Finally on Phu Quoc Island! (myos suomeksi)

Trip Start Nov 03, 2008
1
14
24
Trip End Feb 20, 2009


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow

Flag of Vietnam  ,
Monday, December 15, 2008

14 DECEMBER - CROSSING THE BORDER FROM CAMBODIA TO VIETNAM
 
On Sunday we got up nice and early to start what turned out to be a very eventful journey from Cambodia to Vietnam. We got a minibus (mode of transport #1) from our guesthouse, which took us to our main bus (mode of transport #2), which took an hour along some bumpy roads before arriving at the port. We loaded on to a surprisingly decent fast boat (mode of transport #3) which took us to the Cambodian border to got our passports stamped (the border guards were also surprisingly efficient, or cunningly lazy, we are not sure which!). We then walked (mode of transport #4) along the river to the Vietnamese border to officially enter Vietnam. Before getting our visa stamped we had to pay a few thousand dong (about 10p) for a slip of paper, which turned out to be a 'health guarantee' - maybe we looked like we had bird flu or something...After waiting around for 20 minutes whilst the border guards finished their lunch, we were finally allowed into the country and got on another fast boat (mode of transport #5) to the port town of Chau Doc in Vietnam. We changed the boat for a water taxi (mode of transport #6) before reaching the main land and then, as is customary, everyone and their dog set about trying to rip us off! We asked the cyclo driver (a cyclo is basically a rusty old bike with a trailer attached to it which the passenger sits in) to take us to the bus station (mode of transport #7), but he decided to take us to some travel agency, presumably run by his family. We ended up paying well over the odds for our bus ticket to Rach Gia, but given how knackered, hungry and run down we were (not to mention a bit pissed off that we were being scammed already), we just wanted to get there. Our 'bus' turned out to be a mini-minibus with approx 3cm of leg room and it contained 8 old locals. We got a pretty frosty reception when we boarded (mode of transport #8) and our smiles were met with blank stares. We immediately regretted leaving Laos and Cambodia for this rip-off-erific country but the mood was lightened when we heard the lady in front of us speak (she must have eaten a vast amount of helium for lunch!). Luckily we had an entire lane to ourselves, but this was because our driver insisted on driving down the middle of the road, at increasing speed and incessantly utilising the horn. Whilst this was going on, the 'cashier' guy was leaning out the window on the other side screaming and gesturing inappropriately at all other road users. We had no idea what was going on, but after a couple of hours we stopped at a junction and were told to get out and transfer to another minibus. We had a similar reception in this bus (mode of transport #9), although a couple of old ladies eventually warmed to Heli's attempts at conversation and even gave her some free fruit (which would have been nice had it not been laced with chilli salt). After meeting some more interesting locals on the bus, we arrived at our destination. Well actually not quite our destination, but a place called Rach Soi (we wanted Rach Gia, as stated on our ticket). The bus dropped everyone off and sped away, leaving us to figure out how the hell to get to Rach Gia. Within a second we were surrounded by a million motorbike drivers who obviously saw the letter 'ATM' on our foreheads. We negotiated them down to a mild rip off fee and then sped of on motorcycles (mode of transport #10) to Rach Gia.
 
Rach Gia is possibly the worst place in the world (and I'm including Slough, Hackney and Salford). Though it appeared to lack violence, it also lacked anywhere to purchase food! Even when we approached a food stall and asked for rice, we were told to go elsewhere?! So enough said about Rach Gia...
 
The next morning, we were ecstatic to board a fast boat to Phu Quoc Island, hoping that it would make the nightmare trip thus far worth while. Luckily, the island has more than made up for it and we have spent the past few days sleeping, eating, reading in a hammock and chilling out on the beach. It is a really nice place and there are big plans in place aiming to turn Phu Quoc into a giant resort over the coming years.  
 
Tomorrow we are flying to Saigon, but we are feeling refreshed and ready to rumble!
 
Hope you are all well and Christmas preparations are well under way (please save any presents for Heli and myself, as the postage costs are astronomical and its easier if we just collect them on our return :)
 
- - - - - -
 
Ja suomeksi:
 
Sunnuntaiaamuna matkamme jatkui Pnom Penhista Vietnamiin. Minibussi kuljetti meidat keskustan halki matkatoimiston luo, missa vaihdoimme bussiin, ja reilun tunnin paasta yllattavan kunnollisen nakoiseen veneeseen. Parin tunnin paasta saavuimme rajalle, ja Kamputsean puolella asiat hoituivat yllattavankin tehokkaasti, toisin kuin Vietnamin puolella missa rajavirkailijat pitivat mittavan lounastauon ennen meidan passien leimaamista. Rajalta matkamme jatkui Chau Docin kaupunkiin, josta eteenpain aivan kaikki vastaantulevat paikalliset tuntuivat yrittavan huijata meita.
 
Koska saavuimme polttavan keskipaivan auringon aikaan, paatimme ottaa cyclot (pyorataksit) bussiasemalle. Mutta bussiaseman sijaan paadyimmekin pyorataksikuskin tuttujen yllapitamalle matkatoimistolle (huijaus #1). Pitkallisten neuvottelujen jalkeen ostimme liput mukamas kolmen tunnin bussimatkalle merenrantakaupunki Rach Giaan - tajusimme vasta myohemmin etta maksoimme lipuista noin 10-kertaisesti ylihintaa (huijaus #2). Noin viiden tunnin kuluttua loysimme itsemme paatepysakilta, ei suinkaan Rach Gia'sta vaan pienemmasta paikasta nimelta Rach Soi (huijaus #3).
 
Itse bussimatka oli aikamoinen elamys. Minibussi oli taynna paikallisia, jotka yksi toisensa jalkeen mulkoilivat meita kaikkea muuta kuin sydamellisesti - toisin kuin Laosissa ja Vietnamissa, ei auttanut vaikka me kuinka koitettiin hymyilla takaisin. Jalkatilaa loytyi noin 3 cm verran. Pienta kevennysta tunnelmaan toi meidan edessa istuva, tauotta puhua pajattava nainen, joka kuulosti silta kuin olisi nielaissut pullollisen heliumia aamiaiseksi. Kuljettajan ajotyyli sen sijaan ei todellakaan keventanyt tunnelmaa - keskustan halki ajettuamme siirryimme omalta kaistaltamme keskelle tieta, mista oli kateva tootilla varoittaa kaikkia vastaantulijoita vaistymaan pois tieltamme. Samanaikaisesti minibussin toisella puolella istuva rahastaja huuteli ohikulkijoille ties mita ja naytti kansainvalisia kasimerkkeja varomattomille jalankulkijoille ja pyorailijoille.
 
Parin tunnin ajomatkan paasta saavuimme risteykseen, missa vaihdoimme toiseen minibussiin, ja reilun puolen tunnin odottelun jalkeen matka jatkui Rach Giaa kohti. Kanssamatkustajamme myos tassa bussissa suhtautuivat meihin aika varauksellisesti, rahastajaa lukuunottamatta joka tarjosi meille hedelmaviipaleita - ei aavistustakaan mika hedelma oli kyseessa, mutta maukasta oli (joskin paksu kerros chilisuolaa hedelman paalla antoi sille aika eksoottisen aromin). Rahastaja ja yksi toinen matkustaja alkoivat viritella keskustelua meidan kanssamme, ja sanakirjamme avulla, arvailemalla  seka viittomalla vaihdoimme pian kuulumisia ja nimia. Rahastajaa kiinnosti kovasti myos meidan seka vaatteitteme (?) alkuperamaa, jotka nekin selvisivat lopulta. Myohemmin viereemme istahti kolmihenkinen perhe, ja harvahampainen perheenpaa innostui keskustelemaan vietnamiksi meidan kanssa loppumatkan ajaksi - lannistumatta siita huolimatta etta me ei selvastikaan ymmarretty sanaakaan ja ainoa lause minka onnistuimme lausumaan ymmarrettavasti oli "minun nimi on Heli/Luke".
 
Saavuimme lopulta siis melkein paatepysakille, Rach Soi'n kaupunkiin, josta kohteemme Rach Gia oli viela noin 10 km paassa, ja ainoa tapa paasta perille nakyi olevan ylihinnoiteltu moottoripyorataksi. Onnistuimme neuvottelemaan meidan mielesta kohtuullisen hinnan (jalkikateen ajatellen, luultavasti taksikuskin kuukausipalkan vertaisesta summasta vain noin viikon palkkaa vastaavaan summaan) ja saavuimme kaupunkiin auringon laskiessa.
 
Rach Gia'n kaupungista on vaikea keksia mitaan hyvaa sanottavaa - ensinnakin vaikka kaupunki on ainakin Turun kokoinen, sielta ei tuntunut loytyvan yhtakaan ruokapaikkaa. Parin tunnin harhailun jalkeen yritimme ostaa riisia katukojusta, mutta kojua yllapitava mies pudisteli paataan ja kaski meidan menna muualle (tama siita huolimatta etta miehen vieressa oli jattimainen pata pullollaan riisia?). Samaan aikaan paikalle ilmaantui mummo, joka osti rasiallisen riisikakkuja 1,00:lla dongilla ja yritti sitten jalleenmyyda sita meille moninkertaisella hinnalla. Ei tullut kauppoja. Onneksi loysimme lopulta leipomon ja myyjan joka suostui myymaan meille muutaman croissantin.
 
Maanantaiaamuna ostimme ensi toiksemme liput Phu Quocin saarelle, ja matka kului lahinna peukkuja pystyssa pitaessa ja toivoessa etta saarella vastaanotto olisi vahan ystavallisempaa ja etta ihan jokainen vietnamilainen ei tasta edes yrittaisi huijata meita. Onneksi odotukset ja toiveet on ylittyneet moninkertaisesti; rento, kaunis saari taynna ystavallisia paikallisia ja jonkin verran turisteja, mutta ei ihan tunguksi saakka. Loysimme rauhallisen pikku bungalowin, ja viime paivat ovat kuluneet lahinna verannalla riippumatossa seka rannalla. Matka tanne oli sen verran stressaava etta saimme kummatkin pienen flunssanpoikasen, vaan nyt on onneksi olo jo terve kummallakin.
 
Huomenna lennamme Ho Chi Minh Cityyn / Saigoniiin - mielenkiintoista nahda etta minkalainen sirkus siella vuorostaan odottaa meita!
Slideshow Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: