Lähikontaktia

Trip Start Oct 31, 2012
1
12
55
Trip End Apr 11, 2013


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of Zimbabwe  ,
Sunday, November 25, 2012

No niin, tässä se toinen luvattu päivitys Zimbabwesta. Tällä kertaa keskitytään taas enemmän luontoon, joten eläinkuvia taas luvassa (vieläkö se jaksaa? - no jaksaahan se). Zimbabwen puolella vietettiin pari yötä luonnonpuistoissa, jotka molemmat oli ihan pirun hienoja paikkoja.

Ekana vuorossa oli Hwange, jonka norsujen määrä oli aivan käsittämätön (itse asiassa niitä on siellä aivan liikaa muun eliöstön kannalta, mutta lauman harventaminen aiheuttaisi protesteja, eikä elefanttien siirtäminen muualle ole ihan yksinkertaista tai halpaa). Sellasen 15 minuuttia leiripaikkaan saapumisesta alkoi lähistöltä kuulua rytinää, ja sieltähän painoi sellanen parinkymmenen elefantin lauma leirin vierestä leiristä näkyvälle juomapaikalle. Päätimme pystyttää teltat toiselle puolelle grillikatosta. Häkellyttävää tässä oli, että norsuja vain tuli ja tuli, kunnes niitä oli juomapaikalla laskujemme mukaan melkein sata. Kuin tilauksesta tässä vaiheessa paikalle saapui pari safarijeeppiä valmiina kuskaamaan meidät vielä lähemmäs. Ja vielä lähämmäs olikin sitten todella lähelle, sillä yksi norsuperhe tuli tsekkaamaan jeeppejä hermostuneinen turisteineen kosketusetäisyydeltä. Pari porukasta jopa sai pienen sipaisun kärsästä, kun elikot nuuhkivat heitä. Taas tunsi olonsa aika pieneksi, vaikka olikin ajoneuvon lavalla.

Sama tunne toistui vielä voimakkaampana seuraavassa pysähdyspaikassa Matobon kansallispuistossa, jossa pääsimme jäljittämään sarvikuonoja jalan. Oppaalla oli jokunen rankki jäljityksessä, ja rupesin jo vähän epäilemään, että kaveri heittää legendaa, kun ihan vain vilkaisemalla totesi, kuinka monta ja minkä ikäistä sarvikuonoa tästä oli kulkenut, ja kuinka kauan sitten. Lopulta löytyi tuoreita jälkiä, ja niiden päässähän oli kuin olikin juuri sellainen lauma kuin opas kertoi. Kyllähän niiden jättämän uran näki näilläkin silmillä, mutta kyllä siitä yksittäisiä jälkiä oli aika vaikea bongata. Ylitettyämme yhden joen lauman jäljillä pääsimme lopulta lähelle otuksia, ja se oli yksi reissun upeimmista kokemuksista tähän asti. Opas vakuutti, että kunhan pysymme hiljaa ja yhdessä porukassa, olemme turvassa, koska leveähuulisarvikuonot eivät näe juuri mitään, ja kun seisoimme kivikossa, ne toteavat vain, että ompa oudon muotoinen iso kivi, jonka takaa kuuluu jotain ääniä. Jep, hiljaa oltiin. Suippohuulien kanssa ei kuulemma olisi menty niin lähelle, koska niiden ratkaisu epävarmoihin tilanteisiin on rynnätä päälle, leveähuulien taas lähtiessä karkuun (varsinkin kun iso yhdessä seisova porukka näyttää isommalta kuin se). Lähimmillään yksi sarvekkaista kävi noin 10 metrin päässä. Huh.

Viimeinen leiriyö vietettiin jo Etelä-Afrikan puolella aika rennoissa tunnelmissa. Leirin lähellä oli myös joukko luolamaalauksia, joita vielä lopuksi tsekattiin. Kokonaisuutena kierroksemma oli ihan pirun hieno kokemus, porukka oli mukava, ja hyvästien jättäminen vähän haikeaakin. Tästä eteenpäin reissu kuitenkin jatkuu soolona. Päitystä Joburgista varmaan luvassa vielä ennen lentelyä seuraavalle mantereelle.
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: