Kaupunkeilua

Trip Start Oct 31, 2012
1
26
55
Trip End Apr 11, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed

Flag of Australia  , New South Wales,
Sunday, December 30, 2012

Terveisiä vaan taas kaikille, tällä kertaa kuulumisia tulee Sydneystä. Kolmisen päivää on täällä ehtinyt heilua, ja jalat on jälleen sen verran uupuneet, että tässä vaiheessa voipi hyvin viettää itaa naputtelemalla blogiin päivitystä. Jalkojen uupumuksesta voi osittain syyttää muita Australian kaupunkeja vähän heikompaa joukkoliikennettä - siis kyllähän täällä kulkee erinäisiä junia (on kadun yllä kulkeva yksiraiteinen, on yksi ratikanomainen linja ja lisäksi lähijunat tekevät kiekauksen keskustassa osin maan alla), lauttoja (näille kiitos päräyttävistä maisemista) ja tolkuton määrä busseja. Näistä kuitenkin suurin osa on vähän omissa lokeroissaan. Yksiraiteinen kiertää Darling Harborin kulmilta keskustaan, mutta on yksityinen, ja siten oman lipun. Ratikka palvelee lähinnä paria lähiötä, jonne ei mulla pahemmin ole asiaa. Junien keskustalenkki on erinomaisen käyttökelpoinen, mutta pysäkkejä keskustan alueella on viitisen, joten tallattavaakin jää (mikä ei tietysti freeseillä jaloilla haittaa... ei tää keskusta nyt kuitenkaan niin tolkuttoman kokoinen ole). Suuren osan mestasta kattavat siis bussit, mikä ei näin isossa kaupungissa ole ehkä kaikkein paras ratkaisu, lähinnä siksi, että bussit ovat keskustassa ruuhkien armoilla, ja pariin kertaan "kävellen olisit jo perillä"-fiilis on ollut aika vahva. Myös linjojen määrä on melkoinen, eikä aina ole ihan helppo hahmottaa, millä linjalla pääsee haluamaansa mestaan.

Kappas, tulipahan lätistyä liikenteestä, en oikein tiedä miksi. Kyllähän tuo julkinen liikenne ihan kohtalaisesti kuitenkin pelaa, ei vain niin erinomaisesti kuin muissa näkemissäni Australian suurkaupungeissa. Mutta jos viimein päästäisiin siihen toiseen syyhyn jalkojen uupumukselle, nimittäin siihen, ettei vain malta olla kävelemättä kaupungin kauniita katuja. Sydney vetää kyllä näkymissä vertoja monelle muulle näkemälleni suurkaupungille, joten pari ekaa päivää meni lähinnä keskustan (ja sen laitamien) katuja tallatessa. Toki lintuperspektiiviäkin tuli taas haettua (kuten kanssani matkanneet tai reissujani seuranneet ovat ehkä havainneet, mulla on pieni fiksaatio hakeutua korkealle paikalle aina isoissa kaupungeissa), tällä kertaa Sydney Towerista, joka on ihan varta vasten ostarin jatkeeksi rakennettu näköalatorni.

Korkeiden talojen pällistelyn lisäksi on tullut tsekattua myös pari rantaa. Ensimmäinen "kansanranta" Manly Beach, joka on varsin miellyttävän lauttamatkan päässä Circular Quayn satamasta (tämä siis se satama, jota kehystävät kuuluisa oopperatalo ja silta). Ranta itsessään oli aikas ruuhkainen, kuten myös sitä reunustava sinällään ihan miellyttävä rantakaupunki Manly. Tänään vuorossa oli "jupimpi" ja kuuluisampi Bondi Beach, jossa kauniit ihmiset käyvät esittelemässä vaivalla ja rahalla hankittuja vartaloita muotiuikkareissaan. Totta puhuen en niin hirveää eroa rantojen välillä havainnut, toki Bondilla näkyi vähän enemmän rahaa (esim. kadun varteen oli pysäköity useampikin Lamborghini ja Ferrari), mutta paljon myös ihan tavallista tallaajaa. Tähän tosin ehkä saattaa vaikuttaa sekin, että kaupungissa on miljoona turistia odottamassa uutta vuotta. Alkaakohan muuten koti-ikävä jo vaivata, kun toisen kerran lyhyen ajan sisällä hakeuduin saunaan, ja riemastuin, kun tämä yksilö oli jo aika lähellä suomalaista puulauteineen ja kiukaineen. Löylynheittoon ei toki ollut välineitä, mutta eräs valistunut paikallinen hoiti sitäkin osuutta vesipullostaan.

Taisin jo jossain aikaisemmassa päivityksessä kommentoida aasialaisten suurta määrää, mutta se on pistänyt silmään entistä enemmän täällä Sydneyssä. Vastaantulijoista huomattava osa, ja ravintoloista ainakin tietyillä alueilla suurin osa on aasialaisia. Jos nuudeleita tai sushia tekee mieli, ei montaa askelta tarvitse ottaa (eikä makutestin perusteella laadussakaan ole valittamista). Huomaa kyllä, että muuttoaaltoja on tänne tullut useampiakin (ja niiden alle jääneet aika totaalisesti siinä ekassa aallossa saapuneet... aboriginaaleja ei suurkaupungeissa juuri näy, mitä nyt muutama didgeridoota kadulla soittamassa).

Huomenna pitäisi sitten ahtautua sataman ympäristöön noin 1,5 miljoonan muun kanssa ottamaan vastaan uutta vuotta ensimmäisten joukossa ja pällistelemään ilotulitusta. Katotaan, jos johonkin sekaan mahtuis.
Slideshow Report as Spam

Comments

Sini on

Hyvää uutta vuotta täältä Suomen pimeästä ja kylmästä maasta.

matkaajamaks
matkaajamaks on

Hyvää uuttavuotta sinne kylmään ja pimeään :)

Add Comment

Use this image in your site

Copy and paste this html: