Pyörän päälle
Trip Start
Mar 03, 2011
1
7
Trip End
Mar 27, 2011
Illan vietimme hostimme Barakin seurassa, väijyen merileijonia kalastaja
laiturin alla, pelaten hippaa vanhassa junassa (!) ja syöden
herkulliset viidenruokalajin vegemässyt jossain paikallisessa
luomumättölässä. Ja hauskaa oli! Taas. Couch Surfing vakuuttaa.
Aamulla
kampesimme itsemme aikaisin sohvalta kadulle ja painelimme
pyörävuokraamoon. Kaksi pätevää hybridiä ja traileri hoituivat nopeasti
ja näppärästi ja jopa inhimilliseen hintaan (138 usd/3päivää/kaikki
romut).
Hörpimme kylillä vielä aamusumpit ennen kuin suuntasimme
17 mailin reittiä kohti etelää. Vuokraamiemme välineiden ainoa heikko
puoli tuli heti ensimmäisessä ylämäessä esille. Traileri oli syntisen
raskas kun tie muuttui kaltevaksi. Korvissa kaikui sananlasku "kuin
kivirekeä vetäisi". No onneksi reittimme ei tulisi olemaan pelkkää
ylämäkeä, sinnikkäästi eteenpäin vaan.
Aamupäivä oli rannikolle
ominaisesti sumuinen. Mantereen päällä ollut lämmin ilmamassa tiivistyi
kylmän meren kohdatessaan tiiviiksi sumupankiksi. Ensimmäisen stopin
otimme Lobosin niemellä. Tunnelma oli aavemainen mutta hieno valtavien
maininkien murskautuessa sumun keskeltä rantakallioihin useiden metrien
korkuisiksi vesipatsaiksi. Vain merileijonien ääntely ylitti aaltojen
pauhun.
Puolilta päivin lounastimme tihkusateessa. Tähänkö hyvä
onnemme kelien suhteen päättyisi? Ei sentään vielä. Alku iltapäivästä
aurinko vei voiton kylmästä merestä ja sumupilvet hälvenivät rannikolta.
Jylhä kallioranta vaikutti viimeisten utuisten rippeiden kietoutuessa
vielä kivien ympärille.
Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja tie
oli koukkaamassa sisämaahan. Halusimme ehdottomasti telttailla Ison
Meren rannalla mutta viimeisimmät potentiaaliset paikat olivat olleet
Garrapatan rantamilla parintunnin pyörämatkan päässä...
Päätimme
yrittää Andrew Molera state parkista, joka tuntui vetävän puoleensa
hipahtavia elämäntapa surffareita kuin kukkanen mehiläisiä. Sumu oli
taas laskeutunut rannikolle. Viimeisestä niemennokasta jyrkältä
rantakalliolta löysimme tasaisen läntin mihin telttamme asettaa.
Piilossa katseilta paikka ei ollut joten avasimme viinipullon ja
katselimme illan hämärässä taiteilevia surffareita, jotka välillä
katosivat aaltoihin, välillä usvaan.
Telttapaikka

Lobosin tyrskyt
Pistimme
leirin kasaan heti aamutuimaan, jotta emme narahtaisi laittomasta
telttailustamme. Aamupuurot ja -teet keittelimme nyt sumuttomia,
hulppeita maisemia ihaillen.
Jatkaessamme koukkasi valtatie 1
sisämaahan tarjoten uudenlaisia maisemia. Metsä lähestyi molemmilta
puolilta ja katse kiinnittyi vaikuttaviin punapuihin. Päivä lämpeni
pikku hiljaa ja lounaan aikaan Jussi heilui jo ilman paitaa.
Iltapäivällä Julia Pfeifnerin puiston saavuttaessamme iski kuitenkin
tuolle rannikolle niin ominainen sumu jälleen pakottaen Iloisen Sancain
turvautumaan taas pitkähihaisiin. Julia Pfeifneria oli ilmeisesti
runnellut jokin luonnonmullistus kun hulppealal paikalla ollut
leirintäalue oli ajettu alas. Toisaalta tämä tarkoitti myös maksuttomia
tasaisia alueita valtameren äärellä. Meitä se ei tosin tällä kertaa
lohduttanut. Aikataulu pakotti kääntämään fillarit takaisin kohti
Montereytä; yöksi jäimme lounaspaikkamme välittömästä läheisyydestä
bongaamallemme pienelle puskien kätkemälle tasanteelle Tyynenvaltameren
yllä.
Koko yön satoi. Ja aamulla oli aikainen herätys.
Suunnattomaksi helpotukseksemme navakka luoteinen tuuli kuivatti ilman
telttaa pakatessamme ja tunnin polkemisen jälkeen alkoi sininen taivas
selättää harmaat pilvet. Tuuli tosin oli kannaltamme sivuvastainen ja
teki pikapolkupyörämarssistamme etenkin traileria hinanneelle Jussille
hieman tuskaisan.
Maisemat olivat tällä kertaa jo tuttuja ja
saavuimmekin Montereyhin hyvissä ajoin. Ystävällinen bussikuski otti
meidät jo aikaisempaan San Joseen vievään bussiin ja saavuimmekin
Belmontiin hyvissä ajoin. Tämä onnekas sattuma avasi meille myös
mahdollisuuden päästä seuraamaan tiukkaakin tiukempaa paikallissarjan
jääkiekko-ottelua jossa J tehtaili huikeat neljä byyreä. Tämä ottelu
toimi myös mainiona lämppärinä seuraavan illan San Jose Sharks-Minnesota
Wild NHL-matsille
laiturin alla, pelaten hippaa vanhassa junassa (!) ja syöden
herkulliset viidenruokalajin vegemässyt jossain paikallisessa
luomumättölässä. Ja hauskaa oli! Taas. Couch Surfing vakuuttaa.
