Climbing Fansipan - Day 1 (1900m - 2800m)
Trip Start
Jan 05, 2010
1
22
56
Trip End
Mar 29, 2010
Where I stayed
2800m
bamboo shed
Fansipan, (VM19), Vietnam
Monday, February 8, 2010
Jeeppi tuli noutamaan aamu yhdeksältä ja matka kohti Indokiinan korkeinta huippua alkoi. Opas ei puhunut englantia, mutta gurun toiminta oli sen verran vakuuttavaa, eli ei muuta kuin menoksi. Sapan kylä lepää noin 1600 metrissä. Trekin aloituspiste Tram Ton Pass, joka tuli jo tsygillä kertaalleen ylitettyä, sijaitsee 1900 metrin korkeudessa noin 10 kilometriä Sapasta.
Retkikunta koostui oppaan, kantajien ja meidän lisäksi muutamasta britistä, aussi pimusta ja jenkki kundista. Trekki starttasi suht kevyellä bambu/sademetsä osuudella. Eväät syötiin reilussa parissa kilsassa ja tuuli alkoikin yltymään, niin että sai heittää huivia kaulalle. Lounaan jälkeen alkoikin sitten rankempi osuus. Vertikaalia piti nousta vielä reilut 500 metriä ja tuuli ei antanut armoa suht paljailla vuorenrinteillä. Maisemat olivat tietenkin taas vaihteeksi aivan tähtitieteellisiä ja reitti kulki vielä muutaman tuulensuojaisen bamburämeikön läpi, ennen kuin saavuttiin leiriin 2800 metriin.
Kello oli vähän yli neljän ja seitsemän tunnin haikkauksen päätteeksi machette heilui, bambumetsää kaatui ja polttopuuta syntyi suht hyvään tahtiin. Aurinko laski melkein heti, koska olimme idänpuoleisella seinämällä ja edessä kohosi vielä muutama sata metriä vuorenrinnettä. Tuuli jatkoi yltymistään ja kylmyys laskeutui pimeyden kanssa.
Opas ja kantajat teki safkoja, kun muu retkiseurue jakoi fiiliksiä ja keskittyi pysymään lämpimänä. Safkat maistu helvetin hyviltä pitkän päivän jälkeen ja nukkumaan ois voinu mennä heti safkojen jälkeen, mutta kello ei ollut vielä kuutta enempää. Olin onneksi roudannu pikkupullon Brandya vuorelle. Loppuilta menikin läsyjä lätkiessä ja itselle valehdellessa, että pullo on mukana vaan lääkkeeksi ja lämmikkeeksi.
Kello lähestyi kahdeksaa, tuuli ulvoi ja Eddie Vedder lauloi iPodilla pitkistä öistä.
Aivan järjetön pamaus herätti heti ilta yhdeksältä, kun bambuvajan peltiovi pamahti ulkoseinälle auki. Katoin kelloa ja tajusin, että olin nukkunut ehkä puoli tuntia. Nousin ylös laittamaan ovea kiinni, kun muutenkin piti käydä kusella. Rottia juoksenteli bambujen seassa ja Hinchinbrookin saarivaellus muistot nousi pintaan. Menin takaisin vajaan ja sidoin oven kiinni. Musaa korville ja unta kuulaan. Herätys oli taas jumalaton pamaus, tuulen repiessä ovet auki. Joku muu oli käynyt pihalla ja sitonut oven päin vittua. Nyt oli jo niin kylmä, että en edes halunnut nousta makuupussista ylös laittamaan ovea kiinni… Eipä viittinyt kukaan muukaan nousta ja ovet paukku tuulen juostessa vajan poikki. Kuuntelin musaa ja ovien pauketta ja yritin saada unta.
Heräsin hirveeseen hytinään. Hyvin samanlaiseen kuin intissä, kun joku mortti on sammuttanut kaminan, eikä saa sitä enää syttymään. Kello ei ollut vasta, kun vähän yli puolenyön. Olin jo kahden makuupussin sisällä ja päällä oli kaikki kledjut mitä messissä oli. Australian ”Pirkka” makuupussi ei oikein täyttänyt vuoristostandardeja ja paikallisen makuupussin vetoketju oli paskana. Makuupussi aukeili itsestään vetoketjun keskiosasta molempiin suuntiin.
Ovi pantiin kiinni mutta eipä se auttanut kun tuuli oli yltynyt jo niin kovaksi, että se puhalsi niin ovien läpi kuin myös vajan alta. Lattiaa ei ollut, vaan ”nukuttiin” sellaisella bambuhyllyllä. Tietysti
tässä vaiheessa vajassa ei nukkunut enää kukaan. Ite keskityin pysymään lämpimänä makuupussin sisällä kädet munissa ja yritin blokata tuulta rinkalla ja Kristalla.
-Mikko
