Obidion vaimo oli kuollut. Olimme aika tyrmistyneitä, ja Obidion lähtiessä taas ajamaan, seurueessa ollut poliisi tarjoutui ajamaan lopun matkaa (olimme lähellä majapaikkaa), tai pyysimme ainakin miestä rauhoittumaan hetken. Hän kuitenkin halusi mahdollisimman nopeasti Uyuniin, jossa asui, joten eipä siinä sitten voinut juuri muuta kuin istua hiljaa rystyset valkoisina (ei nopeus nyt mitään rallia ollut, mutta oli aika selvää, ettei kuski ollut oikeassa mielentilassa ajamaan). Obidio jätti meidät majapaikalle, ja jatkoi itse Uyuniin lähes samaa kyytiä. Esitimme pahoittelumme, ja yritimme ehdottaa, että hän pyytäisi jotain kahdesta muusta kuskista ajamaan, mutta Obidio jatkoi yksin kohti Uyunia (ja kuulemma myös sinne onneksi ehjänä selvisi). Illan tunnelma oli ymmärrettävästi vähän edeltävää iltaa vaisumpi, mutta eipä sitä voinut märehtimään jäädä, joten kylässä kun oltiin, etsimme käsiimme pari viinipulloa, joiden äärellä turinoitiin päivän tapahtumista.

Seuraavana aamuna odottamassa oli uusi kuljettaja, ja matka jatkui kohti Uyunin suolatasankoja. Matkalla pysähdyttiin erikoisella veturien hautausmaalla, minkä jälkeen olikin edessä reissun kohokohta. Olimme olleet todella onnekkaita sään kanssa, ja nytkin taivas oli yhä melko kirkas, vaikka synkät pilvet lähestyivätkin, kun saavuimme veden peittämälle suolatasangolle. Vettä oli enemmän kuin odotin, mutta kuitenkin niin vähän, ettei se juuri aaltoillut, vaan heijasti taivaan niin, että oli mahdoton sanoa, missä horisontti oli, ja välillä tuntui siltä, kuin olisi ajanut kohti taivasta. Myöskin mittasuhteita oli hyvin vaikea hahmottaa, ja tuntui, että edessä näkyvä jeeppi oli hyvin lähellä, mutta kuitenkin ajoimme hyvän tovin, ennen kuin saavutimme sen. Keskemmällä tasankoa vettä oli vähemmän, ja nousimme autosta kahlamaan nilkkaan ulottuvassa suolavedessä ja napsimaan kuvia. Todella epätodellinen kokemus.

Iltapäivällä saavuimme Uyuniin, jossa olin vähän suunnitellut viettäväni yön, mutta katseltuani vähän kaupunkia ja juteltuani muutaman muun seurueen jäsenen kanssa, päätin ostaa lipun yöbussiin kohti La Pazia. Tie sinne oli kuulemma hyvä, ja bussi iso, joten matka oli turvallinen myös yöllä (harkitsin myös Sucrea, mutta sinne olisi vienyt pieni vuoristotie, jolle en todellakaan halunnut lähteä yöllä keskellä sadekautta). Ilta meni nettikahvilaa etsiessä (La Pazin majoituksen tsekkaamiseksi) ja illastaessa vielä osan jeeppi-retkueesta kanssa. Viime yö menikin sitten taas bussissa, enkä nyt teitä ihan hyviksi menisi kehumaan (osa rytkytyksestä tosin johtui tietöistä). El Presidente Evo Morales valvoi henkilökohtaisesti tietöiden etenemistä isoissa kylteissä teiden varsilla. Nyt siis ollaan La Pazissa, maailman korkeimmalla sijaitsevassa pääkaupungissa. Siitä lisää tuonnempana.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: