Bangkok- Hongkong - Soul
Trip Start
Unknown
1
36
40
Trip End
Ongoing
Lentopäivä alkoi rapsakkaasti klo 5.30, jolloin suuntasimme kohti Bangkokin kenttää. Aamulla oli melkoisesti liikennettä, mutta olimme kentällä noin puolessa tunnissa. Aikaa jäi kentällä yllin kyllin ja menimme loungeen lojumaan.
Honkkareissakin oli vaihtoaikaa useampi tunti ja aikaa tapettiin kiertelemällä kenttää ristiin rastiin ja taas istuimme loungessa, kytky-mahjong ja Keplerin dekkarit saavat ajan kulumaan kivasti. Kenttäkävelykierroksella bongasimme söpöjä Airbus A380- pullukoita, joilla on kyllä komeat ulottuvuudet. Siipienväli: 80 m, pituus: 73 m, range:15,400 km, huippuvauhti: 1,200 km/h.
Palomies oli satsannut Honkkari-Soul-reittiin ja päivittänyt meidät istumaan koneen keulaan. Olipas mukavaa, siellä ei ollut muita kuin me. Lentoemona ja lentosetänä toimivat erittäin avuliaat Caroline ja Derek, joukon pääemo Wendy kävi myös kyselemässä, että asummeko Soulissa vai lomalleko aiomme?
Kolmikko oli myös miettinyt, että mistähän maasta mahdamme olla kotoisin. Kysyin mitä he olivat veikanneet ja vastaus oli Kreikka tai Malta! Aika eksoottiset veikkaukset sanoisin. Caroline ja Derek syöttivät ja juottivat meidät ihan ähkyyn. Illallinen olikin superhieno auringon laskiessa. Tarvitsen jonkun hamsteripyörän kaiken tämän ravinnon sulattamiseen!
Soulin kentällä tuli vastaan pakkanen, -3 astetta, hurrrrrrr! Maassa oli myös jotain lumennäköistä mössöä ja jäätä. Tämä on siis totuttautumista Hesan säihin. Odottelimme bussia noin 45min ja ajelimme sillä noin tunnin. Kenttä on melko kaukana keskustasta. Puolen yön maissa saavuimme majapaikkaan, joka oli täynnä erilaisia hilavitkuttimia ja mm jääkaappi kimcheille. Palomies sai lopulta kaikki muut valaisimet sammuksiin paitsi ne jotka piti itse käydä sammuttamassa, hahhaha! Täälläkin on Toto, siis se pönttö ei se opas, joka avaa kannen aina kun kävelen ohi. Paranoidi laite...

Comments
Oi, kyllä Maltalaisten kelpaa wot. Hyvät evväät.
Täällä väistyy kaamosaika.
Maltalaeiset tulekeehan vuoan kahtomaan Suommeeee.....