Aamulla
kampesimme itsemme aikaisin sohvalta kadulle ja painelimme
pyörävuokraamoon. Kaksi pätevää hybridiä ja traileri hoituivat nopeasti
ja näppärästi ja jopa inhimilliseen hintaan (138 usd/3päivää/kaikki
romut).
Hörpimme kylillä vielä aamusumpit ennen kuin suuntasimme
17 mailin reittiä kohti etelää. Vuokraamiemme välineiden ainoa heikko
puoli tuli heti ensimmäisessä ylämäessä esille. Traileri oli syntisen
raskas kun tie muuttui kaltevaksi. Korvissa kaikui sananlasku "kuin
kivirekeä vetäisi". No onneksi reittimme ei tulisi olemaan pelkkää
ylämäkeä, sinnikkäästi eteenpäin vaan.
Aamupäivä oli rannikolle
ominaisesti sumuinen. Mantereen päällä ollut lämmin ilmamassa tiivistyi
kylmän meren kohdatessaan tiiviiksi sumupankiksi. Ensimmäisen stopin
otimme Lobosin niemellä. Tunnelma oli aavemainen mutta hieno valtavien
maininkien murskautuessa sumun keskeltä rantakallioihin useiden metrien
korkuisiksi vesipatsaiksi. Vain merileijonien ääntely ylitti aaltojen
pauhun.
Puolilta päivin lounastimme tihkusateessa. Tähänkö hyvä
onnemme kelien suhteen päättyisi? Ei sentään vielä. Alku iltapäivästä
aurinko vei voiton kylmästä merestä ja sumupilvet hälvenivät rannikolta.
Jylhä kallioranta vaikutti viimeisten utuisten rippeiden kietoutuessa
vielä kivien ympärille.
Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja tie
oli koukkaamassa sisämaahan. Halusimme ehdottomasti telttailla Ison
Meren rannalla mutta viimeisimmät potentiaaliset paikat olivat olleet
Garrapatan rantamilla parintunnin pyörämatkan päässä...
Päätimme
yrittää Andrew Molera state parkista, joka tuntui vetävän puoleensa
hipahtavia elämäntapa surffareita kuin kukkanen mehiläisiä. Sumu oli
taas laskeutunut rannikolle. Viimeisestä niemennokasta jyrkältä
rantakalliolta löysimme tasaisen läntin mihin telttamme asettaa.
Piilossa katseilta paikka ei ollut joten avasimme viinipullon ja
katselimme illan hämärässä taiteilevia surffareita, jotka välillä
katosivat aaltoihin, välillä usvaan.
Telttapaikka
Lobosin tyrskyt
Pistimme
leirin kasaan heti aamutuimaan, jotta emme narahtaisi laittomasta
telttailustamme. Aamupuurot ja -teet keittelimme nyt sumuttomia,
hulppeita maisemia ihaillen.
Jatkaessamme koukkasi valtatie 1
sisämaahan tarjoten uudenlaisia maisemia. Metsä lähestyi molemmilta
puolilta ja katse kiinnittyi vaikuttaviin punapuihin. Päivä lämpeni
pikku hiljaa ja lounaan aikaan Jussi heilui jo ilman paitaa.
Iltapäivällä Julia Pfeifnerin puiston saavuttaessamme iski kuitenkin
tuolle rannikolle niin ominainen sumu jälleen pakottaen Iloisen Sancain
turvautumaan taas pitkähihaisiin. Julia Pfeifneria oli ilmeisesti
runnellut jokin luonnonmullistus kun hulppealal paikalla ollut
leirintäalue oli ajettu alas. Toisaalta tämä tarkoitti myös maksuttomia
tasaisia alueita valtameren äärellä. Meitä se ei tosin tällä kertaa
lohduttanut. Aikataulu pakotti kääntämään fillarit takaisin kohti
Montereytä; yöksi jäimme lounaspaikkamme välittömästä läheisyydestä
bongaamallemme pienelle puskien kätkemälle tasanteelle Tyynenvaltameren
yllä.
Koko yön satoi. Ja aamulla oli aikainen herätys.
Suunnattomaksi helpotukseksemme navakka luoteinen tuuli kuivatti ilman
telttaa pakatessamme ja tunnin polkemisen jälkeen alkoi sininen taivas
selättää harmaat pilvet. Tuuli tosin oli kannaltamme sivuvastainen ja
teki pikapolkupyörämarssistamme etenkin traileria hinanneelle Jussille
hieman tuskaisan.
Maisemat olivat tällä kertaa jo tuttuja ja
saavuimmekin Montereyhin hyvissä ajoin. Ystävällinen bussikuski otti
meidät jo aikaisempaan San Joseen vievään bussiin ja saavuimmekin
Belmontiin hyvissä ajoin. Tämä onnekas sattuma avasi meille myös
mahdollisuuden päästä seuraamaan tiukkaakin tiukempaa paikallissarjan
jääkiekko-ottelua jossa J tehtaili huikeat neljä byyreä. Tämä ottelu
toimi myös mainiona lämppärinä seuraavan illan San Jose Sharks-Minnesota
Wild NHL-matsille

