Pyhillä vesillä

Trip Start Oct 31, 2012
1
30
55
Trip End Apr 11, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of New Zealand  , North Island,
Tuesday, January 8, 2013

Kia Ora. Tässä päivityksessä nöyrä esimatkaajanne vie teidät Maorien (ja vähän myöhempien tulokkaidenkin) pyhille vesille, ja samalla Uuden-Seelannin pohjoissaaren turistikeskukseen. Koska saari ei ole hirveän iso, ja Rotorua mukavan keskellä, päätin minäkin tehdä siitä tukikohtani muutamaksi päiväksi.

Eka päivä meni lähinnä suunnitellessa, varauksia tehdessä, mutta ehti siinä sentään vähän ympäristössäkin tallailla. Kaupunki on täynnä matalaa taloa, ja keskusta hotelleja, ravintoloita ja pikku putiikkeja... ei mitään erityisen mieleenpainuvaa. Erikoisuutena mainittakoon, että myös keskustan puistot muistuttavat sijainnista tuliperäisellä alueella, kun "ankkalammet" ovatkin 70-100 asteisia kuumia lähteitä (ankat lienevät etsineet uintimestat muualta). Puistoissa ei myöskään tuoksuneet ruusut, vaan lähteet toivat sinne vienon rikinkatkun, joka tuulahtelee nenään pitkin kaupunkia (myös järvi, jonka rannalle kaupunki on rakennettu, on hyvin rikkipitoinen). Raikkaan tuulahduksenkin sai kuitenkin nenään, kun vaelsi kaupungin laitamilla olevaan Whakarewarewan punapuumetsään (joka valkoisten keskuudessa tunnetaan paremmin yllätten Punapuumetsänä). Aulue on seurausta mittavasta kokeilusta reilun sata vuotta sitten istuttaa erinäisiä havupuita (177 lajia) tyhjäksi hakatulle hervottomalle alueelle. Osa menestyi, osa ei, mutta hämmästyttävästi hyvin menestyneet punapuut jätettiin kavamaan rauhassa, ja ne ovat nykyisin jo ihan järeän kokoisia (isoimmat jo melkein 70 metrin korkuisia ja ympärysmitaltaan parimetrisiä). Alue on yhä metsäyhtiön omistuksessa, mutta punapuumetsikkö on jätetty virkistysalueeksi ja tulevaksi aarniometsäksi. Which was nice.

Illallisen nautin Mitain maori-kylässä. Illallista edelsi erinäisiä maori-kulttuurin esityksiä, sekä vaeltelua Mitain suvun näyttävillä mailla. Esitykset oli tietenkin puhdasta turistikamaa, mutta ihan valaisevia ja viihdyttäviä silti (ja on kuulemma yhä suositumpaa nuorisonkin keskuudessa reenata perinteisiä lauluja ja tansseja). Kuten "päällikkö" (oikea suvun pää oli kuulemma toimistohommissa...) sanoi, meillä on sähköt, autot ja kännykät, mutta halutaan silti olla maoreja. Safka oli valmistettu perinteisessä hangi-maauunissa (vähän rosvopaistin tyyliin, mutta enemmän höyryttämällä (kuumille kiville kaivannon pohjalla kippailtiin vettä), ja oli erinomaisen maittavaa apetta. Kumara (bataatti) sopi erinomaisesti lampaan ja kanan kylkeen.

Näin pikaotannalla maorit tuntuvat olevan huomattavasti näkyvämmin esillä täällä kuin vaikka aboriginaalit Australiassa. Hassusti sekä sulautuminen ("puoliverisiä" tuntuu olevan aika paljon) että tietynlainen "maori-pride" tuntuvat olevan aika isoja juttuja molemmat. Tämä ei tietysti tarkoita, että maori-possella mitenkään loistavasti menisi, on valtaväestöä enemmän työttymyyttä, itsemurhia, rikollisuutta, jne., mutta jotenkin fiilis tuntuu kuitenkin olevan, että parempaan päin oltaisiin menossa. Tiedä häntä.

Tänään sitten oli aika sukeltaa rikkipilvien keskelle katselmaan vulkaanisia maisemia. Alkuun vähän kaavailin visiittiä White Islandin aktiiviselle tulivuorelle, mutta koska reissu olisi ollut aika kallis (vain yhdellä venefirmalla ja yhdellä helikopterifirmalla on rantautumis/laskeutumisoikeudet), ja vuori on ollut viime aikoina erityisen aktiivinen (tarkoittaen sitä, että olisi ollut kohtalaisen iso sauma, että kaasujen takia kraatterin reunalle ei olisi ollut mitään asiaa). Olisi voinut mennä rikkihöyryjen tiirailuksi nasse huurussa.

Päätin siis suunnatta lähempänä sijaitseville Wai-O-Tapun pyhille vesille (Wai=vesi, Tapu=pyhä). Näkymät oli jälleen päheitä, mutta en todellakaan tiiraillut niitä yksin. Alueen isoin vetonaula on Lady Knox Geyser, joka suihkuaa parinkymmenen metrin korkeuteen päivittäin 10:15. Lähde ei ole luonostaan niin aktiivinen (purkautuu 24-72 tunnin välein), vaan sitä "röyhtäytetään" saippualla turistien iloksi. Lähteen alemman kammion vesi on reilusti yli kiehumispisteen, ja ylempi kammio toimii ikään kuin tulppana. Saippua laskee veden pintajännitystä, jolloin tulppa aukeaa, ja vesi roiskuaa ilmoille. Itseä kuitenkin miellytti enemmän puiston värikkäät kuumat lähteet, vaikka sää ei ollutkaan ihan täydellinen niiden väriloiston kuvaamiselle.

Tässä iltapäivästä/illasta tuli sitten tutustuttua toisenlaisiin kuumiin lähteisiin, tällä kertaa eurooppalaisten pyhiksi toteamiin. Pitihän sitä tietysti täällä kuumien lähteiden keskellä sellaisessa kylpeä, ja paikaksi valikoitui Polynesian Spa, jonka alueella sijaitsevat terveysvaikutuksistaan kuuluisat "Papin lähteet". Tarinan mukaan kihdistä kärsinyt pappismies koki ihmeparantumisen happamissa lähteissä kylvettyään, ja ne ovatkin olleet terveyskylpijöiden suosiossa jo reilusti yli sata vuotta. Ihan rentouttavaahan siellä oli lillua.

Huomenna on sitten tarkoitus suunnata maan alle kiiltomadoistaan kuuluisiin Waitoton luoliin (sisärenkaalla kelluen tietenkin). Siitä lisää tuonnempana.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: