Rottia ja pesimistä
Trip Start
Oct 31, 2012
1
14
55
Trip End
Apr 11, 2013
Where I stayed
Jos joku luuli pääsevänsä eroon kuvista pörröisistä elukoista ja maisemista mantereen vaihtuessa, luulitte väärin. Prähähää. Tänään nimittäin tein visiitin Rottnest Islandille Perthin/Fremantlen edustalla ja päätinpä sitten kirjottaa sille ihan oman päivityksen. Kaupunkikuulumisia myöhemmin.
Rottnest on jo pitkään ollut perthiläisten virkistyskohde, ja sataman läheinen asuttu alue (kekseliäästi nimeltään "The Settlement") on täynnä ravintoloita ja bungaloweja. Saari on kuitenkin myös monen uhanalaisen eläimen koti, sillä sinne ei ole päässyt leviämään koiria, kissoja tai kettuja, jotka ovat tuhonneet ne mantereelta. Tunnetuin näistä elukoista lienee quokka, eli lyhythäntäkenguru, josta saari on myös saanut nimensä (sinne ensimmäisenä saapuneet merimiehet luulivat niitä jättiläisrotiksi, ja nimesivät saaren "rotanpesäksi"). Saarelta ei kuitenkaan löydy rottia, eikä myöskään Nurglen kulttia (tietääkseni).
Matka saarelle oli rajummanpuoleinen varsin navakan tuulen vuoksi. Onneksi en kärsi merisairaudesta, sillä oksupusseille oli lautalla kysyntää ja käyttöäkin. Edellisen illan vuorot oli peruttu kovan tuulen vuoksi, ja saaren rannassa jonottikin aitojen takana satoja sinne jumittuneita matkaajia. Jotenkin tuli sellanen "olet saapumassa karanteenivyöhykkeelle"-fiilis (zombit vaan puuttu). Sää ei myöskään ollut järin lämmin (itse asiassa molempina päivinä elohopea on noussut täällä tuskin 20 asteeseen), mutta sillä oli etunsa: Saarella oli melko vähän väkeä, ja parikymmentä astetta on oikein mukava pyöräilylämpötila.
Vuokrasin siis pyörän, jolla saaren sai mukavasti kierrettyä muutamassa tunnissa, maisemia ja eläimiä pällistellen. Ja miellyttäviähän nuo molemmat olivat. Ihan kiva päivä kaiken kaikkiaan. Jos huomenna vaikka ehtisi poiketa Perthissäkin.

Comments
Mantereen vaihto, mutta liian kuumalta se näyttää yhä. Täälä tuli jo lunta.
Täällä tuli PALJON lunta olisi oikeampi kommentti. :P
Ja Janilta tuli PALJON KUVIA IIIIIIIIKSIN IHANISTA PÖRRÖELUKOISTA!
Kyllä näille kelpaa hihkua raidia odotellessa.
Itse asiassa täällä ei ole ollut hirveän lämmin, päivällä just tarkenee t-paidassa (on ollu parinkymmenen pintaan päivälämpötilat), mutta yöllä tulee vilu ilman fleecea. Huomiseksi onkin sitten taas luvattu 30. Ja ennakkovaroituksena blogin lukijoiden pörröfanit-alaosastolle: Seuraava päivitys ei sisällä pörröisiä elukoita.
Raidia odotellessa joo... hiukanko on Lafista ikävä kun aina on tankista pulaa.
Tankkipula on aika yleinen ongelma. No, ehkä se Lafiskin vielä joskus palailee remmiin...