Mongolia Expedition 2
Trip Start
Oct 31, 2008
1
7
10
Trip End
Ongoing
Mongolia, Mongolia
Wednesday, November 12, 2008
Ennen puoltapäivää meidän piti lähteä ratsastusreissulle, mutta isäntä sanoi, että on liian kylmä. Päätettiin sitten kiivetä korkeammalle kukkulalle, kuin edellisenä päivänä. Ja kyllähän niissä(kin) maisemissa sielu lepäs. Kaikenlainen stressi oli aivan nollissa. Ulkona ei kuitenkaan viitsinyt kylmyyden takia olla koko aikaa, joten välillä käytiin lämmittelemässä, välillä järvellä kävelemässä ja välillä syötiinki jotain.
Iltapäivällä sää oli parantunut riittävästi ratsastusta varten. Mikä oli muuten outoa, koska mun mielestä tuuli oli huomattavasti kovempi ja järveltä oli selvästi tulossa lumisaderintama. Mutta kaippa isäntä oli jostain sammakosta tai jakista ennustanu, että nyt on aika lähteä. Meidät puettiin paikallisten vaatteisiin (tai no... jolleki taidettiin antaa perheen tytön mekko), jotka kyllä piti hyvin tuulta. Naama ja varpaat otti kyllä vähän osumaa. Hypättiin hevosten kyytiin, jotka oli melko pieniä. Semmosia poneja (joksi niitä ei saanut kutsua niiden kuullen). Mä jouduin ekaks menee oppaan vetämänä. En tiedä miks. Ehkä se vaan ajatteli, et "toi ei tuu selviimään". Noin kilsa myöhemmin mutkin päästettiin vapaaksi ja ratsastus lähti heti luonnistumaan todella hyvin. Meillä oli todella hyvä harmonia mun hevosen kanssa. Totteli kaikkia käskyjä ja mä toisaalta annoin sen syödä lunta ja levätä välillä. Pysähdyttiin kattelemaan pieniä luolia. Ja taas jatkettiin. Nyt mentiin astetta kovempaa ja vähän vapaammin. Opas kävi välillä vähän hoputtamassa itsepäisimpiä hevosia, mutta hyvin ne kaikki sieltä tuli.
Käsillä oli Mongolian reissun paras hetki. Onhan toi vähän tommosta turistimeininkiä, mutta kyllä siinä kuitenki oli aika vapaa fiilis, ku saa vaan mennä hevosen selässä ja maisemat muuttuu. Tulenkin muutaman vuoden päästä takaisin Mongoliaan, suunnitelmana ottaa yksi villihevonen kiinni ja lähteä ratsain telttailemaan. Mutta kesällä... Kesällä, todellakin... Pikku hiljaa hevoset alkoivat väsyä ja ravi muuttui pitkälti jonossa kopsuttamiseksi. Kiivettiin omin jaloin kraaterin reunalle ja lepäiltiin siellä hetki. Lepo teki hyvää, sillä reidet, nivuset ja takamus alkoivat jo vaatia päivän lopettamista. Ohjattiin hevoset vielä yhden nyppylän yli ja sitten ravia jurtalle. Törkeen makee kokemus.
Paikalle tuli kaksi muuta porukkaa, mikä ei ollut hyvä juttu. Tai siis, kun siellä oli niin rauhallista ja näin, ni heti tuli semmonen olo, et ollaan jossain turistiloukussa. Paikka oli siis pilalla. Välteltiinkin niitä muita. Osittain vitsillä, osittain ihan muuten vaan. Ilta meni taas välillä ulkoillessa, korttinpeluussa ja tietysti syödessä. Otso oli jo hetken ollut outona ja kymmenen tienoilla vetäs yllätyslaatat ulos. Mulle tuli hirveen paha mieli siitä ja kävin sitten sympatiasta matkakumppaniani kohtaan itsekin heittämässä suulliset maastoon. Hieman myöhemmin selvisi tilanteen vakavuus. 4/5 matkaseurueesta oli sairastunut ja kyse oli aika ärhäkästä taudista. En nyt mene sen enempää yksityiskohtiin, mutta pahin vatsatauti, mitä mulla on ollut. Jopa Dublinia pahempi joskaan ei läheskään niin kivulias, enkä tällä kertaa "lepäillyt" missään puskissa (Kiitos vaan vielä pojille). Kolmen aikaan yöllä akuuttitilanne oli ohi ja sain vähän nukuttua. Huono olo kuitenkin jatkui pitkälle seuraavaan päivään. Itse selvisin kuitenkin melko vähällä.
Aamulla kaikki ajatteli, että suoraan Ulan Batoriin olisi hyvä, mutta auttamatta liian pitkä matka. Ajettiin lähes koko päivä Kharkhoriniin eli entiseen Karakorumiin, jossa Chinggis sai idean lähteä vähän hassuttelemaan Pekingiin ja miksei nyt vähän kauemmaksikin samoilla vauhdeilla. Matkaseurue oli aika kalpeeta ja huonot tiet/urat piti huolen siitä, ettei juurikaan saatu lepäillä. Kharkhorinissa ei jaksettu edes mennä jollekin temppelialueelle. Tosin siinä painoi sekin, että se ois maksanu suhteessa aika paljon siihen, että se oli tosi pieni alue ja oltiinhan me kuitenkin tulossa kohti Kiellettyä kaupunkia. Iltakävelyt ja sitten perus kortinpeluuta. Ja vaikka kortinpeluu ei välttämättä kuulosta varsinaisesti "live fast, die young" meiningiltä, niin se oli myös osa matkan viehätystä. Samalla heitettiin jos jonkinmoista läppää ja se stressi oli tosissaan hyvinkin kaukana. Illalla meni vähän jo ruokaakin alas ja mieliala vaihtui taas hyväksi. Tää viimenen jurtta oli kyllä vähän turhan kaupallinen. Seinällä oli kaikenlaista palveluhinnastoa ja vielä nöryä pyyntö "Please recommend us to the Lonely Planet". Aloinkin jo miettiä Lonely Planetinkin hyötyjä ja haittoja. Mä olen aina liputtanu niiden helppokäyttöisyyden ja selkeyden nimeen, varsinki jos on vähän kiire matkalla, eikä aikaa etsiskellä päivätolkulla majoitusta tai nähtävyyksiä. Toisaalta toi LP vetää aivan törkeitä massoja noihin mestoihin ja sitten ne on kaikki pilalla. Joka paikkaan ei mun mielestä tarvii kaikkien päästä. Matkustelu on loppupeleissä todella itsekästä ja ylimielistä puuhaa. No mä oonki kauppislainen, what's your excuse..?
Aamulla herättiin aikasin ja lähdettiin taas matkaan. Pysähdyttiin "mini-Gobilla" kattelemassa hiekkadyynejä ja vähän käppäiltiinkin siellä. Muutama tunti myöhemmin oltiin Ulan Baatorissa ja suihku teki hyvää ja näin.
Comments
Re: Pikku yhteensattuma...
No jopas on. Käytiin kyllä perinteiset 'tunneks sää sen' keskustelut, mutta yhteisiä tuttuja ei löytynyt.