Kuiva päivitys

Trip Start Oct 31, 2012
1
38
55
Trip End Apr 11, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed
Lomaz Sanches

Flag of Chile  ,
Saturday, January 26, 2013

Pitkä bussimatka Atacaman autiomaan pohjoispäähän San Pedro de Atacaman kylään (reilut 3000 asukasta) sujui jo rutiinilla, sekä pienillä lisämukavuuksilla. Päätin sijiottaa puoli-kooman (semi-cama) sijasta täyteen koomaan (cama) lähes makuuasentoon taipuvilla istuimilla. Maisemat oli koko matkan vuoristoisia, Chile kun on hyvin kapea ja pitkä maa, ja Andien alimmat kummut nousevat melkein heti rannalta. Rannikolla vuorten rinteitä verhosi usva (joka mahdollistaa tietynlaista fantasia-maantiedettä, kun keskellä aavikkoa voi olla kaistale sademetsää, jossa ei kuitenkaan juuri koskaan sada, mutta mereltä työntyvä usva luo riittävän kosteuden). Muistaaseni ilmiö liittyi jotenkin Humboldtin kylmän merivirran ja lämpimän Tyynenmeren kohtaamiseen. Googletelkoon ken tahtoo.

San Pedron keidas on nykyisin lähinnä turistikeidas, sillä epätodelliset maisemat ja kirkas tähtitaivas vetävät kylään melkoisesti väkeä. Pieni keskusta (ei ihan yhden kadun kaupunki, mutta kolme ei liene pahasti alakanttiin) onkin ehkä reissun selkein turistirysä (tai ehkä Vic Falls vie kuitenkin voiton tässä sarjassa). Huomattavan pieni turistirysä tosiaan, ja kun paikallinen kaupustelukulttuuri ei ole päällekäyvää, ei ainakaan välitöntä ällöreaktiota ilmennyt (kuten joissain paikoissa aiemmilla reissuilla, joissa on tullut puolessa tunnissa tunne, että täältä pitää päästä pois... tai ehkä olen vain karaistunut laumoihin... edellisessä päivityksessä taisin mainita viihtyneeni rantalomakohteessa). Yksi ikävä puoli selkeässä turistikeskustassa on hintojen karkaaminen käsistä - noin tuplaten muuhun näkemääni Chileen ei ole kaukana. Keskustan laidoilla on joitain paikallisten suosimia kuppiloita, joista yhden katsastinkin, ja söin kohtuuhintaisen ja järjettömän kokoisen empanadan - eräänlaisia täytettyjä taikinataskuja. Näiden koko tuntuu vaihtelevan sellaisesta cocktail-piirakan kokeisesta pikkupurtavasta sellaiseen rullakebabin kokoiseen mötköön. Täytteenä on yleensä juustoa tai lihaa, mutta sisältä voi löytää lähes mitä vain. Nämä ovat olleet yksi maistuvimmista tuttavuuksista (maistuvan kalan ohella) paikallisesta keittiöstä (nääkin kyllä tunnetaan pitkin mannerta), joka ei noin muuten ole hirvittävän suurta vaikutusta tehnyt.

San Pedro on myös suhteellisen korkealla (2400 metriä), ja ehkä kroppa vähän protestoi sitä vastaan, ekana päivänä oli pientä päänsärkyä ja huimausta, mutta yhtä hyvin tuo voi johtua 16 tunnin bussimatkasta ja aamukahvin väliin jäämisestä. Toisena päivänä mitään oireita ei ollut, mutta olen silti nauttinut aamiaisella kupposen koka-teetä, joka kuulemma on mainio apu sorocheen (vuoristotautiin). Ja mainittakoon, että koka ei ole huimausaine, vaan mieto piriste kahvin tapaan, jolla ei ole huumaavaa vaikutusta. Ikävä kyllä samasta kasvista valmistetaan kokaiinia, mikä aiheuttaa ongelmia ihan laillisillekin viljeljöille, ja houkutus kaupata sato hyvin maksaville huumekauppiaille on varmasti suuri. Teetä saa täällä lähes joka kahvilasta, ja myös majatalon aamiaisella Liptonin ja Nescafen rinnalla. Myös vähän nuuskan tapaan käytettäviä tuoreita lehtiä näytti olevan saatavilla torilla, mutta niitä en ole kokeillut. Kitkerien lehtien märehtiminen tuntikaupalla ei kuulosta erityisen houkuttelevalta. Tee taas on ihan maistuvaa, hieman kitkerähköä yrttiteetä.

Eilen kiertelin pällistelemässä ympäröivien laaksojen karuja maisemia, jotka olivat kyllä lumihuippuisten vuorten kehystäminä varsin vaikuttavia, vaikka näitä erikoisen näköisiä kivimuodostelmia ja kanjoneita on tullut jo nähtyäkin. Lumihuippuiset vuoret kehystämässä näkymiä olivat kiva lisä. Tänään oli tarkoitus tehdä lyhyt vaellus kaktusten täplittämässä maastossa kuumille lähteille uimaan, mutta riittävää osallistujamäärää ei saatu kasaan, joten reissu peruuntui. Ehkä ihan hyväkin, sillä vaikka mitään oireita ei olekaan, huomaa hengästyvänsä yhä vähän tavallista helpommin, ja vaellus olisi alkanut vielä kilsan korkeammalta. Ympäristössä olisi myös suolajärviä ja geysireitä, mutta geysireitä on jo tullut nähtyä ja suolajärviä näkee kolmen päivän reissulla Uyuniin, joten taidan ottaa tämän päivän vaan iisisti.

Uyunin ympäristön tilannekin on selkiintynyt, ja matka Boliviaan toteutunee suunnitelmien mukaan. Hommassa on kyse rajaa viistävän kansallispuiston alueen perinteisten heimojen ja Bolivian hallituksen kiistasta kansallispuiston pääsymaksujen jaosta. Joka on ilmeisesti mallia "mulle, mulle, mulle" hallituksen puolelta. Protestina heimot panivat tiesulut kansallispuiston sisäänkäynneille, ja ne ovat yhä paikoillaan, mutta osapuolet ovat päässeet neuvottelupöytään 5 päivää sitten, ja organisoidut vierailut kansallispuistoon on toistaiseksi sallittu. Tämä voi toki muuttua koska vain, jos neuvottelut eivät etene, mutta toivotaan, että reitti on auki. Ja toivotaan myös, että alueen posse saa jotain korvausta siellä ramppaavista turreista. Äidille mainittakoon, että nämä heimot eivät ole harrastelleet turistien kaappauksia tai muutakaan väkivaltaa, ja retken järjestäjä varmistaa aina päivän tilanteen aamulla ennen lähtöä.

Toinen lisämielenkiintoa matkaan tuova seikka on Bolivian sadekausi, jonka vuoksi reittiä on jo vähän muutetettu. Keskelle suolatasankoa ei mennä, koska sinne on verrattain ikävä jäädä jumiin, mutta ohjelmassa saattaa silti olla jeepin kaivamista suolamuljusta. Jälleen mielenkiintoisia sääilmiöitä - vajaan sadan kilsan päästä maailman kuivimmasta autiomaasta sataa niin paljon, ettei meinaa jeepeillä päästä liikkumaan. Hyvänä puolena vesikerros suolatasangolla voi tyynenä päivänä olla varsin kuvauksellinen :)
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: