Levoton yo ja monenmoista elainta

Trip Start Sep 09, 2010
1
51
119
Trip End Ongoing


Loading Map
Map your own trip!
Map Options
Show trip route
Hide lines
shadow
Where I stayed

Flag of Sri Lanka  ,
Wednesday, November 24, 2010

Hieman vasyttaa! Talla reissulla punkitus ja satunnaiset huonosti nukutut yot ovat olleet kovimpia koettelemuksia, joten helpolla olemme paasseet. Ei sikali pitaisi valittaa. Viime yo oli kuitenkin aika rasittava jatkuvine hairioineen. Ensin rapistelivat hiiret ja jouduimme nousemaan ylos ja miettimaan paamme puhki, mihin voisimme piilottaa mango- ja banaanipussit, etteivat hiiret paasisi niihin kasiksi. Sitten lahtivat 3 aikaan yolla ensimmaiset lonelyplanet turistit valloittamaan vuorta (kirjassa sanotaan, etta vuorelta kannattaa ihailla auringon nousua, joten totta kai niin taytyy tehda, miten kirjassa neuvotaan) ja melusivat kovaaanisesti lahtiessaan. Seuraavaksi koira haukkui ainakin puolen tunnin ajan, kunnes paatin komentaa sita akaisella suomenkielella. En uskonut komennuksen toimivan, joten siksi en siihen heti jaksanut ryhtya. Kuin ihmeen kaupalla koira kuitenkin hiljeni samantien, kun karjaisin sille "nyt,hiljaa!" Loppuyosta oli suhteellisen hiljaista, mutta vielakin hiiret hairikoivat vahan valia ja Kallea alkoi palelemaan, joten han nyki peittoani itselleen.

Pidin kylla tuosta vuoristosta! Se teki vaikutuksen vehreydellaan, jylhyydellaan, kirkkailla puroillaan ja upeilla kukillaan! Jatkuva sade vain hairitsi tuosta paratiisista nauttimista. Aina 12 aikaan paivalla alkoi satamaan ja sita jatkui sitten lahes tauotta koko loppu paivan ja yon. Olimme kuitenkin sikali onnekkaita, etta saimme kiiveta Adam's peakille melkein huipulle asti ennen taivaan repeamista. Alkumatkasta oli hyvin aurinkoista ja kaunista. Kuten jo mainitsinkin, perinteisesti vuorelle pitaisi kiiveta keskella yota ja ihailla huipulla nousevaa aurinkoa. Emme vain Kallen kanssa jaksaneet kasittaa, miksi tahan muutenkin hyvin rankkaan suoritukseen pitaisi lahtea yolla, eihan pilkkopimeassa voi edes nauttia maisemista. Kai kaikki ovat joskus elamassaan nahneet korkealta paikalta auringon nousun? Jos ei ole nahnyt, ehka siina sitten olisi jotain mielta. Kasittaakseni vuoren valloituksen syvin ajatus kuitenkin oli toisaalla. Vuori on niin kristityille, hinduille, muslimeille kuin buddhalaisillekin pyha. Kaikki uskovat, etta siella on astellut heidan uskontonsa merkkihenkilo. Kristityt uskovat, etta Aatami vetaytyi vuorelle, kun hanet oli haadetty paratiisista. Ottaen huomioon taman uskonnollisen taustan, vuorelle kiipeamisen pitaisi tietenkin olla jollain tavoin henkinen kokemus. Monille se on varmaan pyhiinvaellus. Itselleni se oli hyvin meditatiivinen kokemus: loppumatkasta jalat tarisivat ja jokainen rappu tuntui kipuna, pakko oli suunnata ajatukset kauas fyysisesta todellisuudesta, etta kestaisi.

Kieltamatta muutaman kerran tuon matkan aikana ajattelin, mika saa ihmisen ryhtymaan tuollaiseen koetukseen kuin vois vastaavasti makoilla sangyssa ja lukea hyvaa kirjaa. Joskus on kuitenkin hienoa koetella omia rajojaan, etta tuntisi oikeasti elavansa! Kliseisesti sanottu, mutta mielestani aika paikkansa pitavaa. Oli tosi hyva, kun oli niin sumuisaa ja useimmiten huippua ei edes nakynyt, silla silloin ei tullut turhaan arvioitua valimatkaa. Valilla vuoren ylvas profiili pilkahti kuin tyhjasta nakyviin ja sai aina mielialan laskemaan "onko se viela noin kaukana, eihan se ole lahestynyt ollenkaan" . Ylhaalla vuorella oli todelliset voittaja fiilikset! Soittelin pyhaa kelloa iloisena ja nautimme evaistamme. Vahan huolestutti, kuinka selvian alas, mutta lopulta se meni ihmeen hyvin lukuun ottamatta iilimato episodia. Iiilimatoja ilmestyi viela myohemminkin tuon vuorivaelluksen jalkeen pariin kertaan jalkoihimme, mutta tuolla ensimmaisella kerralla olin eniten kummissani, koska en tajunnut, miten sen saisi irti. Muistin jostain lukeneeni, ettei iilimatoa saisi koskaan nyppaista irti. Miten muuten sen voi kuitenkaan saada lahtemaan? No, yritimme siina sitten houkutella tata hyvin pienta matoa luopumaan evaistaan eli minun jalastani. En ollut mitenkaan paniikissa, koska mato oli hyvin viattoman nakoinen, eika tuntunut missaan. Olin vain ymmallani, kuinka paasen siita. En tieda oliko sattumaa vai mita, mutta koiran ilmaantuessa viereeni, mato irroitti otteensa. Saattoi myos johtua kiihtyneesta sateesta, ehka se pelkasi hukkuvansa. Myohemmin linja-autossa Kallella oli sama pulma ja yritimme varovasti irrottaa matoa, mutta paikallisen huomatessa puuhamme, han vain tarttui madosta ja nykaisi voimakkaasti. En vielakaan tieda oliko tuo oikea keino, no, tuskin niita ihan heti taas nakyy, ovat aika harvinaisia.

Koirat olivat kylla hauskoja tuolla kylalla, lukuun ottamatta yohaukkumisia. Sen lisaksi ne olivat monella tavoin hyodyllisia. Olin lukemassa mokkimme edessa, kun yhtakkia nain silmakulmastani liiketta laheisessa puskassa. Vilaukselta ehdin nahda pitkan mustan kaarmeen ennen kuin lahistolla torkkuva koira hyokkasi salamana sita kohden muristen, ja kaarme havisi samantien. Parhaimmillaan tuossa pihapiirissa oli 5 koiraa ja vain yksi oli heidan omansa. Ymmarran kulkukoirienkin tarpeellisuuden, silla maaseudulla on aina monenmoista mateliaa tai muuta villielainta ja koirat pitavat ne kaukana pihapiirista. Kehuin koiraa valittomasti suorituksen jalkeen ja se oli saamastaan huomista erittain hyvillaan, kiehnasi pitkaan ymparillani.

Olimme tuolla Adam's peakilla kahdessa eri majapaikassa. Ensimmaisen nimea en muista, mutta paikalliset sanoivat sita lasitaloksi, koska sen julkisivu oli mustaa lasia kuin hienoimmissakin hotelleissa. Itse asiassa se olikin aika hieno paikka: huoneet olivat tilavia, siisteja, petivaatteet uusia ja kylpparissa oli kuuma suihku. Pidin tuosta huoneesta kiiltavine lattioineen, mutta henkilokunta oli sen verran arsyttavaa, etta paatimme vaihtaa paikkaa. Tuolla oli koko ajan sellainen tunne, etta tulee huijatuksi. Myohemmin kuulimmekin eraalta ranskalaiselta, kuinka hanelta oli yritetty rahastaa paljon enemman kuin oli sovittu. Ravintola tuolla oli kasittamattoman kallis. Kahden ruoka-annoksen hinta oli sama kuin huoneen hinta, vaikka oli tilannut halvimpia ruokia. Koko ajan he kyselivat meilta "saisiko olla lounasta tai illallista?" Arvattavasti kieltaydyimme ja soimme muualla. Yhden pannukakun soin tuolla ja sitakin sai pitkaan odotella, kuten yleensakin lankalaista ruokaa. Vaelluspaivamme iltana kavimme syomassa Green housessa puffetin, joka maksoi 350 eli reilu 2 euroa, mika ei suinkaan ollut liikaa lukuisista eri ruokalajeista. Kodikas ymparisto toi myos oman osansa illallisen onnistumiseen. Soimme pirtin poydan aaressa perheen keittiossa. Huoneet oli sisustettu lukuisin pienin koriste-esinein, valokuvilla ja varikaskankaisilla huonekaluilla. Tuo oli siis tyypillenen "home stay" eli perhe asui samassa paikassa.Paikassa oli silla hetkella vain yksi reissaaja ja han soi kanssamme. Han oli tyypillisen arsyttava itsetietoinen ranskalainen. Kun sanoimme tekevamme joskus ruokaa itsekin, han sanoi "mina kylla pidan sri lankalaisesta ruuasta". Aivan kuin me olisimme tarkoittaneet, ettemme pitaisi taman maan ruuasta. Puhuimme siita, kuinka nautimme siita, kun saamme valilla laittaa juuri, mita tahdomme ja samalla saastammekin. Han sanoi yopyvansa aina perhemajoituksissa. Tullessamme paikkaan, han oli auttamassa perheen emantaa Puja (taysikuu) seremoniassa eli sytyttelemassa kynttiloita ja potkaisi innostuksissaan useita kumoon, joita muori oli juuri asettanut taitavasti lattioille. Han oli juuri tyypillinen "mina haluan olla osa tata kulttuuria" reissaaja. Eihan siina sinaansa mitaan pahaa ole, etta haluaa oppia kulttuurista ja osallistua kaikkeen mahdolliseen. Kuvitelmat, etta voisit paasta jonkun kulttuurin sisalle kuukauden reissulla, ovat kuitenkin eparealistisia. Oman blogini nimi viittaa juuri siihen, etta olet taalla aina irtolainen, olet aina kulttuurinen "toinen". Sekin, etta nimenomaan reissaat, tekee sinusta jo ulkopuolisen. Paikalliset suhtautuvat sinuun, teetpa mita hyvaansa, kuin turistiin, joka on taysin erilainen kuin he itse. Ei kulttuuriin voi paasta sisalle jos siihen ei oteta ja paikalliset kiinnostuksestaan huolimatta kylla rajaavat sinut voimakkaasti ulos, sinut ikaan kuin nostetaan turistin jalustalle ja et paase sielta "tavallisen ihmisen rooliin" vaikka kuinka haluaisit. Nama ovat kokemuksiani nimenomaan naissa Aasian maissa, joissa olen nyt reissannut. Jossain muissa maissa turistin roolista irrottautuminen voi ehka olla hieman helpompaa. 

Nyt olemme jalleen Kandyssa eli helpon ruuan ja tasokkaan asumisen kaupungissa. Huomenna selviaa saammeko viisumin Intiaan 3 kuukaudeksi vain puoleksi vuodeksi. Pakko viela vahan tuulettaa nykyista hotelliamme, vaikka siita aiemmin jo jotain sanoin. Se on 180 vuotta vanha! Se on ollut saman suvun hallussa jo lahes 100-vuotta ja he ovat huolehtineet siita todella hyvin, silla lattiat ovat siistia kiiltavaa puuta ja missaan ei tuoksu home (no ehka ihan alimmissa halvimmissa huoneissa hieman). rakennus on hyvassa maalissa ja kaikki sisustukselliset ratkaisut toimivat.   

    
Report as Spam

Use this image in your site

Copy and paste this html: